16.7.2022 18:38 Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloitti B-divisioonan EM-kisat Tbilisissä, Georgiassa, voitolla, kun Supenpennut päihitti vahvan päätösneljänneksen turvin Sveitsin 71-55 (30-29).
Eemi Luukkonen oli vauhdissa Sudenpennuilta Sveitsin kaadossa. Kuva: Ville Vuorinen.
Sudenpennut haki pelirytmiään alussa ja parketilla oli aistittavissa jopa hermostuneisuutta. Hiljalleen, ajan kuluessa, suomalaiset sopeutuivat ja toteuttivat pelisuunnitelmaansa.
– Noudatimme pelisuunnitelmaan erityisesti puolustuksessa melko kurinalaisesti. Tiesimme, että Sveitsin avainpelaajat ovat kentällä isoja minuutteja, joten panostimme heidän väsyttämiseen, päävalmentaja Petri Virtanen aloitti.
– Uskoimme siihen, vaikka se ei vielä alkuun tuottanut tulosta. Mitä pidemmälle peli eteni, niin sitä enemmän se purskahti meidän pankkiin.
Lopullinen palkinto tuli päätösneljänneksellä, kun Sudenpennut repi eron selväksi. Suomi vei päätösneljänneksen 26-12.
Sudenpennuilta kaksinumeroisiin pistelukemiin ylsivät Eemi Luukkonen (16/5), Valtteri Mervola (14/4/4 syöttöä), Kalle Koivunen (12/0/3 riistoa) ja Max Besselink (11/8).
– Kolmannella neljänneksellä, kun korintekeminen oli meille vaikeata, niin Valtteri teki kovia henkilökohtaisia suorituksia. Eemi oli taas mies paikallaan päätösneljänneksellä, kun menimme pienempään ja liikkuvampaan viisikkoon.
Sveitsin pisteistä vastasivat Petar Kozic (18/11) ja Malyk Rebetez (15/4/6 syöttöä).
Suomi kohtaa huomenna klo 18:00 Suomen aikaa Serbian.
– Kisajärjestelmä on tyly. Kaksi alkulohkosta menee jatkoon, loput neljä alempaan jatkolohkoon. Tämä oli erittäin tärkeä avausvoitto.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Pohjois-Makedonian Skopjessa Suomi voitti toiseksi viimeisessä ottelussaan Itävallan 72-80 (27-40). Sudenpennut pelaa täten huomenna sijoista 9-10.
Pohjois-Makedonian Skopjessa pelattavissa 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi voitti Georgian 64-79 (36-41). Suomi pelaa täten kaksi viimeistä otteluaan viikonloppuna sijoista 9-12.
Pohjois-Makedonian Skopjessa pelattavissa 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi päätti alkulohkotaipaleensa voittoon, kun Sudenpennut selätti Hollannin 75-79 (34-53). Suomen sijoitus alkulohkossa selviää huomenna, kun muutkin joukkueet saavat alkulohkopelinsä pelattua.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Pohjois-Makedoniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa Albanian kustannuksella. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti harjoitusmaaottelussa Georgian Kisakalliossa.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat käynnistyvät perjantaina 7.7. Pohjois-Makedonian Skopjessa. Suomen kanssa samassa D-alkulohkossa pelaavat Sveitsi, Latvia, Albania ja Hollanti.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat Tbilisissä saivat päätöksensä Suomen osalta, kun Sudenpennut hävisi pronssiottelussa Virolle 63-53 (32-25). Suomen sijoitus oli neljäs, kun kolme parasta joukkuetta nousivat ensi kesäksi A-divisioonaan.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisojen välierissä uskomattoman tarkasti kolmen pisteen kaaren takaa heittänyt Islanti voitti Suomen 94-77 (45-29). Huomisessa pronssiottelussa Viroa vastaan on täten panoksena mitalin lisäksi nousu A-divisioonaan.
Suomi eteni 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa neljän parhaan joukkoon, kun Sudenpennut päihitti Bulgarian puolivälierissä 64-67 (27-39). Suomi pelaa täten noususta A-divisioonaan, kun kisojen kolme parasta nousee seuraavaksi kesäksi ikäluokan EM-kisoihin.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi voitti selkein loppunumeroin Slovakian 85-54 (37-30). Sudenpennut pelaa huomenna viimeisen lohko-ottelunsa Albaniaa vastaan. Voitolla Suomi olisi varmasti lohkokakkonen ja kahdeksan parhaan joukossa.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pisti B-divisioonan EM-kisojen toisessa ottelussaan erinomaisesti hanttiin Serbialle, joka osoittautui tällä kertaa paremmaksi loppulukemin 74-68 (34-36). Sudenpentujen Kalle Koivunen upotti ottelussa 22 pistettä.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.
18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi koki toisen peräkkäisen tappion, kun vauhdikas Espanja pudotti Sudenpennut kyydistään voittaen 81-45 (32-26). Suomen 16-vuotiaat pojat taas voittivat Latvian vieraissa.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue sijoittui 11. B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut selätti selkeästi päätöspelissään Albanian 51-80 (32-35). Jesper Granlund heitti ottelussa komeat 29 pistettä.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Portugalissa Sudenpennut sai käännettyä hyviä puolustuksia nopeiksi toisella puoliajalla ja tassutteli 63-52 (31-30) -voittoon Unkarista. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät valmistavassa maaottelussa Kroatialle Kisakalliossa.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi sai alkulohkonsa päätökseen voittamalla Romanian 73-69 (34-35). Hermoja raastavasti Romania oli sitkeä vastus, mutta Suomen vapaaheittotyöskentely kalkkiviikoilla oli rautaa.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi toisessa ottelussaan Bulgarialle 58-84 (31-40). Muissa Suomen poikapuolen maaotteluissa Suomen 16-vuotiaat pojat olivat voitokkaita kotiottelussa Hollantia vastaan ja 18-vuotiaat pojat hävisivät Italiassa Venäjälle.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat Portugalissa alkoivat suomalaisittain positiivisissa merkeissä, kun Sudenpennut voitti avausottelussaan Albanian 48-87 (28-43). Suomen 18-vuotiaat pojat taas hävisivät Pesarossa valmistavassa maaottelussa Italialle.
Suomen 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat alkavat perjantaina 12.7. Portugalin Matosinhosissa. Sudenpentujen ensimmäinen koetinkivi on Albania, jota vastaan suomalaiset pelaavat myöhäisottelussa kello 22:30 Suomen aikaa.