28.6.2022 08:44 Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen valmistautuminen kohti B-divisioonan EM-kisoja jatkuu keskiviikkona 29.6. ja perjantaina 1.7. Tallinnassa, jossa Sudenpennut saa vastaansa kahdesti Viron.
Aarni Korkiatupa ja Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kohtaa Viron kahdesti. Kuva: Ville Vuorinen.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloitti maajoukkuekesänsä viime viikolla, kun Sudenpennut jakoi voitot tuplamaaotteluissa Latviaa vastaan.
– Virossa haluamme jatkaa sitä kehityskaarta, mikä on aloitettu Kisakalliossa ja jatkettu Latviassa. Ensimmäinen peli oli selkäsauna, toinen jo hyvin susimaisen pelityylin ottelu. Puolustus piti lähestulkoon koko ottelun. Sen työstäminen tulee jatkumaan, päävalmentaja Petri Virtanen aloittaa.
– Lisäksi hyökkäyspäähän pitää löytää lisää korintekomahdollisuuksia ja -paikkoja, että saisimme 60 pisteen maagisen rajan ylitettyä tänä kesänä ensimmäistä kertaa, Virtanen lisää hymyillen.
Suomi lähtee Viroon tänään tiistaina 13 pelaajan voimin.
Sukunimi | Etunimi | Seura |
BOMAN | Hugo | BC Nokia |
KOIVUNEN | Kalle | JBA |
KOPONEN | Kalle | ToPo |
KORKIATUPA | Aarni | Kouvot |
KRISTERI | Teemu | Kouvot |
LAAVAINEN | Aamos | Tapiolan Honka |
LINDBERG | Sebastian | Kataja Basket |
LUUKKONEN | Eemi | Lahti Basketball |
MERVOLA | Valtteri | Kataja Basket |
MUILU | Markus | JBA |
RISSANEN | Matias | Tapiolan Honka |
TOLONEN | Ville | Lahti Basketball |
TUOMI | Iiro | HBA |
Suomen Koripalloliitto on kutsunut 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen Kisakallion Susi Training Centeriin leirille, joka pidetään 5.-8.6.2023.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.
Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2023. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Henri Clement, joka ottaa komentoonsa 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat Tbilisissä saivat päätöksensä Suomen osalta, kun Sudenpennut hävisi pronssiottelussa Virolle 63-53 (32-25). Suomen sijoitus oli neljäs, kun kolme parasta joukkuetta nousivat ensi kesäksi A-divisioonaan.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisojen välierissä uskomattoman tarkasti kolmen pisteen kaaren takaa heittänyt Islanti voitti Suomen 94-77 (45-29). Huomisessa pronssiottelussa Viroa vastaan on täten panoksena mitalin lisäksi nousu A-divisioonaan.
Suomi eteni 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa neljän parhaan joukkoon, kun Sudenpennut päihitti Bulgarian puolivälierissä 64-67 (27-39). Suomi pelaa täten noususta A-divisioonaan, kun kisojen kolme parasta nousee seuraavaksi kesäksi ikäluokan EM-kisoihin.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Tbilisissä Sudenpennut voitti alkulohkonsa päätösottelussa Albanian 53-77 (18-38). Voiton myötä Suomi varmisti paikkansa D-lohkon kakkosena ja eteni kisojen puolivälieriin.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi voitti selkein loppunumeroin Slovakian 85-54 (37-30). Sudenpennut pelaa huomenna viimeisen lohko-ottelunsa Albaniaa vastaan. Voitolla Suomi olisi varmasti lohkokakkonen ja kahdeksan parhaan joukossa.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pisti B-divisioonan EM-kisojen toisessa ottelussaan erinomaisesti hanttiin Serbialle, joka osoittautui tällä kertaa paremmaksi loppulukemin 74-68 (34-36). Sudenpentujen Kalle Koivunen upotti ottelussa 22 pistettä.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloitti B-divisioonan EM-kisat Tbilisissä, Georgiassa, voitolla, kun Supenpennut päihitti vahvan päätösneljänneksen turvin Sveitsin 71-55 (30-29).
Suomen U20-miehet lähtevät Georgian Tbilisissä oleviin B-divisioonan EM-kisoihin haastamaan kilpailukumppanit vahvan kollektiivisen koriksen voimin. Joukkue kohtaa alkulohkossa Albanian, Serbian, Slovakian ja Sveitsin.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti valmistautumisjaksonsa kohti EM-kisoja voitolla Ruotsista. Torstaina Kisakalliossa pelattu maaottelu päättyi Suomen voittoon lukemin 65–55 (24–28).
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kohtaa keskiviikkona ja torstaina Kisakalliossa Ruotsin. Ottelut toimivat viimeisenä valmistautumisina ennen ensi viikon loppupuolella käynnistyviä EM-kisoja.
Suomen 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkueiden tuplamaaotteluiden toiset osat pelattiin keskiviikkona. 20-vuotiaat naiset hävisivät toistamiseen niukasti Israelille, kun taas 20-vuotiaat miehet maksoivat kalavelkoja eilisesti ja voittivat Latvian pisteellä.
Maajoukkuekesä saatiin käyntiin 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkueiden osalta tiistai-iltana. 20-vuotiaiden naisten maajoukkue taipui loppumetreillä Israelille Susi Training Centerissä, kun taas 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi vieraissa Latvialle.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.
Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2022. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Petri Virtanen, joka ottaa komentoonsa 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA päätti lokakuun alussa pidetyssä kokouksessa, että nuorten EM-kisojen järjestäjät pysyvät tulevana kesänä 2022 samoina kuin 2021, jolloin ei järjestetty nuoren EM-kilpailuja.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue sijoittui viimeiseksi neljän joukkueen Nordic Cupissa, kun Sudenpennut kaatui päätöspelissään Islannille 80-82 (45-51). Islantilaiset ratkaisivat ottelun Tallinnassa loppuhetkien vapaaheitoilla.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi Tallinnassa pidettävässä Nordic Cupissa isäntämaa Virolle 71-78 (36-40). Tappion myötä Sudenpennut pelaavat huomenna turnauksen pronssimitalista Islantia vastaan klo 16:00.