9.7.2023 22:07 Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Pohjois-Makedoniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa Albanian kustannuksella. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti harjoitusmaaottelussa Georgian Kisakalliossa.
Sudenpennut juhli avausvoittoaan B-divisioonan EM-kisoissa. Kuva: FIBA Europe.
Kolmas peli sanoi toden Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueelle, kun Sudenpennut avasi voittotilinsä Skopjessa voittamalla Albanian selkein loppunumeroin 107-46 (55-18).
Sudenpennut pisti pelin pakettiin jo toisella neljänneksellä, jonka Suomi vei 33-8.
Kun aikaisemmin Suomi on tuskaillut kaukoheittämisensä kanssa, niin Albaniaa vastaan Sudenpennut heitti kolmosensa loistotarkkuudella 16/38 (42,1%).
– Vähän ehkä tuli klassinen ketsuppipullon aukeaminen kaukoheittämisessä. Saimme koko lailla samanlaisia paikkoja kuin edellisessäkin peleissä, mutta nyt lähti ensimmäisestä puoliajasta lähtien siihen suuntaan, että aloimme osumaan, Suomen päävalmentaja Mikko Tupamäki iloitsi.
Suomi onnistui myös mainiosti pysäyttämään Albanian tähtipelaajan, sentteri Xhuljan Tolan (14/10), joka onnistuttiin pakottamaan kymmeneen menetykseen.
– Pystyimme pakottamaan joukkuepuolustuksella hänet vaikeisiin ratkaisuihin ja sitä kautta saimme riistoja. Kun tulee onnistumisia omista korintekopaikoista, niin sitä kautta saa myös positiivista energiaa puolustamiseen. Se muuttaa pelin luonnetta.
Suomelta kolme pelaajaa heitti kaksinumeroiset pistelukemat: Juuso Salmi (12/5) sekä neljä kolmosta mieheen upottaneet Viljami Vartiainen (19/3) ja Okku Federiko (20/10). Leo Nordberg (8/3) pelasi myös mainion pelin jakaen 8 syöttöä.
Suomella on edessä lepopäivä, minkä jälkeen pelit jatkuvat tiistaina Hollantia vastaan.
Kisakallion Susi Training Centerissä pelatussa harjoitusmaaottelussa Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti Georgian 100-70 (44-33).
Georgia vei avausneljänneksen 14-21, mutta Sudenpennut repi tahtipuikon tassuihinsa toisella neljänneksellä, eikä enää katsonut taakseen. Suomi sai puoliaikaan mennessä yli kymmenen pisteen johdon, joka venyi yli kahteenkymmeneen kolmannella neljänneksellä.
– Arvokas kokemus matkalla kohti EM-kisoja. Georgian pelinopeus, intensiteetti ja pelikovuus olivat ottelun alussa pari pykälää edellä. Se johti siihen, että aloimme pomputtamaan palloa hieman liikaa, emmekä saaneet avattua hyökkäystä sillä tavalla mitä toivoisi, Suomen päävalmentaja Petri Virtanen kommentoi.
– Mutta hienosti saimme kiinni tekemisestä ja nostamaan omaa tekemisen laatua molemmissa päissä kenttää. Saimme palloa enemmän liikkeelle, löysimme vapaita pelaajia ja hyökkäyspelaaminen vapautui merkittävästi.
Suomelta peräti viisi pelaajaa heitti kaksinumeroiset pistelukemat, kun vauhdissa olivat muun muassa Roope Filtness (20/3), Eetu Heinonen (14/5/5 syöttöä), Elmeri Abbey (14/3), Jelani Towa (12/2) ja Kalle Kuhalampi (11/5).
Sudenpennut sai kuitenkin onnistumisia laajalti – erityisesti vaihtopenkiltä.
– Meidän penkkipelaajat pystyivät muuttamaan pelin rytmiä ja heillä oli valtava vaikutus siihen, että intensiteetti ja tempo pelissä vaihtui meille.
Georgia pistekärki oli 15 pistettä upottanut Luka Alavidze.
Suomi ja Georgia kohtaavat uudestaan huomenna klo 14:00.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.
18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi koki toisen peräkkäisen tappion, kun vauhdikas Espanja pudotti Sudenpennut kyydistään voittaen 81-45 (32-26). Suomen 16-vuotiaat pojat taas voittivat Latvian vieraissa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.
18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Kreikan Vólosissa Sudenpennut hävisi päätöspelissään Kroatialle 66-78 (25-41). Suomi sijoittui 14. ja putosi tappion vuoksi ensi kesäksi B-divisioonaan. Kisakalliossa Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät niukasti Venäjälle 62-64 (29-36).
18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi vei ratkaisun A-divisioonapaikan säilymisestä huomiselle, kun Sudenpennut nousi viimeisten minuuttien aikana 85-83 (44-42) -voittoon Latviasta. Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue taas avasi B-divisioonan EM-kisansa selkeällä voitolla Kreikasta.
18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi Serbialle 82-62 (39-33). Tappion vuoksi Sudenpennut pelaa lauantaina ja sunnuntaina sijoista 13-16. Molemmat ottelut pitää voittaa, jotta Suomi pitää paikkansa A-divisioonan EM-kisoissa.
18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomelta jäi paikka kahdeksan parhaan joukossa sivu suun, kun kisaisäntä Kreikka jylläsi ohitse kotiyleisönsä huutomyrskyssä. Kreikka nousi 13 pisteen takaa 68-55 (26-32) -voittoon.
18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Suomi nappasi avausvoittonsa alkulohkon viimeisessä ottelussa Alankomaita vastaan 53-59 (28-31). Sudenpennut raastoi puolustuksessa läpi ottelun ja pistehanat aukesivat kolmannella neljänneksellä Nikolas Gustavsonin ja Touko Tainamon toimesta.
18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisat pyörähtivät käyntiin tänään lauantaina Kreikassa, kun Sudenpennut hävisi niukasti Kroatialle 55-60 (30-33). Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi valmistavassa maaottelussa Liettualle.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi toisessa ottelussaan Bulgarialle 58-84 (31-40). Muissa Suomen poikapuolen maaotteluissa Suomen 16-vuotiaat pojat olivat voitokkaita kotiottelussa Hollantia vastaan ja 18-vuotiaat pojat hävisivät Italiassa Venäjälle.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat Portugalissa alkoivat suomalaisittain positiivisissa merkeissä, kun Sudenpennut voitti avausottelussaan Albanian 48-87 (28-43). Suomen 18-vuotiaat pojat taas hävisivät Pesarossa valmistavassa maaottelussa Italialle.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli toistamiseen Puolaa parempi Kisakallion Susi Training Centerissä, kun Sudenpennut voittivat 69-57 (41-27). Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue taas on matkustanut Matosinhosiin, jossa se hävisi valmistavassa maaottelussa Portugalille.
Suomen 20-vuotiaat miehet voittivat B-divisioonan EM-kisoissa Belgian ja pelaavat huomenna viidennestä sijasta. 18-vuotiaat pojat taas nappasivat historiallisen päänahan Kroatiasta.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukossa pieksemällä Georgian 56-71 (32-35). 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Campobassossa Iso-Britannialle.
Suomen 20-vuotiaat miehet kärsivät kehnosta heittopäivästä häviten ensimmäisen ottelunsa B-divisioonan EM-kisoissa Puolalle. Harjoitusmaaottelussa Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taipui niukasti Italialle Campobassossa.
Kolmen maaottelun päivänä 18-vuotiaat pojat murskasivat Georgian Susi Training Centerissä loppunumeroin 99-44 (52-25). Lisäksi 16-vuotiaat tytöt nappasivat kotivoiton Ukrainasta, mutta 20-vuotiaat miehet hävisivät EM-kisoissa Sveitsille.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue jatkaa puhtaalla pelillä B-divisioonan EM-kisoissa voittamalla ylivoimaisesti Itävallan 82-46 (31-21). 18-vuotiaat tytöt puolestaan veivät toistamiseen Englantia Susi Training Centerissä pelatussa valmistavassa maaottelussa.
Suomen 20-vuotiaat miehet avasivat EM-kisat ryminällä, kun Sarajevon avauspelissä kaatui Georgia lopputuloksella 56-75 (32-44). Päävalmentaja Ari Tammivaaran mukaan tähänastisen maajoukkuekesän paras peli, mikä luo uskoa, että kaikki on mahdollista.
Suomen alle 18-vuotiaiden poikien sekä alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkueet päihittivät perjantaina Slovakian ikäluokkiensa B-divisioonan EM-kisoissa. 18-vuotiaille pojille voitto oli alkusarjan ensimmäinen ja 20-vuotiaat miehet pelaavat voitollaan kisasijoituksista 9.-10.