Maajoukkue on EM-jatkokarsintojen otteluissa kärsinyt heikosta heittotarkkuudesta. Unkaria vastaan sihti oli alussa kohdallaan, sillä Suomi teki ensimmäiset 18 pistettä erehtymättä kertaakaan heitoissaan. Reetta Piiparin johdolla Suomi oli vielä johdossa luvuin 28–19, kun ensimäistä puoliaikaa oli kahdeksan minuuttia pelaamatta.
Unkari paransi peliään huomattavasti ja noin viiden minuutin jakson vieraat kurittivat Suomea 11-0 ja ottelu oli tasan. Suomen hyvää heittopeliä varjostivat menetykset, joita kertyi 11 puoliaikaan mennessä.
Puoliajan loppuhetket Unkari hallitsi hienokseltaan kentän tapahtumia ja tauolle mentiin tilanteessa 35–38. Flunssainen Piipari oli iskussa heittäen 14 pistettä puoliaikaan mennessä.
Unkari jatkoi toisella puoliajalla varmaa peliään ja kasvatti tasaisesti johtoaan. Neljännen erän alkuminuuteilla Unkari oli jo 15 pisteen karkumatkalla.
Reetta Piipari saatiin taltutettua hurjasta avausjaksostaan ja hän teki toisella puoliajalla enää viisi pistettä. Kokonaisuudessaan kuitenkin pelintekijä oli Suomen paras pelaaja.
Piipari heitti kolmen pisteen heitoistaan viisi seitsemästä sisään. Yhteensä pisteitä kertyi siis 19. Taru Tuukkanen oli toinen suomalainen, joka heitti kaksinumeroiset lukemat 14 pistettä ja yhdeksän levypalloa.
Unkarin joukkue onnistui laajemmalla rintamalla, sillä viisi pelaajaa heitti yli kymmenen pisteen. Krisztina Papp oli vieraiden paras 16 pisteellä ja 10 levypallollaan. Suomen sarakkeeseen merkattiin peräti 23 menetystä.
– Aina, kun menetyksiä tulee yli 20, ollaan vaikeuksissa. Tämä oli kuitenkin selvästi paras pelimme näissä karsinnoissa. Puolustuspäässä meillä oli vaikeuksia, kun vaihdoimme pelaajia ja kommunikaatio ei aina kulkenut kunnolla, kommentoi maajoukkueen kapteeni Taru Tuukkanen, joka ei ollut täysin tyytyväinen omaan esitykseensä.
Maajoukkueen aloituksessa pelannut Laura Sario loukkasi ranteensa ottelun ja lopussa, joten hänen pelaamisensa sunnuntaina 21.8. Puolaa vastaan on vielä auki. Myös maajoukkueen pelaajista Jonna Launiainen ja Riikka Terävä ovat poissa, sillä molempien on lähdettävä Yhdysvaltoihin yliopistoihinsa.
| Suomen pisteiden tekijät | p/l | |
| Reetta Piipari | 19/1 | |
| Taru Tuukkanen | 14/9 | |
| Jonna Launiainen | 3/0 | |
| Laura Sario | 2/0 | |
| Niina Laaksonen | 0/6 | |
| Maija Lähde | 4/1 | |
| Heta Korpivaara | 9/2 | |
| Jenni Laaksonen | 7/4 | |
| Riikka Terävä | 2/4 | |
Ottelun tilastot kokonaisuudessaan löytyvät http://www.fibaeurope.com/