Suomen kiri jäi vajaaksi Tshekkiä vastaan

12.8.2003 Suomen nuori miesten maajoukkue hävisi avausottelunsa Tshekin matkallaan myöhään tiistai-iltana. Viime viikon kotiturnauksesta totuttuun tyyliin Suomi jäi vastustajastaan jälkeen, ja nousi lopussa hurjalla kirillään tavoittelemaan voittoa. Tshekki piti kuitenkin pintansa ja vei maaotteluvoiton lukemin 98-87.

Suomi oli pahimmillaan kamppailussa tappiolla kolmannella jaksolla 20 pisteellä. Joukkueen onnistunut trap-puolustus toi Suomen mukaan peliin. Suomi sai puolustuksellaan pakotettua Tshekille ottelussa kaikkiaan 24 pallonmenetystä. Suomalaiset nousivat päätösneljänneksellä vielä neljän pisteen päähän. Ratkaisuhetkillä Suomi sortui kuitenkin perisyntiinsä eli heikkoon viimeistelyyn ja Tshekki karkasi uudelleen.

- Annoimme jälleen turhan paljon vastustajalle etumatkaa. Hirvittävällä tsempillä pääsimme peliin takaisin mukaan. Olemme osoittaneet, että pystymme pelaamaan huippujoukkueita vastaan, mutta epäonnistumiset pienissä yksityiskohdissa kostautuvat. Nyt heitimme ratkaisuhetkillä tuhottoman huonosti korin läheisyydestä, pudisteli päätään maajoukkueen päävalmentaja Ari Tammivaara ottelun jälkeen.

- Tekemämme 87 pistettä on hyvä lukema, mutta vastustajan 98 pistettä kertoo siitä, että puolustukseen jäi rutkasti parantamisen varaa, Tammivaara jatkoi.

Suomi jaksoi taistella korin alla kohtuullisesti voittaen mm. levypallot 35-31. Tshekin pitkää kalustoa Suomi ei pystynyt kuitenkaan pysäyttämään ilman poissaolevia tornejaan Antti Nikkilää ja Hanno Möttölää. Tshekillä oli heittää peliin yksi 212-senttinen ja kaksi 213-senttistä sentteriä. Tshekki-trio tekikin murhaavaa jälkeä. Kotijoukkue viimeisteli kahden pisteen heittonsa peräti 65,0 prosentin tarkkuudella.

Suomalaisittain iloisimmasta esityksestä vastasi omalle tasolleen noussut Jussi Kumpulainen, jonka turnausesitykset menivät Tampereella penkin alle. Kumpulainen pussitti 18 pistettä ja teki myös kovan iltapuhteen puolustuspäässä. 22-vuotias Kimmo Muurinen (15/7) jatkoi ilahduttavia esityksiään maajoukkuepaidassa. Takamiesduo Jyri Lehtonen-Olli Nikitin ei onnistunut heitoissaan, mutta kantoivat suuren vastuun Suomen pelin pyörittämisestä. Lehtonen sai aikaiseksi 17 pistettä. Nikitin sen sijaan jakoi peräti kahdeksan syöttöä, noukki mainiot seitsemän levyriä ja riisti kolmesti. 188-senttinen "honkalainen" otti myös paljon ratkaisuja (12) onnistuen kuitenkin vain kolmesti.

Keskiviikkona Suomi kohtaa Tshekin toisen joukkueen. Kyseessä on tiistaista hieman nuorempi sikermä, joka valmistautuu parhaillaan Etelä-Koreassa pelattaviin Universiadeihin. Vastaan tulee keskiviikkonakin kova joukkue, sillä Tshekin Universiadi-joukkue voitti tiistaina Libanonin A-maajoukkueen loppuluvuin 99-87.

Suomi – Tshekki 87 - 98 (37-49), miesten maaottelu, Nymburg, Tshekki 12.8.2003

Sami Lehtoranta

9/2

Tuukka Kotti

12/6

Jussi Kumpulainen

18/6

Olli Ahvenniemi    

0/0

Kimmo Muurinen

15/7

Pasi Riihelä

2/4

Jyri Lehtonen

17/1

/5 syöttöä

Olli Nikitin

6/7

/8 syöttöä

Jukka Kataja

3/0

Anssi Kinnaslampi

5/2



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
30.9.2024 17:00 Susijengi

Tiedossa maaotteluiden supermarraskuu: Susiladies ja Susijengi esiintyvät kolmesti kotiparketeilla

Suomessa nähdään runsaan kuukauden päästä todellinen maajoukkuekoripallon supermarraskuu, kun Susijengi ja Susiladies kutsuvat katsojansa kolmeen kotimaaotteluun. Vuoden 2025 EM-kisapaikkaa jahtaava Susiladies kohtaa URHEA-hallissa Slovenian ja Bulgarian ja Susijengi toivottaa Georgian tervetulleeksi Espoo Metro Areenalle.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

14.12.2017 09:00 Maaottelu

Susijengi jatkaa MM-karsintoja – Bulgaria-ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.

7.12.2017 Maaottelu

Susijengin jahti jatkuu – helmikuun MM-karsintaottelun lipunmyynti käynnistyy 14.12.

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.

27.11.2017 Maaottelu

Vaikea ilta Nordiksella, Schilb kaatoi kolmosilla Susijengin

Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.

26.11.2017 Maaottelu

Tshekki-otteluun vapautui rajoitettu määrä erikoispaikkoja – 4400 lippua myyty

Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.

25.11.2017 16:47 Maaottelu

Tshekki jauhaa palloskriinejä ja juoksee kenttää

Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.

Näytä lisää vastaavia