Suomen Koripalloliitto ottaa käyttöön home grown -säännön

Lauantaina Kisakalliossa kokoontunut liittovaltuusto hyväksyi kilpailu- ja kurinpitosäännöt kaudelle 2017-18. Yksi merkittävimmistä muutoksista on ns. home grown -säännöstön käyttöönotto, jolla pyritään tukemaan pitkäjänteistä pelaajien kehitystä.

Säännön mukaisesti home grown -pelaajaksi lasketaan pelaaja, joka voi edustaa Suomea kansainvälisessä kilpailussa tai on ennen 22 ikävuotta pelannut Koripalloliiton alaisissa sarjoissa vähintään kolmena eri pelikautena.

Tavoitteena on rakentaa pelaajien kehittämiseen ja kasvattamiseen pitkäjänteisyyttä ja selkeyttää vastuuta suomalaisten pelaajien kasvattamisesta. Sääntö tulee toimimaan Koripalloliiton ohjausmekanismina pelaajien kasvattamiseksi.

Vuodesta 2007 lähtien aikuisten huippu- ja kilpakoripallosarjoihin osallistuvat joukkueet ovat sopineet ulkomaalaispelaajien määrästä sarjakohtaisesti ns. herrasmiessopimuksella.

– Herrasmiessopimus on ollut vuosittainen keskustelunaihe seurojen kesken ja uudella säännöllä pyritään nyt pitkäjänteisempään ja suunnitelmallisempaan toimintaan. Home grown –sääntö on laajasti käytössä eurooppalaisissa liigoissa ja myös FIBA kunnioittaa kansainvälisissä sarjoissaan maakohtaisia home grown –sääntöjä, kertoo Koripalloliiton kilpailujohtaja Tom Westerholm.

Samalla liittovaltuusto hyväksyi rinnakkaislisenssin yläikärajaksi 24 vuotta aikaisemman 22 vuoden sijaan. Tulevalla pelikaudella vuonna 1994 ja myöhemmin syntyneet pelaajat voivat rinnakkaislisenssin lunastettuaan edustaa kahta eri sarjatasolla pelaavaa joukkuetta, kun toinen joukkueista pelaa huippu- tai kilpakoripallosarjoissa.

– Näiden sääntömuutosten avulla pelaajien kasvattaminen on entistä pelaajalähtöisempää, ja pelaajan liikkuminen sarjatasojen välillä helpottuu, Westerholm lisää.

Sarjakohtaiset home grown -kiintiöt

Pelikaudesta 2017-18 lähtien aikuisten huippu- ja kilpakoripallosarjoissa pelaavassa joukkueessa tulee yhdessä ottelussa olla merkittynä home grown pelaajia ottelupöytäkirjaan vähintään seuraavasti:

PöytäkirjassaKorisliigaNaisten KorisliigaM1DAM1DBN1D
12 pelaajaa8991010
11 pelaajaa78899
10 pelaajaa67788
9 pelaajaa56677
8 pelaajaa45566