Naisten maajoukkue arvottiin A-divisioonassa lohkoon D. Lohkon muut joukkueet ovat Bulgaria, Puola ja Serbia & Montenegro. Joukkueista Puola sekä Serbia & Montenegro esiintyivät syyskuussa pelatussa EM-lopputurnauksessa. Puola sijoittui peräti neljänneksi hävittyään pronssiottelussa niukasti Espanjalle. Serbia & Montenegron sijoitus oli kahdeksas.
– Kova lohko, kuului naisten maajoukkueen päävalmentajan Risto Piiparin ensikommentit.
– Toisaalta kaikki lohkot ovat kovia. Hienoja otteluita on tulossa. Olemme kohdanneet viime kesänä Puolan ja Serbia & Montenegroakin vastaan pelasimme Universiadeissa. Bulgariasta meillä ei ole viime vuosilta kokemuksia, mutta perinteinen ja kova koripallomaa sekin on, Piipari jatkoi.
Puola vieraili viime kesänä Suomessa pelaten kolme maaottelua korisnaisiamme vastaan Espoossa, Forssassa ja Vantaalla. Suomi kärsi kaikissa kolmessa ottelussa tappion, mutta Forssassa vieraat joutuivat tiukoille voittaen ainoastaan neljän pisteen turvin (83-79). Ottelu Serbia & Montenegroa vastaan päättyi Etelä-Korean Universiaideissa Suomen 60-85-tappioon. Bulgarian Suomi on kohdannut viimeksi vuonna 1991, joten tuoreita kokemuksia ei maajoukkueiden välisistä mittasuhteista löydy.
Naisten EM-karsintojen A-divisioonan pelit alkavat 8. syyskuuta 2004. Lohkossa pelataan koti- ja vierasottelut muita joukkueita vastaan. Kaikki ottelut pelataan syyskuun 2004 aikana. Kunkin lohkon voittajat sekä kaksi parasta lohkokakkosta selviytyy suoraan EM-kisoihin, jotka pelataan Turkissa 2005. Ensivaiheessa ilman EM-kisapaikkaa vaille jääneet pelaavat vielä syksyllä 2005 lisäkarsintoja, joiden paras pääsee vielä Turkin EM-lopputurnaukseen, ja joiden kaksi heikointa putoaa B-divisioonaan.
Makedonia samaan miesten lohkoon
Suomen miesten maajoukkueen arpa heitti Belgradissa suoritetuissa arvonnoissa niinikään lohkoon D. Lohkoon arvottiin Suomen lisäksi Georgia, Luxemburg ja Makedonia. Pelit käynnistyvät 11.9.2004 ja edessä on syyskuiden 2004 ja 2005 aikana koti- ja vierasottelut lohkon muita joukkueita vastaan. Lohkovoittaja pääsee kaksiosaiseen pudotuspeliotteluun lohkon B voittajaa vastaan. Kyseisen pudotuspeliottelun voittaja nousee EM-karsintojen A-divisioonaan. Lohkossa B pelaavat Irlanti, Malta, Slovakia ja Sveitsi.
– Vastustajat ovat selvillä. Meillä on koossa hyvä joukkue. Nyt laitetaan valmennusasiat kuntoon ja ryhdytään töihin. Tiukinta tulee olemaan Makedonian kanssa. Makedonia on erittäin kova kuten ovat kaikki entisen Jugoslavian maat, kommentoi Suomen Koripalloliiton toiminnanjohtaja Pekka Litmanen lohkoarvonnon tulosta viitaten samalla maajoukkueen avoimeen päävalmentajatilanteeseen.
Maajoukkueen nykyinen päävalmentaja Ari Tammivaara jättää päävalmentajan ja Koripalloliiton valmennuksenjohtajan postinsa omasta pyynnöstään 1.1.2004 alkaen.
Tulevista EM-karsintavastuksistaan Suomi on aiemmin kohdannut Luxemburgin ja Makedonian. Georgiaa vastaan ei ole koskaan pelattu virallista maaottelua. Luxemburgia vastaan Suomella on puhdas 2-0-voittosuhde. Viimeksi joukkueet ottivat mittaa toisistaan Helsingissä 1998, jolloin Suomi voitti koripistein 86-57. Makedonia oli etukäteisveikkailuissa yksi pahimmista mahdollisista EM-karsintavastuksista, jota tukee myös Suomen rekordi maata vastaan. Suomi ja Makedonia ovat kohdanneet historian aikana kahdesti erikoisin lopputuloksin. Molemmat ottelut ovat nimittäin päättyneet vierasvoittoihin. Syksyllä 1996 Makedonia voitti Helsingissä Suomen 85-77. Vuotta aiemmin Suomi teki yhden lähihistoriansa kovimmista tempuista kaatamalla Skopjessa makedonialaiset kahden jatkoajan jälkeen lukemin 102-94.
Seuraavassa katsaus Belgradissa suoritettuihin EM-karsintojen lohkoarvontoihin. Listattuna sekä miesten että naisten A- ja B-divisioonien lohkot. Lisätietoja aikuisten EM-karsintajärjestelmistä löytyy Koris.netin materiaalit-osiosta löytyvästä Word-dokumentista.
Naisten A-divisioona
| Lohko A: | Italia, Liettua, Ranska, Unkari | |
| Lohko B: | Kroatia, Latvia, Slovakia, Ukraina | |
| Lohko C: | Belgia, Israel, Romania, Saksa | |
| Lohko D: | Bulgaria, Puola, Serbia & Montenegro, |
Koti- ja vieraspelit lohkossa, pelipäivät 8.9., 11.9., 15.9., 18.9., 22.9. ja 25.9.2004. Neljä lohkovoittajaa sekä kaksi parasta lohkokakkosta EM-kisoihin. Kymmenen jäljellä jäävää pelaa lisäkarsinnan elokuussa 2005, jonka paras EM-kisoihin. Lisäkarsinnan kolme heikointa pelaa turnauksen syyskuussa 2005, jonka kaksi heikointa putoaa B-divisioonaan.
Naisten B-divisioona
| Lohko A: | Irlanti, Luxemburg, Ruotsi, Viro | |
| Lohko B: | Hollanti, Makedonia, Portugali, Slovenia | |
| Lohko C: | Bosnia-Hertsegovina, Malta, Norja, Valko-Venäjä |
Koti- ja vieraspelit lohkossa, pelipäivät 18.9., 22.9., 25.9.2004 ja 27.8., 31.8., 3.9.2005. Kolme lohkovoittajaa jatkoturnaukseen, joka pelataan 9.-11.9.2005. Turnauksen kaksi parasta nousee A-divisioonaan.
Miesten A-divisioona
| Lohko A: | Kroatia, Ruotsi, Venäjä | |
| Lohko B: | Bulgaria, Israel, Latvia, Portugali | |
| Lohko C: | Belgia, Saksa, Ukraina, Unkari | |
| Lohko D: | Puola, Ranska, Slovenia, Tshekki | |
| Lohko E: | Bosnia-Hertsegovina, Hollanti, Turkki, Viro |
Koti- ja vieraspelit lohkossa, pelipäivät 8.9., 11.9., 15.9., 18.9., 22.9. ja 25.9.2004. Lohkojen kaksi parasta selviytyy EM-kisoihin. Yhdeksän jäljellä jäävää pelaa lisäkarsinnan elo-syyskuussa 2005, jonka paras EM-kisoihin. Lisäkarsinnan kolme heikointa pelaa turnauksen syyskuussa 2005, jonka kaksi heikointa putoaa B-divisioonaan.
Miesten B-divisioona
| Lohko A: | Azerbaijan, Islanti, Romania, Tanska | |
| Lohko B: | Irlanti, Malta, Slovakia, Sveitsi | |
| Lohko C: | Albania, Itävalta, Kypros, Valko-Venäjä | |
| Lohko D: | Georgia, Luxemburg, Makedonia, |
Koti- ja vieraspelit lohkossa, pelipäivät 11.9., 15.9., 18.9.2004 ja 3.9., 7.9., 10.9.2005. Neljä lohkovoittajaa etenee kaksiosaisiin pudotuspeleihin, jotka pelataan 17.9. ja 24.9.2005. Lohkon A kohtaa lohkon C voittajan ja lohkon B kohtaa lohkon D voittajan. Pudotuspeliparien voittajat nousevat A-divisioonaan.
Lisätietoja: /maajoukkueet/