Suomen mestari Vilpas lähtee Mestarien liigan karsintoihin

2.6.2021 15:00 Keväällä ensimmäisen koripalloilun Suomen mestaruutensa voittanut Salon Vilpas on päättänyt osallistua syyskuussa Mestarien liigan karsintoihin. Mestarien liigan karsinnat pelataan 13.–17. syyskuuta. Arvonta suoritetaan heinäkuussa ja otteluohjelma varmistetaan heinäkuun viimeinen päivä.

Vilpas ja Mikko Koivisto osallistuvat Mestarien liigan karsintoihin. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Vilppaalle kansainväliset ottelut eivät ole seurahistorian ensimmäisiä. 2000-luvun alussa Vilpas oli mukana Suomi-Ruotsi-liigassa sekä Pohjois-Euroopan liigassa eli NEBL:ssä.

FIBA:n alaisen Mestarien liigan viisivuotisessa historiassa on nähty aiemmin kaksi suomalaisjoukkuetta, kun Kataja Basket eteni lohkovaiheeseen 2016–17 ja Karhu Basket puolestaan osallistui karsintoihin kausilla 2018–19 ja 2019-20.

- Mahtavaa päästä mukaan BCL-karsintoihin. Keväällä saavutettu pitkäaikainen unelma Suomen mestaruudesta poikii tämän mahdollisuuden, joten tarina jatkuu! Talouden puolesta karsinnat ovat jo turvattu, kiitos pääyhteistyökumppanuuksien ja liiton kv-seuratuen. Lohkovaiheeseen pääsy puolestaan toisi mukavan palkintorahan FIBA:n puolelta, joten tämä on tarkoin harkittu ratkaisu ja loistava mahdollisuus lähteä mukaan. Salohallissa olosuhteet ovat melko pitkälti FIBA:n vaatimalla tasolla. Olemme käyneet paljon keskusteluja Kataja Basketin, Karhu Basketin ja LP Viestin taustaryhmien kanssa ja saaneet jo paljon arvokasta tietoa europeleihin liittyvistä asioista, kertoo Vilppaan toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi seuran tiedotteessa.

- Champions League ja Salon Vilpas! Siinä on sellainen yhdistelmä, jota en minä eikä kovin moni muu olisi osannut yhdistää vielä pari kuukautta sitten. Päävalmentajana aina haaveilee tällaisista mahdollisuuksista ja miettii, mitä sen eteen pitää tehdä ja mitä kaikkea se tuo tullessaan. Itselläni on hienot kokemukset KTP:n kanssa FIBA EuroChallengesta ja odotan todella paljon näitä BCL:n karsintoja. Tämä on hieno mahdollisuus näyttää osaamistamme kansainvälisillä kentillä niin meille seurana kuin myös pelaajille. Aika näyttää sitten, kenet saamme karsinnoissa vastaamme. Se on kuitenkin selvää, että tavoittelemme tosissaan paikkaa lohkovaiheeseen, sanoo Vilppaan päävalmentaja Sami Toiviainen.  


 

 
5.2.2019 13:24 Susijengi

Korista VeikkausTVssä viikolla 6: Salin ja Murphy vastakkain Espanjassa, saako Katajan eurotaival jatkoa?

Tällä viikolla VeikkausTV:llä nähdään muun muassa Espanjan liigan suomalaiskohtaaminen, kolme Chicago Bullsin NBA-ottelua sekä Kataja Basketin kohtalonottelu FIBA Europe Cupin jatkolohkossa.

28.1.2019 14:23 Susijengi

VeikkausTV:n korisviikko tarjoaa 12 suomalaispelaajien ottelua

Koriksen ystävät voivat viettää pakkaspäiviä viihtyisästi vastaanottimien äärellä, kun VeikkausTV välittää suomalaisten otteita kansainvälisiltä kentiltä peräti 12 ottelun verran tällä viikolla.

4.10.2018 23:13 Mestarien liiga

Karhu Basketin eurotaival päättyi tältä erää, Nanterre oli vielä liikaa

Kauhajoen ensimmäiset kansainväliset ottelut olivat silti menestys: neljä voittoa, kaksi tappiota.

1.10.2018 21:02 Mestarien liiga

Nanterre 92 näytti suuruutensa, Karhu Basketin kansainvälinen voittoputki poikki

Kauhajokelaisjoukkueella on lähes mahdoton tehtävä torstaina Ranskassa, eroa kertyi peräti 37 pistettä.

28.9.2018 21:06 Mestarien liiga

Karhu Basketin eurohuuma jatkuu, maanantaina Kauhajoelle saapuu vahva Nanterre 92

Bulgarian mestari Levski Lukoil ei päässyt missään vaiheessa kunnon iskuetäisyydelle Kauhajoella.

25.9.2018 20:46 Mestarien liiga

Karhu Basket jatkoi huimaa euroseikkailuaan Bulgariassa

Perjantaina kotijoukkue on Kauhajoella ennakkosuosikki jatkoon Mestarien liigan karsinnan kolmannelle kierrokselle.

22.9.2018 21:19 Mestarien liiga

Karhu Basket marssi komeasti jatkoon Mestarien liigan karsinnassa

Karhu Basketin kansainväliset ottelut jatkuvat jo tiistaina Bulgariassa.

20.9.2018 20:45 Mestarien liiga

Karhu Basketille kelpo debyytti Mestarien liigan karsinnassa, Romanian mestari kaatui niukasti

Romaniaan matkaa lauantaksi lähes 50 kauhajokelaiskannattajaa.

19.9.2018 12:51 Mestarien liiga

Karhu Basket aloittaa torstaina kansainvälisen taipaleensa – ”Hyvää oppia organisaatiolle”

Karhu Basket saa vieraakseen CSM Oradean Mestarien liigan ensimmäisellä karsintakierroksella.

12.7.2018 22:02 Mestarien liiga

Karhubasket CSM Oradean kimppuun Mestarien Liigan karsinnassa

Koripallon FIBA:n Mestarien Liigan syksyn 2018 karsintojen otteluparit arvottiin torstaina Genevessä. Hallitseva miesten koripallon Suomen mestari Karhubasket kohtaa Mestarien Liigan ensimmäisellä karsintakierroksella romanialaisen CSM Oradean.

28.6.2018 12:42 Korisliiga

Karhubasket mukana Mestarien liigan karsinnoissa

Korisliigan hallitseva mestari Kauhajoen Karhubasket lähtee mukaan Basketball Champion Leaguen eli koripallon Mestarien liigan karsintoihin. Karsinnoissa on mukana yhteensä 30 joukkuetta.

16.6.2021 13:08 Korisliiga

Vuoden ulkomaalaispelaaja Jeremiah Wood ja Vilpas jatkosopimukseen

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas ja finaaleiden arvokkaimmaksi pelaajaksi sekä Vuoden ulkomaalaispelaajaksi valittu Jeremiah Wood solmivat yksivuotisen jatkosopimuksen.

9.6.2021 14:50 Korisliiga

Osku Heinoselle kahden vuoden jatkosopimus Pyrintöön

Tampereen Pyrintö on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen Osku Heinosen kanssa. Kokenut ja tarkkakätinen Heinonen aloittaa jo 12. kautensa Pyrinnön Korisliiga-joukkueessa.

7.6.2021 11:26 Korisliiga

Pyrinnölle merkittävä jatkosopimus, David Gonzalvez jatkaa Tampereella kevääseen 2023

Tampereen Pyrintö on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen kapteeninsa David Gonzalvezin, 33, kanssa. Tuleva kausi on amerikkalaisen kuudes Korisliigassa.

3.6.2021 10:00 Susijengi

Matti Nuutinen nostaa tossut naulaan

Kolmet arvokisat, kahdet EM-karsinnat ja yhdet MM-karsinnat Susijengin sinivalkopaidassa pelannut likaisen työn tekijä ja kaksinkertainen Suomen mestari, kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti Matti Nuutinen, 31, lopettaa koripallouransa.

2.6.2021 13:00 Suomen Cup

Koripallon Suomen Cup Ylelle pitkällä sopimuksella

Suomen Koripalloliitto ja Yle solmivat kolmivuotisen sopimuksen miesten ja naisten Suomen Cupin finaaliviikonloppujen tv-oikeuksista.

2.6.2021 08:34 Korisliiga

Korisliigassa ja Susijengissä debytoinut Remu Raitanen siirtyy KTP:hen

KTP-Basket ja Susijengin nuorempaan osastoon kuuluva Remu Raitanen solmivat 1+1-mallisen sopimuksen. 206-senttinen Raitanen esiintyi viime kesänä ensimmäistä kertaa Susijengin paidassa.

30.5.2021 21:31 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen sai ehjän kauden - "Kehitystä tapahtui”

Alexander Madsen pääsi juhlimaan uransa toista Latvian mestaruutta, kun VEF Riika jyräsi mestariksi. Henkilökohtaisella tasolla Madsen välttyi pahimmilta loukkaantumisilta ja ainoa takaisku kauden aikana oli sairastuminen koronavirukseen.

30.5.2021 14:12 Korisliiga

Aatu Kivimäki Tigers Tübingenin vahvuuteen

Kevään 2021 Suomen mestaruuden salolaiselle Vilpas Vikingsille ratkaisseiden pelaajien eliittiin ryminällä kohonnut karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 23, siirtyy ensi kaudeksi Saksan kakkostasolle Pro A:han. Kivimäen uusi työnantaja on suomalaisen valmentajakaksikon Daniel Jansson-Hussain Dassouki luotsaama Tigers Tübingen.

25.5.2021 10:00 Korisliiga

Aalto, Luukkonen ja Salonen divisioonien parhaat pelaajat, Vilppaan Vihiniemi Vuoden seurajohtaja

Mikael Aalto valittiin I divisioona A:n parhaaksi pelaajaksi, I divisioona B:n paras oli Eemi Luukkonen. Naisten I divisioonan Vuoden pelaajaksi valittiin Sanni Salonen. Mestaruutta juhlineen Salon Vilppaan toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi palkittiin Vuoden seurajohtajana. 

Näytä lisää vastaavia