18.6.2015 Suomen miesten haastajamaajoukkue (synt. 1991-1994) lähtee kesän 2015 koitoksiin 19 pelaajan ringillä. Haastajamaajoukkueen kesä alkaa harjoitusotteluilla Ruotsia vastaan kesäkuun lopussa ja huipentuu 4.-13.7. Etelä-Korean Gwangjussa järjestettäviin universiadeihin.
Miesten haastajamaajoukkueeseen kuuluvat mm. Susijengissä jo kannuksensa ansainneet Antto Nikkarinen...
... ja NBA:n varaustilaisuuteen tänä vuonna ilmottautunut Joonas Cavén.
Miesten haastajamaajoukkue lähtee Gwangjun universiadeihin Ari Tammivaaran johdossa. Kuvat: Ville Vuorinen & Oma Design.
Haastajamaajoukkueen kolme pelaajaa ovat jo ehtineet jo ansaita kannuksiaan Susijengin riveissä. Joonas Cavén teki ensiesiintymisensä Susijengin paidassa kesällä 2013, kun taas Carl Lindbom ja Antto Nikkarinen debytoivat Henrik Dettmannin valmentamassa miesten maajoukkueessa jo 2012.
- Haastajamaajoukkueen tarkoitus on valmistaa niitä nuoria pelaajia, jotka ovat miesten maajoukkueen kynnyksellä. Tällä joukkueella on mahdollisuus pelata joka toinen vuosi järjestettävissä universiadeissa kansainvälisiä pelejä miesten maajoukkuekonseptilla, päävalmentaja Ari Tammivaara kertoo.
- Universiadit ovat alkukesästä, joten ne palvelevat valmistautumista miesten maajoukkueeseen. Meillä on muutama miesten rinkipelaaja jo valmiiksi ja todennäköisesti myös muutama uusi pelaaja siirtyy tästä projektista miesten rinkiin.
Marius van Andringa nimettiin Kataja Basketin mestaruuskauden päätteeksi Korisliigan vuoden tulokkaaksi ja haastajamaajoukkueen ryhmästä löytyy myös unelmiensa finaalit pelannut Tommi Huolila.
Korisliiga-kokemusta joukkueessa edustavat myös mm. Kouvojen Ilari Seppälä, Pyrinnön Alex Vaenerberg ja Topias Palmi, KTP-Basketin Joonas Lehtoranta ja Helsinki Seagullsin Lauri Toivonen.
Yhdysvaltojen yliopistoliiga NCAA:sta joukkueeseen taas liittyy Florida Gatorsin Alex Murphy ja Loyolan Julius Rajala. Lisäksi Anton Kankaanpää pelaa Southern Nazarenen yliopistossa Christian College Athletic Association -yliopistoliigaa.
Sukunimi | Etunimi | Pituus | Syntymävuosi | Kasvattajaseura |
Vaenerberg | Alex | 180 | 1992 | Raholan Pyrkivä |
Nikkarinen | Antto | 183 | 1991 | Pussihukat |
Seppälä | Ilari | 188 | 1993 | Korikobrat Lapua |
van Andringa | Marius | 189 | 1994 | Malmin Super Koris |
Herrala | Joni | 191 | 1994 | ToPo Juniorit |
Akpaso | Aleksi | 192 | 1992 | Pantterit |
Kankaanpää | Anton | 192 | 1992 | Lappeenrannan NMKY |
Lehtoranta | Joonas | 194 | 1994 | Kotkan Työväen Palloilijat |
Heinonen | Osku | 194 | 1992 | Tampereen Pyrintö |
Palmi | Topias | 194 | 1994 | Tampereen Pyrintö |
Huolila | Tommi | 198 | 1993 | Salon Vilpas Koripallo |
Toivonen | Lauri | 200 | 1991 | Riihimäen Kolmoskori |
Lindbom | Carl | 206 | 1991 | Tapiolan Honka |
Dolenc | Daniel | 205 | 1993 | Espoo Basket Team |
Rajala | Julius | 205 | 1994 | Malmin Super Koris |
Murphy | Alex | 206 | 1993 | Duke (USA) |
Nuolivirta | Mika | 210 | 1994 | Rekolan Urheilijat |
Sandberg | Mikael | 210 | 1991 | Turun NMKY |
Cavén | Joonas | 211 | 1993 | Tampereen Pyrintö |
Pieti Poikolan komentama Suomen miesten haastajamaajoukkue oli tulta ja tappuraa Taipein universiadien avausottelussa pilkkomalla Japanin paloiksi murskapistein 94-48 (48-26). Suomi oli scoutannut Japanin hyökkäyspään pelikirjan oivallisesti ja juoksi nopeasta vastahyökkäyspelistä selkeän voiton yhdentoista miehen rotaatiolla.
Miesten haastajamaajoukkueen päävalmentaja Pieti Poikola, 39, on kutsunut 16 pelaajaa vuoden 2017 universiadirinkiin. Poikolalla on käytettävissään poikkeuksellinen kokenut miehistö, jolla on takanaan kosolti pelikausia kotimaan kenttien lisäksi nuorten maajoukkuetasolta, Euroopan ammattilaiskentiltä sekä Yhdysvalloista.
Tampereen Pyrinnön kolmasti Korisliigan mestaruuteen johtanut Pieti Poikola, 39, johdattaa Suomen miesten haastajamaajoukkueen elokuussa Taipein universiadeihin. Poikola korvaa joukkueen penkin päässä Anton Mirolybovin, joka aloittaa elokuun alussa pestinsä saksalaisen Kirchheimin ruorissa.
Suomen haastajamaajoukkue päätyi 14. sijalla Etelä-Korean Gwangjussa pidetyissä universiadeissa hävittyään päätösottelussa Montenegrolle 74-57 (41-29). Kahdesta väsyneestä joukkueesta Montenegro oli se vähemmän väsynyt ja nappasi vankan johtoaseman jo avausneljänneksellä.
Kiinasta ei ollut vastusta Gwangjun universiadeissa Suomen haastajamaajoukkueelle, kun suomalaiset dominoivat peliä mielensä mukaan pelin alkuminuuteista lähtien. Suomen heittopelin lukko avautui vihdoinkin ja haastajamaajoukkue pääse ilottelemaan 53-89 (21-45) -voiton. Suomi pelaa huomenna 13. sijasta Montenegroa vastaan.
Suomen haastajamaajoukkue hävisi Gwangjun universiadeissa laadukkaalle Serbialle 78-65 (34-28). Serbian paikkapuolustus hyydytti Suomen hyökkäyksen, kun suomalaispelaajat osuivat kehnosti kaaren takaa. Suomi pelaa tappion myötä sijoista 13.-16. ja huomenna vastaan astelee Kiina.
Suomen haastajamaajoukkue pelaa sijoista 9.-16. Gwangjun universiadeissa, kun Suomi voitti alkulohkonsa viimeisessä ottelussa Taiwanin 86-62 (42-32). Suomen ylivoimainen ykköspelaaja oli Alex Murphy, joka laadukkaan puolustuksensa lisäksi keräsi tupla-tuplan 30 pistettä ja 13 levypalloa.
Miesten haastajamaajoukkue sai oppia kansainvälisten pelien raakuudesta universiadeissa, kun Australia käytti armottomasti hyväkseen Suomen heikon avausneljänneksen. Suomi joutui takaa-ajajan asemaan ja kelvollinen toinen puoliaika ei riittänyt, vaan Australia nappasi 82-69 (44-27) -voiton.
Suomen haastajamaajoukkue jäi alkulohko-C:n ennakkosuosikki Ranskan jalkoihin universiadeissa numeroin 85-47 (36-24). Selkeästi urheilullisempi Ranska dominoi levypallopeliä ja rankaisi jokaisesta pallonmenetyksestä.
Suomen haastajamaajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa Etelä-Korean Gwangjussa pidetyissä universiadeissa, kun fyysinen Liettua nappasi 87-70 (41-32) -voiton. Suomi mitteli tasaisesti reilun vartin, mutta Liettua kuroi eroa rankaisemalla jokaisesta virheestä.
Suomen haastajamaajoukkueen universiadiurakka sai häkellyttävän alun, kun Carl Lindbom ratkaisi trillerimäisen ottelun viimeisten hetkien kolmosellaan. Suomelle kirjattiin Lindbomin ”game winnerin” avulla 73-72 (36-29) -voitto Japanista.
Järjestyksessään jo 28. universiadit eli ”opiskelijoiden olympiakisat” mitellään tänä vuonna Etelä-Korean Gwangjussa. Suomi on lähettänyt kisoihin miesten haastajamaajoukkueen, jotka viimeistelivät kisakuntoaan Töölön Kisahallissa alkuviikolla ja kohtaavat huomenna avauspelissään Japanin. Päävalmentaja Ari Tammivaara odottaa innolla turnauspelejä.
Suomen haastajamaajoukkue leireilee tällä hetkellä Kisakallion Susi Training Centerissä ja saa vastaansa huomenna torstaina Suomen tavoin Etelä-Korean Gwangjussa pidettäviin universiadeihin valmistautuvan Viron.
Miesten haastajamaajoukkue osallistuu 3.-14 heinäkuuta Gwangjussa, Etelä-Koreassa järjestettäviin kesäuniversiadeihin. Lohkoarvonnat on suoritettu. Arpa heitti Suomen kanssa samaan alkulohkoon Liettuan, Ranskan, Australian, Japanin, Kiinan sekä Taipein.
Suomen miesten ja naisten haastajamaajoukkueet (synt. 1989–1994) lähtevät kesän 2013 koitoksiin 15 pelaajan ringeillä. Kaikkiaan kolmestakymmenestä haastajamaajoukkueisiin kutsutuista pelaajista on aikuisten maaotteluissa esiintynyt peräti 13 pelaajaa. Haastajamaajoukkueiden kesä huipentuu Venäjän Kazanissa 6.-17.7. järjestettäviin universiadeihin.
Kansainvälinen opiskelijaurheiluliitto (FISU) on valinnut sekä Suomen miesten että naisten koripallojoukkueet vuoden 2013 Universiadeihin, jotka järjestetään Kazanissa 6.-17.7. Sinivalkoiset värit menestyivät erinomaisesti 2011 ”opiskelijoiden olympialaisissa”, joissa Suomen miehet saavuttivat historian parhaan saavutuksensa ollen seitsemänsiä ja naisten napatessa kahdeksannen sijan.
Suomen miesten koripallojoukkue kohtaa alkulohkossaan Yhdysvallat elokuussa Kiinassa järjestettävissä kesäuniversiadeissa. Vuoden 2009 Belgradin kisoissa pronssille jätetty USA:n joukkue tulee aikaisempien kertojen tapaan koostumaan suurelta osin tulevista NBA-pelaajista.
Suomi-koriksen lupaavista nuorista pelaajista koottu haastajamaajoukkue ottaa osaa elokuun 8.-18. päivä Thaimaan Bangkokissa järjestettäviin universiadeihin eli ”opiskelijoiden olympialaisiin.” Universiadeissa mittelee keskenään 24 maata, mukaan lukien maailman huiput USA:sta lähtien. Suomi kohtaa omassa alkulohkossaan Venäjän ja Taipein.
Suomen miesten koripallon haastajamaajoukkue sijoittui opiskelijoiden kesäuniversiadeissa 12. sijalle Turkin Izmirissä. Suomi taipui viimeisessä ottelussa Kreikalle 85-81 (49-34).
Turkin Izmirissä pelattavassa universiadikoripallossa kaksi viimeisintä otteluaan voittanut Suomen miesten haastajamaajoukkue kohtasi parempansa Liettuan muodossa. Liettua kukisti Suomen pistein 99-80 (50-38).