Suomen sunnuntainen Unkari-ottelu alkaa täyttyä, 4500 lippua myyty

17.8.2011 Suomen koripallomaajoukkueen maanantainen voitto Portugalista vauhditti ensi sunnuntaina (21.8.) Helsingin Jäähallissa pelattavan toisen EM-karsintojen kotiottelun lipunmyyntiä. Tiistai-iltapäivänä lippuja oli lunastettu yli 4500. Koripalloliitto avasi kiihtyneen ennakkolipunmyynnin johdosta myyntiin kaikki Jäähallin katsomolohkot.

Shawn Huff ja kumppanit ovat saamassa suuren yleisön myös sunnuntain Unkari-otteluun, jossa pelissä on Suomen EM-kisapaikka.

Portugali-ottelun katsojamäärä tarkentui tarkastuslaskennoissa 6584 katsojaksi, joka on maaotteluiden suurin yleisömäärä sitten vuoden 1967.

Sunnuntain Unkari-ottelu käynnistyy Helsingin Jäähallissa klo 19. Sitä ennen Jäähallissa järjestetään torstaina 18.8. klo 16 alkaen korismessut, joiden ohjelmassa on mm. yleisölle ja medialle avoimet maajoukkueen harjoitukset. Kuvat: Tomi Kaminen.

Maanantain Portugali-ottelusta ja Jäähallin ulkopuolelle muodostuneista jonoista oppineena yleisöä kehotetaan hankkimaan lippunsa ennakkoon, saapumaan ajoissa paikalle, mahdollisuuksien mukaan julkisin kulkuvälinein. Ylimittaisten jonojen muodostumista pyritään estämään myös tehostetuilla tapahtumajärjestelyillä.

Katsojien toivotaan sunnuntaina pukevan ylleen valkoista ja virittäytymään äänenpitoon, jolla kannustetaan Suomi EM-kisoihin. Suomelle riittää voitto Unkarista varmistamaan paikka elokuun viimeisenä päivänä Liettuassa käynnistyvään EM-lopputurnaukseen.

Suomi-Unkari käynnistyy sunnuntaina Helsingin Jäähallissa klo 19. Ovet avataan yleisölle klo 17. Yleisöllä on jo ennen sunnuntaita mahdollisuus nähdä ja kohdata Suomen maajoukkue, kun Jäähallissa järjestetään torstaina klo 16 alkaen korismessut. Maajoukkueen avoimet harjoitukset ovat ohjelmassa klo 16.30 alkaen.

Portugali-ottelun tarkistettu katsojamäärä maaotteluiden korkein 44 vuoteen!

Maanantaisen Suomi-Portugali-ottelun viralliseksi katsojamääräksi ilmoitettiin otteluiltana 6108 katsojaa. Tiistaina suoritetuissa tarkistuslaskennoissa ilmeni laskuvirhe, joka osoittautui positiiviseksi uutiseksi.

Lippulaskuista oli jäänyt pois molemmat Suomen kotipelit sisältäviä kausikortteja 476 kappaletta. Näin ollen Portugali-ottelun katsojamääräksi on korjattu 6584 katsojaa.

Kyseessä on Suomen maaotteluhistorian korkein katsojamäärä sitten vuoden 1967, jolloin Suomi järjesti EM-kilpailut. Tuolloin Helsingin Jäähalli oli loppuunmyyty Suomen ja Jugoslavian välisessä ottelussa.

Maaotteluiden yleisöennätys on 11 500, joka saavutettiin vuonna 1966 ottelussa Suomi-Ruotsi, joka pelattiin Suurkisojen yhteydessä Olympiastadionilla.

Lue myös seuraavat artikkelit

 
11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

16.1.2014 EM-karsinnat

Susijengi ja fanit tulisilla hiilillä 1.-3.2.

Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

28.3.2013 09:47 EM-karsinnat

Lipunmyynti kesän maaotteluihin käynnistynyt!

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisön edessä ensi kesänä. Lipunmyynti Susijengin valmistaviin maaotteluihin Hartwall Areenalle sekä Naarassusien EM-karsintoihin on käynnistynyt.

11.11.2012 19:13 EM-karsinnat

MM-kisat laajenee, maajoukkueille MM-karsinnat ikkunoineen, EM-kisat 4 vuoden välein

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus on Kuala Lumpurissa pitämässään kokouksessa päättänyt merkittävistä miesten maajoukkuekilpailujen järjestelmäuudistuksista. FIBA on päättänyt laajentaa MM-kisoja, aloittaa erilliset MM-karsinnat, avata maajoukkueille sarjakaudelle karsintaikkunoita sekä siirtää maanosien mestaruuskilpailut pelattavaksi neljän vuoden välein nykyisen kahden vuoden asemesta.

30.8.2012 EM-karsinnat

Helsingin Jäähalli täyttyy Susijengin Puola-otteluun hyvää vauhtia

Tappiottoman Susijengin seuraava koripallon EM-karsintaottelu on sunnuntaina (2.9.) Tiranassa Albaniaa vastaan. Kotiyleisönsä eteen Helsingin Jäähallin sudenpesään Suomen maajoukkue palaa ensi keskiviikkona (5.9.), jolloin vastassa Puola. Susijengin ja NBA-jätti Marcin Gortatin jälleennäkemiseen on lunastettu ennakkoon 3600 lippua, kun otteluun on lähes viikko vielä aikaa.

8.6.2012 12:00 Video

Suomen korismaajoukkueen kannustusbiisin musiikkivideo julkaistu

Suomen koripallomaajoukkueen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. ”Susijengi 2.0” –nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa mm. Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

30.5.2012 EM-karsinnat

NBA-tähdeksi noussut Gortat asettuu Suomea vastaan EM-karsinnoissa

Kun Suomen koripallomaajoukkue eli ”Susijengi” taistelee EM-kisapaikasta tänä kesänä, nähdään Helsingin Jäähallin parketilla huippunimiä myös vastustajan väreissä. Yksi varmistuneista on Puolan Marcin Gortat, joka on vahvistanut liittyvänsä kesäksi miesten maajoukkueen vahvuuteen. NBA-joukkue Phoenix Sunsin tehokkaimmaksi pelaajaksi noussut Gortat asettuu Suomea vastaan Helsingissä keskiviikkona 5.9.

13.3.2012 06:57 Pohjoinen alue

EM-karsintojen ennakkolipunmyynti käynnistynyt

Ennakkolipunmyynti Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Pääsyliput ovat lunastettavissa viime vuodesta tutuin hinnoin Lippupalvelusta, joka hoitaa lipunmyyntiä. Suomen miesten ”Susijengi” saalistaa EM-paikkaa 17.8.-11.9.2012 Helsingin Jäähallissa pelattavissa karsintaotteluissa. Naisten karsinnat pelataan Tikkurilan Valtti Areenalla 13.6.-14.7.2012.

Näytä lisää vastaavia