6.9.2004 Suomen koripallomaajoukkue sai erinomaisen kenraaliharjoituksen tililleen, kun Tanska joutui joukkueen tallottavaksi viimeisessä harjoitusottelussa ennen EM-karsintoja. Kolmoskaaren takaa peräti 60 pistettä tällännyt Suomi nitisti tanskalaiset Helsingissä pelatussa maaottelussa murskalukemin 122-70.
Sunnuntaina Suomi kaatoi Tanskan 83-64. Tanska-maaottelut olivat Suomelle EM-karsintavalmistautumisen viimeinen etappi. Ensi lauantaina (11.9.) alkaa tositoimet, kun Suomi kohtaa vieraissa nimivahvan Georgian. Georgia-peliä seuraa kaksi kotiottelua, joissa Suomi kohtaa Espoon LänsiAuto Areenalla Luxemburgin (15.9.) sekä Makedonian (18.9.). Karsinnan toinen puolikas pelataan syksyllä 2005.
Maanantaisen ottelun alku ei suomalaisnäytöstä enteillyt, sillä Tanska tuli peliin vahvasti latautuneena. Ilman Mikko Noopilan heittosumaa Suomi olisi saattanut olla jopa hätää kärsimässä. Tanskan 218-senttinen Chris Christoffersen aiheutti murheita Suomen puolustukselle ja piti joukkuettaan pystyssä. Niin teki omalla sarallaan myös Noopila – parimetrinen suomalainen osui neljästi avausjakson aikana kolmosviivan takaa.
Suomi pyrki alusta saakka hyödyntämään suurempaa viisikkoaan. Suomi lähti otteluun vitjalla, jossa pelasivat Hanno Möttölä (209 cm), Tuukka Kotti (204), Jukka Matinen (203), Noopila (200) ja Teemu Rannikko (189). Toisella jaksolla Suomi pääsikin hyödyntämään kokoaan. Pienet tanskalaistakamiehet eivät pystyneet pysäyttämään vyörytystä, josta vastasi pääasiassa Suomen laituriosasto.
Jos oli ensimmäinen jakso Noopilan, oli toinen sitten Kotin. Providencen yliopistossa viimeisen kautensa aloittava forssalainen näytti monipuolisuuttaan ja toimi kentällä mm. nopean kärkenä, sentterinä, syöttelijänä ja heitontorjujana.
Kotin heilutellessa tahtipuikkoa kentän molemmissa päädyissä, loksahtivat kaikki palaset kohdalleen ja Suomi aloitti hirmuisen irtioton. Suomi piti Tanskan pisteittä lähes seitsemän minuutin ajan ja vei kyseisen jakson peräti 26-0. Neljännes merkittiin kokonaisuudessaan Suomen nimiin 37-8 ja Suomi pääsi tauolle 65-31-johdossa.
- Sunnuntaina peli oli takkuista. Tänään heitto lähti kulkemaan heti alusta saakka ja se helpotti. Kun hyökkäyspeli kulki, löytyi puolustukseenkin ylimääräistä latausta, vaikka normaalisti vaikutusta haetaan toisinpäin, kertoi Kotti.
- Loppuen lopuksi aika täydellinen peli meiltä. Puolustuksesta löytyi sitä intensiteettiä ja aggressiivisuutta, jota Henkka (päävalmentaja Henrik Dettmann) on peräänkuuluttanut, Kotti jatkoi.
Suomen ilotulitus ei toiseen jaksoon jäänyt, vaan aloitusviisikon miehet saivat jälkimmäisellä puoliskolla nautiskella vaihtopenkiltä käsin joukkuetovereiden pyörittäessä tanskalaisia. Peräti kuusi suomalaista teki lopulta yli kymmenen pistettä ja kaikki 12 peluria pääsi pisteiden makuun. Kotti teki pelissä 18, Matinen 17, Jyri Lehtonen 16, Noopila 13, Petri Virtanen 12 ja Möttölä kymmenen pistettä. Rannikko jakeli seitsemän koriinjohtanutta syöttöä.
- Mielestäni Tanska pelasi ensimmäisellä jaksolla paremmin kuin sunnuntain pelissä. Se toimi pelaajillemme erinomaisensa motivaattorina ja lopputuloksena oli aika hyvä juttu. Pelasimme kurinalaisesti ja puolustuksessa teimme niitä asioita, joita olemme harjoitelleet. Olimme niin henkilö- kuin joukkuetasollakin parempia kuin sunnuntaina, kommentoi Dettmann suojattiensa otteita.
Suomen tekemät 122 pistettä on maajoukkuehistorian neljänneksi suurin pistesaldo. Suomi on kautta historian tehnyt vain kaksi kertaa Norjaa vastaan ja kerran Tanskaa vastaan enemmän pisteitä.
Suomen heittopeli oli ottelussa huikeaa. Joukkue pommitti sisään peräti 20 kolmen pisteen heittoa uskomattomalla 62,5 prosentin tarkkuudella (32 yritystä).
EM-karsinnoissa Suomen täytyy onnistua maanantaiseen tyyliin, mikäli mielii ottaa syyskuun kolmessa pelissä kiinnityksen jatkopaikkaan. Karsintajärjestelmä B-divisioonassa on julma: ainoastaan neljän joukkueen lohkon voittaja pääsee jatkoon ja senkin on vielä vuoden päästä voitettava toisen lohkon voittaja noustakseen sarjaporrasta ylemmäksi.
Tehtävää ei helpota lainkaan se, että Suomella on vastassaan kivikovia joukkueita kaksin kappalein siitä huolimatta, että B-divisioonassa ollaan. Georgialla on laittaa kentälle peräti neljä miestä, jotka viime kaudella pelasivat NBA-taalaliigassa. Kyseiset pelurit ovat järkälemäiset Vladimir Stepania (216 cm), Nikoloz Tskitisvili (213) Zaur Pachulia (211) sekä amerikkalaistakamies Shammond Williams, joka tänä syksynä sai pikavauhdilla Georgian passin. Williamsin tarina on sikäli mielenkiintoinen, että mies teki ensivisiitin uuteen "kotimaahansa" vasta viime lauantaina.
Georgian osaaminen ei NBA-miehiin lopu, sillä maajoukkueessa pelaa myös yhtenä Euroopan lupaavimmista nuorista koripalloilijoista pidetty Manuchar Markoishvili. Vasta 18-vuotiaalla Markoishvilillä on pitkäaikainen sopimus italialaisseura Benetton Trevison kanssa. Trevisoon nuorukaista ei ole vielä otettu, vaan seura vuokrasi Markoishvilin viime kaudella Dettmannin valmentamaan saksalaisseura Mitteldeutscheriin ja tulevalla kaudella hän pelaa Euroliiga-joukkue Olimpija Ljubljanan riveissä.
Muista Suomen EM-karsintavastuksista Makedonia tunnetaan takamieskaartistaan, joka on yksi Euroopan parhaista. Nimet Vrbica Stefanov, Vlado Ilievski ja Petar Naumoski eivät välttämättä kerro suomalaisille paljoakaan, mutta Euroopan kentillä trion jäsenet ovat seurajoukkueissaan tehneet tuhoisaa jälkeä. Stefanov mm. kuului Italian mestarijoukkue Montepaschi Sienan avainpelaajiin.
Ennakkoon Suomen EM-karsintalohkossa on vain yksi heikompi lenkki, joka on Luxemburg. Suomi on historian saatossa kohdannut Luxemburgin kahdesti voittaen molemmat kamppailut. Georgiaa Suomi ei puolestaan ole voittanut koskaan, vaan hävinnyt kaikki kolme kohtaamista. Makedonian kanssa voitot on tasattu 1-1, joista Suomen voitto kuuluu maajoukkueen lähihistorian kovimpiin suorituksiin: Suomi kaatoi Skopjessa Makedonian kahden jatkoajan jälkeen vuonna 1995.
|
Aki Ulander |
5/11 |
/2 torjuntaa |
|
Martti Kuisma |
6/0 |
|
|
Jukka Matinen |
17/4 |
/2 riistoa |
|
Sami Lehtoranta |
5/0 |
|
|
Kimmo Muurinen |
5/2 |
|
|
Mikko Noopila |
13/5 |
|
|
Tuukka Kotti |
18/1 |
/2 torjuntaa/2 riistoa |
|
Pasi Riihelä |
7/1 |
|
|
Jyri Lehtonen |
16/1 |
|
|
Hanno Möttölä |
10/4 |
|
|
Petri Virtanen |
12/2 |
/4 syöttöä |
|
Teemu Rannikko |
8/0 |
/7 syöttöä/2 riistoa |
Suomen heittoprosentit: 1P 75,9 % (22/29), 2P 55,6 % (20/36), 3P 62,5 % (20/32).
Suomessa nähdään runsaan kuukauden päästä todellinen maajoukkuekoripallon supermarraskuu, kun Susijengi ja Susiladies kutsuvat katsojansa kolmeen kotimaaotteluun. Vuoden 2025 EM-kisapaikkaa jahtaava Susiladies kohtaa URHEA-hallissa Slovenian ja Bulgarian ja Susijengi toivottaa Georgian tervetulleeksi Espoo Metro Areenalle.
Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.
Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.
Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.
Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.
Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.
Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.
Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.
Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.
Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.