Suomen tyttöjen ja poikien joukkueet koululaisten MM-kisoihin Kreikkaan

12.4.2019 12:40 Kreetan Heraklionissa lauantaina käynnistyvissä koululaisten MM-kisoissa Suomea edustavat koripallossa Mäkelänrinteen lukion tyttöjen sekä poikien joukkue.

Tytöt pelaavat samassa kolmen joukkueen lohkossa Libanonin ja Irlannin kanssa. Poikien neljän joukkueen lohkon muut joukkueet ovat Belgia, Tanska ja Luxemburg. Tyttöjen valmennuksesta vastaa Pekka Salminen ja poikien Janne Hänninen.

Joukkueiden pelaajat ovat 01-syntyneitä tai nuorempia. Sekä tyttöjen että poikien joukkueen pelaajat koostuvat eri pk-seudun seurajoukkueiden pelaajista. Tyttöjen joukkueen runko koostuu Salmisen mukaan pitkälti samoista pelaajista kuin 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue.

- Meillä on mielenkiintoinen joukkue tyttöjen puolella. Vastustajista on ennakkoon vaikea sanoa mitään. Vuosien varrella vastaan on tullut monenlaista vastustajaa. On ollut sekä perinteisiä koulujoukkueita että eurooppalaisia huippuakatemioita. On hienoa viedä suomalaista koripallon huippuosaamista jälleen maailmalle, avaa Pekka Salminen.

- Kansainvälisten otteluiden merkitystä ei voi koskaan aliarvioida, joten pelit ovat todella tärkeitä, kun pääsemme pelaamaan erilaisia vastustajia ja koripallokulttuureita vastaan, kertoo poikien valmentaja Janne Hänninen.

Koululaisten MM-kisat päättyvät pitkäperjantaina 19.4.

Suomen joukkueet:

Tytöt: Seurajoukkue:
Janette Aarnio HBA
Alexandra Ailus  Honka
Cia Eklöf  HBA/Ringside
Annika Hyttinen  Honka
Wilma Kivekäs   EBT
Awak Kuier HBA
Noora Markkanen  Honka
Emerita Mashaire   HBA/Ringside
Viivi Palomäki   HBA
Ebba Pekonen  HBA
Saga Ukkonen  HBA
Silja Viita HBA
Pojat: Seurajoukkue:
Jose Botti  HNMKY
Veeti Helakorpi  Honka
Elias Leskinen  HBA
Santeri Makkonen  PuHu
Kalle Koponen  Sykki
Aarni Korkiatupa HBA
Iiro Tuomi HNMKY
Eepi Tuononen Raiders
Roni Vuori HyPo
 
19.4.2019 18:16 Pääjuttu

Mäkelänrinteen lukion tyttöjoukkue voitti koululaisten MM-kultaa!

Pitkäperjantaina Kreetan Heraklionissa päättyneet koululaisten MM-kisat olivat jättimenestys, kun Suomea tyttöjen koripallossa edustanut Mäkelänrinteen lukion joukkue voitti koululaisten maailmanmestaruuden. Mäkelänrinteen lukion poikien joukkue sijoittui turnauksessa 11.

Koululaisten MM-kisat pelataan pääsiäisenä Kyproksella

Joka toinen vuosi järjestettävät koripallon MM-kilpailut pelataan pääsiäisenä Kyproksella. 28.3.–4.4. pelattavaan turnaukseen osallistuvat Mäkelänrinteen lukion poikien joukkue sekä Pohjois-Haagan Yhteiskoulun tyttöjen joukkue.

Koululaisten MM-kisat käynnistyivät Turkissa

Mäkelänrinteen lukion poikajoukkue ja Pohjois-Haagan Yhteiskoulun tyttöjoukkue aloittivat maanantaina koululaisten MM-kisat Turkin Istanbulissa. Ottelutahti on tiuha, sillä kolmen joukkueen alkusarjat pelattiin päätökseen jo maanantaina. Päivän ainoasta suomalaisvoitosta vastasi Mäkelänrinteen poikien joukkue, joka kukisti Ruotsin maanantain jälkimmäisessä ottelussa.

Koululaisten MM-kisat käyntiin

Turkin Istanbulissa pelattavat koululaisten MM-kisat käynnistyvät maanantaina (4.5.). Suomea kisoissa edustavat Lea Hakalan sekä Harri Jokelan valmentamat Pohjois-Haagan yhteiskoulun tytöt ja Juha Dahlströmin luotsaamat Mäkelänrinteen Urheilulukion pojat.

Koululaisten MM-kisat käynnistyivät Brasiliassa

Koululaisten MM-kisat on polkaistu käyntiin Brasilian Goianiassa. Suomea kisoissa edustaa poikien puolella Pohjois-Tapiolan lukio ja tytöissä Pohjois-Haagan Yhteiskoulu. Avauspäivänä Suomen tytöt ottivat ylivoimaisen voiton Belgiasta. Pojat voittivat avauspelissään niukasti Itävallan, mutta hävisivät heti perään Tshekille.

Näytä lisää vastaavia