



Turkki sai lentävän lähdön EM-karsintoihin puolustamalla ansiokkaasti ennakkosuosikin asemaansa. Turkki kukisti maanantain karsinta-avauksessa Bulgarian 76-67 (44-28) ottelussa, jonka loppulukemat mairittelevat vierasjoukkuetta.
Suomen naisten maajoukkueen päävalmentaja ei kuitenkaan ole turkkilaisten antamasta myrskyvaroituksesta huolissaan.
– Se on ollut jo pitkään tiedossa, että Turkki on paperilla lohkon kovin joukkue, kertoo Koskinen.
– Tiedämme tässä vaiheessa jo yhtä jos toistakin Turkin pelitavasta. Heidän onnistumisensa perustuu pitkälti siihen, että he tekevät tietyt perusasiat erinomaisen hyvin. Ottelussa korostuu maltin merkitys – meidän on saatava turkkilaiset pois raiteiltaan omilla keinoillamme.
Suomi viimeisteli EM-karsintakuntoaan viime viikonloppuna pelaamalla kaksi kenraaliharjoitusottelua Latviaa vastaan. Latvia voitti molemmat ottelut suurinumeroisesti.
– Olemme totutelleet pikku hiljaa eurooppalaisen huippukoripallon pelitempoon kesän aikana, mutta Latviaa vastaan saimme vielä erinomaisen oppitunnin siitä, kuinka fyysistä koripallo voi parhaimmillaan olla, kertaa Koskinen menneen viikonlopun antia.
– Loppulukemista huolimatta ottelut antoivat rohkaisevia signaaleja. Ainoa asia, joka meiltä kaipaa vielä paljon hiomista, on pelitilanneheittojen onnistumisprosentti. Jos pystymme pistämään heittomme sisään normaalilla tarkkuudellamme, meillä ei ole mitään hätää karsinnoissa.
Vaihtelevia puolustusmuotoja tiedossa
Kesän 2009 EM-kisat olivat turkkilaisille suuri pettymys, sillä loukkaantumisten runtelema joukkue selviytyi Latviassa vasta yhdeksännelle sijalle. Viime kesän kisoista sivussa olleet avainpelaajat Nevriye Yilmaz ja Esmeral Tuncluer ovat kuitenkin palanneet maajoukkueensa kokoonpanoon uuden EM-karsintakampanjan kynnyksellä.
Vaikka joukkueen ykköstähti, 195-senttinen sentteri Nevin Nevlin, on karsinnoista sivussa, on Turkilla kasassa monipuolisempi, kokeneempi ja tulivoimaisempi kokoonpano kuin vuoden takaisissa arvokisoissa.
– Turkki koostuu taitavista takapelaajista ja muutamasta hyvästä isosta pelaajasta. Joukkue on hyvin liikkuva ja puolustaa erittäin aggressiivisesti. Todennäköisesti tulemme näkemään paljon vaihtelevia puolustusmuotoja koko kentällä, evästää Suomen apuvalmentaja Jussi Laakso.
– Turkki ei ole niin urheilullinen joukkue kuin viimeksi kohtaamamme Latvia, mutta he paikkaavat sitä aggressiivisuudellaan. Turkki puolustaa paikoin jopa hullun rohkeasti, joka tarkoittaa sitä, että meidän on pidettävä päämme kylmänä, laitettava pallo liikkeeseen ja rankaistava heitä riskinotosta.
Turkin johtotähtinä Laakso mainitsee takapelaajat Birser Vardarlin (175 cm, 26 v.) ja Esmeral Tuncluerin (175 cm, 30 v.) sekä 193-senttisen, vasta 21-vuotiaan Melek Bilgen.
– Heidän kokoonpanossaan on laajuutta, mutta erityisesti Vardarli ja Tuncluer tahtovat ottaa isoja ratkaisuja ja pystyvät hyvänä päivänä upottamaan kokonaisia joukkueita. Nevlin ollessa sivussa saa Bilge kantaa enemmän vastuuta, ja näyttää toistaiseksi onnistuneen työssään mainiosti, päättää Laakso.
Suomi ja Turkki kohtaavat Vantaan Energia Areenalla torstaina klo 17:00 alkavassa maaottelussa.
Suomen naisten maajoukkue Turkki-maaottelussa 5.8.2010
| Etunimi | Sukunimi | Pituus | Syntynyt | Pelip. | Seurajoukkue |
| Vilma | Kesänen | 172 | 27.09.88 | 1 | Catz Lappeenranta |
| Heta | Korpivaara | 185 | 08.08.84 | 3 | Isla de Tenerife (SPA) |
| Maija | Lähde | 182 | 23.10.83 | 4 | Free agent |
| Michaela | Moua | 180 | 16.08.76 | 4 | Free agent |
| Anni | Mäkitalo | 175 | 08.11.91 | 2 | Espoo Team |
| Maiju | Pekkarinen | 178 | 23.11.84 | 3 | Äänekosken Huima |
| Dionne | Pounds | 174 | 05.11.84 | 2 | HoNsU Jyväskylä |
| Henna | Salomaa | 177 | 03.06.89 | 2 | Free agent |
| Laura | Sario | 184 | 10.08.84 | 2 | Free agent |
| Minna | Sten | 187 | 19.12.87 | 5 | Forssan Alku |
| Tiina | Sten | 188 | 18.06.85 | 4 | Free agent |
| Taru | Tuukkanen | 190 | 30.12.77 | 5 | ToPo, Helsinki |
| Kaisa | Valtakari | 178 | 08.03.87 | 2 | Catz Lappeenranta |
- Päävalmentaja Tommi Koskinen
- Valmentaja Jussi Laakso
- Valmentaja Ensio Helimäki
- Fysioterapeutti Krista Puhakka
