– Ottelussa positiivisinta oli se, että puolustuksemme toimi todella hyvin. Pakko tosin myöntää, että niin toimi vastustajallakin, summasi Suomen apuvalmentaja Jukka Mantere ottelun kulun.
Ottelun alku oli tasainen. Latvia tempaisi avausneljänneksen loppuun kymmenen pisteen kaulan, mutta Suomi pystyi hinautumaan muutaman pisteen päähän eikä antanut Latvian päästä karkumatkalle siitä huolimatta, että Taru Tuukkanen puuttui kokonaan Suomen vahvuudesta ja Niina Laaksonen sai kaksi virhettä ottelun ensimmäisen minuutin aikana.
Suomen selkäranka alkoi katketa ottelun kolmannella neljänneksellä, kun Latvia alkoi prässätä kahdella pelaajalla Suomen pelinrakentaja Reetta Piiparia. Suomen hyökkäystyöskentely alkoi seota, ja Latvia juoksi useasta perättäisestä syötönkatkosta 16 pisteen päähän päätösneljänneksen avausminuuteilla. Ottelun loppu muuttuikin pelailuksi, kun kummankin joukkueen puolustusintensiteetti hellitti.
– Reetta ei saanut hyökkäyksessä hetkeäkään rauhaa. Yritimme istuttaa Sanna Heleniusta pelinrakentajan rooliin, mutta se ei ole hänen luontainen pelipaikkansa, Mantere kertasi.
Kelpo esitys olympiajoukkuetta vastaan
Suomelle Latvia-ottelu oli maaottelukesän toinen. Edellisen päivän ottelussa Suomi onnistui kaatamaan Ukrainan yhdeksällä pisteellä. Latvia puolestaan aloitti maaottelu-urakkansa jo kesäkuussa olympiakisojen esikarsinnoissa.
– Siihen nähden, että Latvia on ehtinyt harjoitella ja pelata yhdessä koko kesän, mutta me vain pari viikkoa, tämä oli oikein hyvä esitys meiltä. Latvian joukkueen tason huomioiden me pelasimme tänään koripalloa Euroopan huipulla, totesi Mantere.
Reetta Piipari keräsi kovasta latvialaispainostuksesta huolimatta tililleen 10 pistettä ja kahdeksan syöttöä. Suomalaispelaajista Heta Korpivaara (20/6) on löytänyt puolestaan oman roolinsa jo varhaisessa vaiheessa.
– Heta jatkaa samalla linjalla kuin viime syksynä, raataen molemmissa kenttäpäädyissä, tehden likaista työtä kolhuja pelkäämättä ja upottaen heittonsa. Puolustuksessa ei tunnu löytyvän paikkaa, jonne Heta ei ehtisi, Mantere suitsutti.
Virhevaikeuksissa ollut Niina Laaksonen (4/7) joutui istumaan pitkät tovit vaihtopenkillä, mutta Stenin sisarukset Tiina (15/2) ja Minna (0/3) täyttivät hyvin paikkansa Laaksosen sijaisina. Sanna Helenius (5/5) puolestaan oli vahvimmillaan puolustuksessa, jossa hän piti Latvian pistetykki Anete Jekabsonen nuhteessa koko ensimmäisen puoliajan.
Maajoukkueen kehityskaartista Sandra Välikoski (2/0) ja Piia Harkko (0/0) käyttivät minuuttinsa tehokkaasti hyödykseen puolustuspäässä. Yhdysvalloista Liettuaan tiistaina saapunut Riikka Lehtonen (0/0) pelasi myös kesän ensimmäiset maaotteluminuuttinsa.
Latvia saapuu Tapiolaan
Naisten maajoukkue kohtaa seuraavassa maaottelussaan Latvian kotonaan Tapiolan Urheiluhallissa tiistaina 29. heinäkuuta klo 20.
– Meille on kunnia-asia saada olympiakisajoukkue pelaamaan Suomeen, toteaa Mantere.
Mantere ei aio elätellä toiveita maajoukkueen sairaslistan lyhenemisestä Tapiolan Latvia-otteluun mennessä.
– Niillä mennään, ketkä terveenä ovat. Taru Tuukkasen tilanteen suhteen olemme viisaampia parin päivän päästä.
Latvia – Suomi 72-56 (22-14, 36-28, 46-39), naisten maaottelu, Riika (Latvia) 23.7.2008
Ottelun täydelliset tilastot löytyvät Latvian Koripalloliiton nettipalvelusta, suora linkki tässä.
| Reetta Piipari | 10/5 | /8 syöttöä |
| Sanna Helenius | 5/5 | |
| Sandra Välikoski | 2/0 | |
| Niina Laaksonen | 4/7 | |
| Heta Korpivaara | 20/6 | |
| Tiina Sten | 15/2 | |
| Piia Harkko | 0/0 | |
| Minna Sten | 0/3 | |
| Riikka Lehtonen | 0/0 |