Suosikit pitivät pintansa Divari B:n puolivälieräavauksissa

20.3.2024 22:17 Miesten I divisioona B:n pudotuspeleihin lohkoykkösinä lähteneet Lappeenrannan NMKY ja Karkkila eivät olleet yllätettävissä pudotuspeliavauksessa. Myös PuHu Juniorit nappasi avausvoiton.

Divari B:n pudotuspelikevät käynnistyi keskiviikkona kolmella kamppailulla. Runkosarjan B-lohkon voittanut Lappeenrannan NMKY oli kotiottelussaan PeU-Basketia vastaan pitkään alakynnessä, kun vieraat johtivat puoliajan jälkeen parhaimmillaan 18 pisteellä (24–42).

Vaikeasta alusta huolimatta isännät onnistuivat kääntämään ottelun itselleen vahvan lopun turvin, kun lappeenrantaiset kirivät kolmannella neljänneksen loppuun mennessä jo kahden pisteen päähän. Isännät veivät viimeisen kymmenminuuttisen 22–6 ja lopulta koko ottelun 63–49 (24–37).

Lappeenrantalaisen parhaimmistoa oli mehevän 17 pisteen ja 18 levypallon tuplatuplan rohmunnut Eemeli Salmi. Perniöläisten ykkönen oli 13 pistettä heittänyt Taneli Lindström.

Ottelutilastot >

Lohko A:n ykkönen Karkkila aloitti poikkeuksellisesti sarjansa vieraskentällä Munkkiniemen Kisapoikia vastaan. Kimmo Tolvasen karkkilalaissuojatit pystyivät olemaan kuskin paikalla käytännössä läpi ottelun.

Helsinkiläisisännät onnistuivat lopussa vielä pelaamaan ottelun voitosta, mutta karkkilalaisten kokemus takasi sen, että se pääsee kotikentälleen pistämään sarjaa pakettiin. Loppulukemat Töölön Kisahallilla olivat keskiviikkona Karkkilalle 75–79 (41–41).

Karkkilan paras pistemies oli 26/13-tilastot kirjauttanut Ulyen Coleman III. MuKin pistekunkkuna hääri 24 pistettä tilastoinut Elias Lahdensuu.

Ottelutilastot >

Keskiviikon myöhäisottelussa PuHu Juniorit isännöi kaarinalaista Ura Basketia. Ottelun ensimmäinen puoliaika mentiin tasatahtiin (46–41), mutta kolmannella neljänneksellä kotijoukkue painoi kaasua ja karkasi 16 pisteen johtoon.

Ura Basket aloitti päätösjakson ensiminuutit terävästi, mutta ei missään vaiheessa päässyt kymmentä pistettä lähemmäs kotijoukkuetta. Voittolukemat Vantaalla kirjattiin PuHu Junioreille 82-70.

PuHu Junioreiden pisteykkönen oli Valtteri Leino, joka tilastoi kunnioitettavat 28 pistettä. Kaarinalaisten ykkönen oli 19 pistettä viimeistellyt Lauri Hänninen.

Ottelutilastot >

Pantterit ja Kataja Talents aloittavat oman puolivälieräsarjansa torstaina.

 
16.3.2026 17:11 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 11

Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.

11.3.2026 16:49 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 10

Miesten I divisioona A:ssa pelataan sunnuntaina runkosarjan viimeinen kierros, kun taas naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä taistelu pudotuspelipaikoista ja kotiedusta kiihtyi entisestään tiukkojen otteluiden ja yllättävien voittojen myötä.

11.3.2026 16:35 Miesten I divisioona B

Hyvinkään Pontevan Fajardolle kahden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Hyvinkään Pontevan Leo Fajardolle kahden ottelun kilpailukiellon.

3.3.2026 22:50 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 9

Miesten I divisioona B:ssä nähtiin tiukkoja jännitysnäytelmiä ja miesten I divisioona A:ssa ACO Basket varmisti runkosarjan voiton. Samaan aikaan naisten I divisioonassa pelattiin tärkeitä otteluita pudotuspelipaikkojen ja sarjapaikkojen kohtalosta kaikissa kolmessa lohkossa.

25.2.2026 21:00 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 8

Naisten I divisioonan runkosarja huipentui jatkolohkojakoihin. Miesten I divisioonassa B:ssa sarjakärki Pantterit jatkoi vakuuttavaa menoaan ja Ura Basket järjesti hurjan 126 pisteen hyökkäysnäytöksen. Miesten I divisioona A:ssa Huima otti tärkeän voiton sarjapaikan varmistamisen kannalta.

16.2.2026 21:00 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 7

Miesten I divisioona A:ssa kärkijoukkueet pitivät pintansa, kun taas naisten puolella ja miesten B-divisioonassa käytiin ratkaisevia kamppailuja lohkojaoista ja sarjan kärkipaikoista.

11.2.2026 10:00 Miesten I divisioona B

Ura Basketin Kanervalle varoitus

Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Ura Basketin Olli Kanervalle varoituksen.

10.2.2026 22:17 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 6

Aikuisten divareissa oli jälleen vauhdikas viikko, joka tarjosi niin yllättäviä vierasvoittoja kuin sarjakärkien hallintaakin. Miesten I divisioona B:ssä Ura Basket ja Pantterit jatkavat jaetulla kärkipaikalla, kun taas A-divisioonassa ACO Basket vankisti asemaansa sarjan piikkipaikalla vakuuttavalla voitolla. Naisten I divisioonassa kärkikamppailut ja paikallisväännöt värittivät viikkoa, ja useat joukkueet kohensivat asetelmiaan matkalla kohti kevään ratkaisupelejä.

4.2.2026 11:21 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 5

Aikuisten divareissa nähtiin hyökkäyspään ilotulitusta ja draamaa: naisten I divisioonassa Honka II kairasi trillerivoiton ToPosta, kun taas miesten I divisioona A:ssa HBA-Märsky yllätti Kipinä Basketin. Miesten I divisioona B:ssä BC Nokian Darryl Jordan Jr. säkenöi 40 pisteellään.

26.1.2026 22:55 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 4

Naisten I divisioonassa nähtiin useita jännitysnäytelmiä ja selkeitä murskavoittoja. Miesten I divisioona B:ssa sarjan kärkipaikkaa hallitseva Pantterit osoitti jälleen vahvuutensa, kun taas PeU-Basket juhli kierroksen jännittävimmässä trillerissä niukkaa voittoa Ura Basketista. Miesten I divisioona A Kipinä Basket ja ACO Basket jatkoivat vahvassa vireessä sarjan kärkisijoilla, samalla kun Helsingin paikalliskamppailu kääntyi dramaattisesti Namikan eduksi yhdellä pisteellä.

Näytä lisää vastaavia