Suosikit vahvoilla Korisliigassa

10.1.2008 Keskiviikon viiden ottelun kierros Korisliigassa sujui yllätyksettömästi. Jokaisessa kamppailussa saatiin todistaa ennakkosuosikin voittoa, kaikkialla vieläpä kohtalaisen selkeästi.

Numerollisesti tiukin taisto sarjapisteistä nähtiin Espoossa, missä Honka kukisti KTP:n 94–87 (36–37). Larry Poundsin ensimmäinen ottelu kotkalaisten valmentajana tuotti näin tappion, joka oli KTP:lle jo neljäs perättäinen.

 

KTP johti vielä kolmannen neljänneksen alussa 39–38, kunnes Honka alkoi kehitellä eroa. Kun tarkasti heittänyt Honka vei 30 minuutin tietämillä muutaman minuutin pätkän 11–0, alkoi kamppailu olla käytännössä ohitse. Vielä ennen viimeistä minuuttiakin espoolaiset johtivat 14 pisteellä.

 

– Kahden yhteisharjoituksen jäljiltä en ollut tietenkään voinut tehdä suuria muutoksia joukkueen pelityyliin. Panostamme jatkossa puolustuksen parantamiseen, KTP:n tavaramerkkiin tahtopelaamiseen, sekä parempaan
liikkeeseen, Larry Pounds suunnitteli.

 

Voittajajoukkueesta parhaiten onnistuivat Jukka Matinen (22/5) ja Petteri Koponen (21/0). Kentän korkeimman pistemäärän teki kuitenkin KTP:n Toni Ilmonen (25/0).

 

Karhulle jo kuudes perättäistappio

 

Kauhajoen Karhu pidensi tappioputkensa jo kuuden ottelun mittaiseksi, kun Porvoon Tarmo haki pisteet lakeuksilta numeroin 91–81 (33–44).

 

Korisliigan jumbopaikkaa pitävä nousijaryhmä aloitti kuitenkin keskiviikkoisen kamppailun pirteästi. Karhu johti peliä kolmannen neljänneksen alussa jo parhaimmillaan 51–35, kunnes Tarmo aloitti huiman kirinsä.

 

Lopullinen ratkaisu syntyi viimeisellä kymmenminuuttisella, jonka porvoolaiset veivät 33–14. Karhu johti peliä vielä kaksi minuuttia ennen päätösvihellystä, mutta joutui lopulta taipumaan.

 

Porvoolaisten parhaita olivat James Wright (25/1) ja Mark McCarroll (21/13). Karhun korkeimman pistemäärän teki Darryl Hudson (22/4).

 

Viime aikoina heikosti pelannut Karkkilan Componenta taipui myös tappioon. Tampereen Pyrintö piti pisteet kotonaan voittamalla 90–78 (48–39).

 

Pyrintö aloitti pelin vahvasti ja karkasi jo viidessä minuutissa kymmenen pisteen johtoon. Componenta tuli kuitenkin kolmannen neljänneksen lopulla rinnalle ja käväisi kerran johdossakin.

 

Päätösneljänneksen alussa tamperelaiset rykäisivät kahden onnistuneen kolmen pisteen heiton siivittämänä karkuun eikä Componenta enää siitä noussut.

 

Pyrinnön tehokkain mies oli Damon Williams (23/8) ja Karkkilan Chris Hester (25/9).

 

Ailukselle avaustappio Katajassa

 

Katajan valmennusvastuun viikko sitten ottanut Ray Ailus koki keskiviikkona ensimmäisen tappion uuden joukkueensa peräsimessä. Lahden NMKY haki voiton Joensuusta lukemin 95–73 (54–43).

 

Loukkaantumisista kärsivä Kataja taisteli hyvin, mutta kooltaan isommat vieraat käänsivät pelin edukseen toisen neljänneksen aikana.

 

Joensuulaisten korkeimman pistemäärän heitti Louis Hinnant (21/4). Namikasta 20 pinnaan pääsivät sekä Ed Williams että Pierre Jallow.

 

Sarjanelonen Kouvot kukisti vuorostaan kotonaan Uudenkaupungin Korihait. Loppulukemat Kouvolassa olivat 83–67 (45–37).

 

Kouvot nappasi johtoaseman jo avausneljänneksellä eikä sen jälkeen päästänyt vastustajaansa enää kertaakaan muutamaa pistettä lähemmäs. Voitto oli joukkueelle jo viides perättäinen.

 

Ottelun parhaat lukemat sekä pisteissä, levypalloissa että syötöissä tekaisi Kouvojen Corey Smith (23/14/4). Korihaiden paras oli Kyle Shiloh (19/11).

 

 (STT)

 



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

Näytä lisää vastaavia