Susijengi hurmasi täyden Kisahallin, donkkikisa ja nimmarointisessio fanien suosikit White vs. Blue -tapahtumassa

21.7.2017 21:25 EM-kotikisoihin kynsiään teroittava Susijengi kohtasi Euroopan parhaat koripallofanit perjantaina Töölön Kisahallin White vs. Blue -fanitapahtumassa. Susijengin sisäinen scrimmage-ottelu päättyi tasalukemiin 53-53, minkä lisäksi Kisahallin illassa nähtiin mm. donkkikilpailu sekä heitto- ja taitokisoja. Illan huipensi nimikirjoitus- ja kuvaussessio Kisahallin parketilla.

Jamar Wilson nautiskeli pelin parhaat tyylipisteet katukorisliikkeillään.

Donkkikisan kuninkaaksi ponnisti Shawn Hopkins.

"Junnu-Lee" oli rautaa lähietäisyyksiltä..

...ja Juho Nenonen liikkui Kisahallin parketilla kuin "sedulan" lattialla.

Susijengi pelaa kesän ensimmäisen maaottelunsa viikon päästä lauantaina Tampereella. Kuvat: Ville Vuorinen.

Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann oli jakanut joukkueensa pelaajat maaottelukokemuksen perusteella vanhempaan (Team White) ja nuorempaan (Team Blue) joukkueeseen.

Nuorukaiset ja vanha kaarti intoutuivat ottamaan toisistaan mittaa parhaimmillaan reippaastikin. Team Blue juoksi heti pelin alkajaisiksi 2-12-johtoon, mutta ottelun edetessä Team White alkoi tiivistää puolustustaan ja päätyi ruoripaikalle.

Team White oli karkaamalla viimeisellä minuutilla voittoon, mutta nuorisokaarti rynni väkisin takaa. Alexander Madsen (3/3/3 syöttöä) nosti pelin tasoihin kuusi sekuntia ennen loppua, eikä Team White saanut enää heittoa aikaiseksi.

- Tämä oli hauska tapahtuma. Meillä oli tilaisuus viihdyttää ja hauskuuttaa faneja. Yritin tuoda mukaan vähän katukorisliikkeitä, joita en ihan yhtä paljon maaotteluissa tee, hymyili Team Whiten Jamar Wilson (3/1/11 syöttöä), joka keräsi pelin suurimmat aplodit oivaltavilla syötöillään ja ”Rucker Park”-koripallollaan.

- Kyllä mä odotin, että saadaan henkselienpaukutusoikeudet, mutta kelpaa tämä tasapelikin meille. Kiva, rento tapahtuma, ei puristettu mailaa, säteili puolestaan Team Bluen kaksi kolmosta upottanut Shawn Hopkins (8/0).

Kentällä nähtiin viisitoista Susijengin pelaajaa, jotka viihdyttivät tuhatpäistä susifanien laumaa joka hetkestä nauttien.

Itse ottelussa tilastojen valossa erottuivat Team Whitesta Wilsonin lisäksi varmoin prosentein lähietäisyydeltä heittäneet Erik Murphy (17/2) ja Gerald Lee Jr. (12/2). Team Bluesta Alex Murphy (12/1) antoi yleisölle esimakua pelisilmästään ja heittotaidostaan, Antto Nikkarinen (9/1/3 syöttöä) johti joukkueensa peliä kylmähermoisesti.

Alex Murphyn ohessa kotifanien kanssa esiintyi ensimmäistä kertaa Topias Palmi (6/0), joka onnistui heti ensimmäisessä kolmosessaan.

- Ei tämä vielä jännittänyt. Tultiin nauttimaan ja esiintymään. Katsotaan sitten, kuinka paljon perhosia on mahassa, kun tulee ekan maaottelun vuoro, Tampereen Pyrinnön heittäjä-ässä naureskeli.

Hopkins vei donkkikisan, Markkanenkin mukana donkkaamassa

Täysi Kisahalli sai nähdäkseen myös paljon muuta kuin pelkän koripallo-ottelun.

Jo ottelun alkajaisiksi hallin kattoon oli nostettu kuudennen pelaajan pelipaita kunnianosoitukseksi susifaneille, ja niin neljänneksien väliin kuin aikalisillekin oli kehitelty monipuolista ohjelmaa.

Isojen pelaajien taitokilpailu, joukkueita valmentaneiden Jukka Toijalan ja Mikko Larkaksen välinen heittokisa sekä Juho Nenosen fysiikan lakeja uhmaava tanssiesitys valloittivat viihdyttivät yleisöä. Päätösneljänneksellä tapahtuman seremoniamestarina toiminut Antti-Jussi Sipilä lämmitteli katsojia kesän maaotteluihin ”Susijengi”-huudatuksillaan. Myös nuoremman polven susifanit pääsivät parketeille avustamaan suosikkipelaajiaan kilpailuissa.

Kolmannen ja neljännen jakson välissä yleisö pidätteli henkeään, kun Team Bluen Fiifi Aidoo ja Shawn Hopkins sekä susikapteeni Shawn Huffin Team Whiteen kidnappaama Lauri Markkanen ryhmittyivät donkkikilpailuun.

Chicago Bullsilta osallistumisluvan saanut Markkanen huudatti yleisöä ilmavalla tuulimyllydonkillaan, Aidoo nappasi oman pomppusyöttönsä ilmasta kiinni ja viimeisteli sen yhden käden vasaralla korirenkaasta sisään. Voiton vei Shawn Hopkins, joka donkkasi maassa maanneen kameramiehen yli.

Susijengi pelaa kesän ensimmäisen maaottelunsa lauantaina 29.7. Tampereella Latviaa vastaan.

Team White – Team Blue 53-53 (17-18, 33-33, 44-45)
 

Team White: Erik Murphy 17/2, Gerald Lee Jr. 12/2, Tuukka Kotti 8/5, Shawn Huff 7/3, Sasu Salin 3/3, Matti Nuutinen 3/2, Jamar Wilson 3/1/11 syöttöä, Mikko Koivisto, Petteri Koponen, Roope Ahonen.

Team Blue: Alex Murphy 12/1, Antto Nikkarinen 9/1/3 syöttöä, Carl Lindbom 8/2, Shawn Hopkins 8/0, Fiifi Aidoo 6/1, Topias Palmi 6/0, Alexander Madsen 3/3/3 syöttöä, Joonas Cavén 1/1, Lauri Markkanen.

 
26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

4.12.2018 14:34 Susijengi

Huikea voitto sähköisti Susijengin Ranska-ottelun lipunmyyntiä entisestään – jo 5200 lippua myyty

Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.

5.7.2018 10:49 Susijengi

Susijengin Islanti-ottelussa tehtiin Euroopan karsintojen yleisöennätys

Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.

3.7.2018 10:58 Susijengi

Miten jatkossa? Näin jatkuu Susijengin matka kohti Kiinan MM-kisoja

Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.

29.6.2018 21:19 Susijengi

Susijengi taipui Tshekin kovassa käsittelyssä – Nuutinen Suomen valopilkku

Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.

25.6.2018 21:24 Pääjuttu

Susijengi karisti Viron MM-kenraalissa, Markkanen pani ranttaliksi

Susijengi jätti vähän jossiteltavaa Hartwall Areenalla, kun suomalaiset löylyttivät Viroa tuplamaaotteluiden toisessa osassa 95-76 (43-24). Kesän ensimmäisen esiintymisensä susipaidassa tehnyt Lauri Markkanen kuritti Viroa 23 pisteen ja 12 levypallon arvoisesti.

21.6.2018 22:04 Pääjuttu

Susijengi selviytyi Saku Suurhallin hermopaineesta, tulokkaat toivat virtapiikin

Susijengin eläimellinen puolustus poiki ensin jatkoajan ja sen jälkeen 69-76 (38-37) -jatkoaikavoiton Virosta valmistavassa maaottelussa Saku Suurhallissa, Tallinnassa.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

24.5.2018 15:47 Susijengi

Juhlitaan yhdessä lisenssiennätystä! Susijengi kohtaa Viron korisperheen kiitosottelussa

Susijengi aloittaa kesän kotiottelut Hartwall Arenalla Viroa vastaan 25. kesäkuuta. Ottelu on koko korisperheen juhlatapahtuma historiallisen 20 000 lisenssin rajan rikkomisen kunniaksi.

30.4.2018 09:00 Susijengi

Susijengi ja Islanti iskevät yhteen Hartwall Arenalla – lipunmyynti käynnissä

Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun lipunmyynti on käynnissä.

30.4.2018 Susijengi

Susijengi–Islanti-otteluun varattu jo yli 6500 lippua

Susijengi päättää MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen kotiottelulla Islantia vastaan. Hartwall Arenalla pelattavan ottelun lipunmyynti on käynyt vilkkaana ja alakatsomoihin on jäljellä enää hajapaikkoja.

19.4.2018 Katsojat

Susijengi ja Islanti palaavat Hartwall Arenalle – lipunmyynti käynnistyy

Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy 30. huhtikuuta, mitä ennen faniyhdistys sekä 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat pääsevät käyttämään ennakko-osto-oikeuttaan.

15.4.2018 11:00 Pääjuttu

Lauri Markkanen Susijengin vahvuudessa kesän MM-karsintapeleissä

Sensaatiomaisen tulokaskauden NBA:n kaikkien aikojen menestyksekkäimpiin seuroihin lukeutuvan Chicago Bullsin paidassa päättänyt Lauri Markkanen, 20, nähdään Susijengin paidassa kesän 2018 MM-karsintaotteluissa. Susijengi jatkaa karsintataivaltaan juhannuksen jälkeen Tshekkiä ja Islantia vastaan.

14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

26.2.2018 10:00 Pääjuttu

Susijengi ylistää fanejaan taisteluvoiton jälkeen

MM-karsintojen sunnuntai-illan jännitysnäytelmässä Helsingin Jäähallissa Bulgarian kukistanut Susijengi kaipasi haastavassa asemassa faniensa tukea ja sai täsmälleen sitä, mitä tilasi. Yli 5.200 suomalaisfania kannatti Susijengin yli karikoiden ja täytti oman ruutunsa täydellisesti Susijengin petratessa asemiaan MM-jatkokarsintaa kohti edetessä.

26.2.2018 Pääjuttu

Islanti kiharoitti Susijengin MM-karsintalohkon ennakkoasetelmia

Perjantaina Susijengin voittanut Islanti jatkoi onnistunutta kasvojenpesuaan sunnuntaina pitämällä tappiottomana kolme ensimmäistä MM-karsintaotteluaan pelanneen Tshekin takanaan Reykjavikissa. Kun MM-karsintalohkosta on pelattu kaksi kolmannesta, lohkon loppuasetelmat ovat edelleen täysin auki.

Näytä lisää vastaavia