Susijengi karisti Viron MM-kenraalissa, Markkanen pani ranttaliksi

25.6.2018 21:24 Susijengi jätti vähän jossiteltavaa Hartwall Areenalla, kun suomalaiset löylyttivät Viroa tuplamaaotteluiden toisessa osassa 95-76 (43-24). Kesän ensimmäisen esiintymisensä susipaidassa tehnyt Lauri Markkanen kuritti Viroa 23 pisteen ja 12 levypallon arvoisesti.

Lauri Markkanen toi leipää ja sirkushuveja donkeillaan, kun Susijengi voitti Viron MM-kenraalissa. Kuva: Ville Vuorinen.

Jo alkutahtien aikaan Suomi määritteli rytmin ja vieraat jäivät taustasoittajiksi. Sasu ”Francotirador” Salin tulitti kaksi ensimmäistä koria kaaren takaa, Matti Nuutinen viimeisteli pari kakkosta ja lopulta Markkanen pääsi pisteiden makuun nostaen korin alta virolaisten roikkumisista huolimatta. Virolle kesti vajaat neljä minuuttia saada ensimmäiset pisteensä ja Suomi nautiskeli 12-0-juoksusta.

Läpi ensimmäisen puoliajan jokaiselta parketille käsketyltä Susijengi-pelaajalta näytti löytyvän joku korsi kannettavaksi kokoon. Jamar Wilson pudotti tyylipuhtaassa pick and roll -pelissä Alexander Madsenille urheilulliseen viimeistelyyn, 18-vuotias Mikael Jantunen oli alati oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja Markkanen viihdytti kotiyleisöä ilmavilla donkeilla ja yhdellä tylyllä torjunnalla. Kenraali Petteri Koposen suoraan kuljetuksesta nakkaamalla kolmosella Susijengi tassutteli puoliajalle 43-23-johdossa.

Kenraali Petteri Koposen komennossa Susijengi karisti Viron jo ensimmäisellä puoliajalla kannoiltaan. Kuva: Ville Vuorinen.

Kahdenkymmenen pisteen johdossa Suomi pääsi peluuttamaan tasaisemmin ja päävalmentaja Henrik Dettmann jakeli minuutteja tasaisesti. Viro onnistui vetämään eron vartin tuntumaan, mutta todellista uhkaa etelänaapuri ei pystynyt missään vaiheessa luomaan.

Dettmann: ”Hyvä kenraali”

Virherikkaassa ottelussa molemmat joukkueet taistelivat pelirytminsä hakemisessa. Susijengi heitti mallikkaasti (2p 19/31, 61,3%; 3p 11/27, 40,7%), mutta sortui 16 menetykseen. Hasseista huolimatta Susijengin pallonliike poiki peräti 25 syöttöä.

– Hyvä kenraali. Oli tärkeää saada peli alle ja tarvitsimme sitä. Näki, että pelaajat ovat eri vaiheissa ja pelirytmi on vielä vähän haussa, päävalmentaja Henrik Dettmann kertoi ottelun jälkeen.

Jamar Wilson pyöritteli Viron puolustusta 11 pisteen arvoisesti. Kuva: Ville Vuorinen.

Vielä Viroa torstaina vastaan pelatussa vierasottelussa ei nähty ”uusvanhoja” Susijengin avainpelaajia Wilsonia, Koposta, Salinia ja Markkasta. Nelikon panoksesta Dettmann oli vähäsanainen.

– Kaikki varmaan näki, että miten he selviytyivät.

– Pääosin koko ottelussa oli paljon positiivista, mutta edelleen on paljon tekemistä. Varsinkin joukkuepuolustuksen parissa, Dettman lisäsi.

Finnisher, MadZen ja Micke

Illan päätähti oli NBA:ssa historiallisen tulokaskautensa päättänyt Markkanen, joka oli kuin mies poikien keskellä. 23 pistettä, 12 levypalloa, kaksi riistoa ja yhtä monta torjuntaa tehtaillut ”Finnisher” iski runsaita donkkeja, joista näyttävin yhden käden ”tuulimylly” nähtiin päätösneljänneksellä.

Muihin pistenikkareihin kuului kolme kolmosta pommittanut Salin (11/4/3 syöttöä), vastustajien nilkkoja murjonut ”Jammu” Wilson (11/1/4), juonikkaasti pelannut Nuutinen (9/2), konkarin elein esiintynyt Koponen (8/2/5) ja kentälle roimasti urheilullisuutta tuonut ”MadZen” (11/5).

"MadZen" toi piristysruiskeen penkiltä. Kuva: Ville Vuorinen.

– Roolini on tuoda puolustuksen kautta energiaa ja siihen pyrin. Alku oli vähän hakemista, mutta maajoukkueikkunalta toiselle olen löytänyt sen, että mitä minulta vaaditaan ja miten pystyn vahvistamaan joukkuetta, Madsen kertoi.

Joukkueen juniori ”Micke” Jantunen jaksoi jälleen hämmästyttää kypsyydellään. Jantunen on liikkuvuudeltaan ja 203-senttisellä varrellaan kuin luotu susipuolustukseen ja säväytti vielä hyökkäyspäässä seitsemällä pisteellä. Videohaastattelussa Jantunen kertoo kotidebyytistään Susijengin nutussa.

Susijengi matkustaa perjantaiksi 29.6. pelaamaan MM-karsintojen vierasottelun Tshekkiä vastaan, kunnes joukkue palaa takaisin Suomeen ottamaan mittaa loppuunmyydyn Hartwall Areenan edessä Islannista tiistaina 2.7. kello 18:45.

Lisätietoja: Ottelutilastot
Lisätietoja: Ottelutilastot.pdf

 
26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

4.12.2018 14:34 Susijengi

Huikea voitto sähköisti Susijengin Ranska-ottelun lipunmyyntiä entisestään – jo 5200 lippua myyty

Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.

5.7.2018 10:49 Susijengi

Susijengin Islanti-ottelussa tehtiin Euroopan karsintojen yleisöennätys

Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.

3.7.2018 10:58 Susijengi

Miten jatkossa? Näin jatkuu Susijengin matka kohti Kiinan MM-kisoja

Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.

29.6.2018 21:19 Susijengi

Susijengi taipui Tshekin kovassa käsittelyssä – Nuutinen Suomen valopilkku

Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.

21.6.2018 22:04 Pääjuttu

Susijengi selviytyi Saku Suurhallin hermopaineesta, tulokkaat toivat virtapiikin

Susijengin eläimellinen puolustus poiki ensin jatkoajan ja sen jälkeen 69-76 (38-37) -jatkoaikavoiton Virosta valmistavassa maaottelussa Saku Suurhallissa, Tallinnassa.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

Näytä lisää vastaavia