30.11.2020 21:58 Sveitsi-tappion sisuunnuttama Serbia oli lyödä tilannekovuudellaan ja toteuttamisellaan Susijengin kanveesiin jo maanantai-illan EM-karsintaottelun alkumetreillä. Edon Maxhunin herättämä Susijengi kasvoi pelin aikana silmissä, mutta Serbia katkaisi huolella Susijengin toisen puoliajan kirinpoikaset ja jäädytti ottelusta 75–66 (35–25)-voiton.
Jälleen mies paikallaan: Edon Maxhuni tekee vahvaa nousua Susijengin takakentällä. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
Susijengillä oli ennen ottelua tiedossa, että hävittyään Sveitsiä vastaan viimeisen sekunnin heitolla Serbia saapuisi hurjalla intensiteetillä maanantai-illan otteluun.
Kaikesta valmistautumisesta huolimatta Serbia antoi pelin ensimmäisen puolentoista neljänneksen ajan Susijengille shokkihoitoa. Serbipelaajat painostivat Susijengin pelinrakentajia koko kentällä ja pysyivät skriinin takaa juoksevissa heittäjissä kiinni iilimatoina kiinni niin, että ottelun synkimmällä hetkellä Susijengi oli kerännyt 14 pisteen vastapainoksi 19 virhettä ja hävinnyt levypallot kahdellatoista.
Susijengi teki tarvittavat korjaukset puolustuspäässä ja löysi Jamar Wilsonin ja Edon Maxhunin avulla vähitellen hyökkäyksen flow'n. Ero kaveni tauon jälkeen hetkittäin kuuteen ja seitsemään pisteeseen, mutta aina Suomen hengittäessä niskaan Serbia sai vapauttavan korin tai puolustuspään onnistumisen myötä eron takaisin kymmeneen.
- Kyllä tämä peli ratkesi jo aivan alussa. Meillä oli vaikeuksia tottua Serbian puolustuspelaamiseen ja he tukkivat hyökkäyspelimme liikkeen. Pelihän oli tasaista sen jälkeen, kun saimme hyökkäyksestä otteen, mutta jäimme alussa aivan liian kauas taakse, päävalmentaja Henrik Dettmann arvioi.
- Tämä oli silti minusta ihan hyvä peli meiltä. Pelaajat kasvoivat pelin aikana, me kasvoimme joukkueena ja pystyimme vähän palauttamaan sitä lookia, mikä meillä oli kesän Viro-matseissa. Todella iso arvostus kaikille pelaajille, jotka joutuvat uusiin tilanteisiin uusien joukkuetovereiden kanssa kuukausien tauon jälkeen ja silti suoriutuvat tehtävästään.
Susijengin kirkkain ilonaihe oli nuorisomaajoukkueissa korisukkia vuosi toisensa jälkeen liekittänyt Edon Maxhuni.
Susihyökkäyksen sakatessa pahimman kautta Maxhuni hyökkäsi pelkäämättä serbialaispuolustusta päin ja onnistui heitoillaan ja palloskriinipeleillään repimään aukkoja serbiselustaan. Maxhuni osoitti erityisesti rohkeuden merkityksen kansainvälisen tason koripallossa.
- Aina pitää olla valmis pelaamaan ja kun minulle tulee mahdollisuus astua kentälle, anna joka kerta kaikkeni. Saatiin peli ihan hyvin rullaamaan huonon alun jälkeen, mutta Serbia on yksi maailman suurista koripallomaista. He osasivat pitää johtonsa, Maxhuni kuittasi pelin hengen.
Dettmannin mainitsema ”kesän look” pilkisteli hetkittäin tauon jälkeen. Uusista pelaajista Elias Valtonen (8/6) osoitti arvonsa kahden pään pelaajana, Daniel Dolenc (1/5) paini iskuja kaihtamatta isoja serbejä vastaan ja monitoimimies Aapeli ”Kaapeli” Alanen (2/3) esitti parhaimmillaan kimmomuurismaista puolustuspelaamista.
Sasu Salin (10/4/5 riistoa) ja Shawn Huff (9/2) pelottelivat serbejä kirivaiheessa ja Alexander Madsen (9/2/3 blokkia) väläytteli hetkittäin.
Kokonaisuus näkyi kuitenkin tilastoista: Serbia vei levypallot 43-31 ja sai erinomaisella hyökkäyspään rotaatiollaan Susijengin virhevaikeuksiin jo varhain. Serbia pääsikin vapaaheittoviivalle 35 kertaa – tuplat Susijengiin (18 vapaaheittoa) nähden.
- Meidän puolustushan toimi ihan hyvin suurimman osan ajasta. Eka puolisko oli samanlainen kuin helmikuussakin Serbiaa vastaan, ei saatu millään heittoja sisään. Pari heittoa enemmän ekalla jaksolla sisään, niin olisi ollut erinäköinen peli, Sasu Salin harmitteli pelin jälkeen.
Aiemmin päivällä Sveitsin nujertanut Georgia ryntäsi lähelle lohkovoittoa. Serbia puolestaan tarrasi toiseen EM-kisapaikkaan toisella voitollaan. Susijengi ja Sveitsi pitävät lohkon perää, kummallakin on yksi voitto kolmesta ottelusta.
Niinpä helmikuun 2021 EM-karsintaikkunaan lähdettäessä asetelma on, että Susijengin on pidettävä Sveitsi takanaan.
- Me lähdetään helmikuun ikkunaan sillä asenteella, että voitetaan molemmat pelit, Edon Maxhuni uhkui.
- Näissäkin peleissä oli ihan hyviä elementtejä, joista lähteä ammentamaan helmikuun ikkunaan. Kaikki on omissa käsissä, komppasi Salin.
Susijengi kohtaa Sveitsin perjantaina 19.2. ja Georgian sunnuntaina 21.2.
Serbia – Susijengi 75–66 (17–7, 35–25, 55–45), miesten maaottelu (EM-karsintaa), Espoo Metro Areena 30.11.2020
Susijengi: Edon Maxhuni 15/2/6 syöttöä, Sasu Salin 10/4/5 riistoa, Alexander Madsen 9/2/3 blokkia, Shawn Huff 9/2, Elias Valtonen 8/6, Jamar Wilson 6/0, Daniel Dolenc 3/5, Aapeli Alanen 2/3, Henri Kantonen 2/2, Matti Nuutinen 2/0, Mikko Koivisto 0/0, Carl Lindbom.
Serbia: Danilo Andjusic 19/1, Aleksa Avramovic 17/4, Dragan Apic 12/5/3 syöttöä, Nemanja Dangubic 8/7.
Ottelutilastot: Serbia – Susijengi
Sija |
Joukkue |
Ottelut |
Voitot |
Tappiot |
Koriero |
Voitto% |
1. |
Georgia* |
4 |
4 |
0 |
+25 |
100 % |
2. |
Serbia |
4 |
2 |
2 |
+25 |
50 % |
3. |
Susijengi |
4 |
1 |
3 |
-32 |
33 % |
4. |
Sveitsi |
4 |
1 |
3 |
-30 |
25 % |
* = varmistanut paikkansa EM-kisoissa.
Fantastinen avauspuolisko, raskas kolmas jakso ja puolustuspään onnistumisten myötä kuitattu päätösneljänneksen kasvojen pesu – siinä reseptit Susijengin EM-karsinnat päättäneeseen 70–78 (30–49)-voittoon Georgiasta. Susijengi selvisi helmikuun karsintaikkunasta tappioitta ja eteni EM-kisoihin kolmella voitolla kuudesta ottelusta.
Periksiantamaton Sveitsi kiri EM-karsintaottelussa Susijengiä vastaan täsmäaseillaan 27 pisteen takaa kahden heiton päähän. Loppuhetkillä joukkuepuolustus ja Petteri Koposen seitsemän vapaaheittoa nousivat arvoon arvaamattomaan, kun Susijengi otti 92–84 (49–31) voitolla jättiaskeleen kohti syksyn 2022 EM-kisoja.
EM-karsintalohkoa tappiottomasti johtava Georgia lisäsi vyölleen kolmannen perättäisen päänahan kaatamalla Susijengin Espoo Metro Areenalla myöhään lauantai-iltana. Georgian korinaluspelaaminen suisti 216-senttisen Giorgi Shermadinin johdolla suomalaiset virhevaikeuksiin ja lopulta parkettiin pistein 85–91 (40–44).
Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.
EM-karsintojen tiistai-illan päätösottelu Suomen ja Sveitsin välillä oli kotijoukkueelle kuuluisa ”vaikea päätöspeli”. Selkeänä altavastaajana peliin lähtenyt Sveitsi hallitsi paikoin kenttätapahtumia kolmannella jaksolla, kunnes kotiyleisönsä herättämä Susijengi kokosi viimeiset energiansa ja rynnisti Petteri Koposen ja Hanno Möttölän johdolla väkisin kuudenteen karsintavoittoonsa pistein 84–77 (41–40).
Ensi vuoden EM-lopputurnaukseen paikkansa jo varmistanut Susijengi kärsi kirvelevän 68-71 (38-44) –tappion katastrofia vältelleelle, pakkovoiton edessä olleelle Belgialle. Antwerpenissä kärsitystä tappiosta huolimatta Suomella on mahdollisuus pedata itselleen tiistaina Helsingin Jäähallissa Sveitsiä vastaan pelattavassa karsintojen päätösottelussa karsintalohkon paras sijoitus EM-kisalohkoarvontoja varten.
Sveitsi pystyi pyristelemään Suomen Susijengin kyydissä maanantain EM-karsintaottelussa vain puolentoista jakson ajan. Suomi karkasi Hanno Möttölän tahdittamana pikavauhtia 20 pisteen taukojohtoon ja tyylitteli Freiburgissa vastaansanomattomat 60–89 (29–49)-loppulukemat. Karsintojen puolivälissä Suomi johtaa lohkoaan haettuaan neljä voittoa yhtä monesta ottelusta.
Päävalmentaja Henrik Dettmannin 200. ottelu Suomen miesten maajoukkueen peräsimessä oli kuin unelma. ”Susijengi” pääsi kolmannen jakson alussa EM-karsintavieraansa Belgian pään sisään puolustuksellaan ja alkoi takoa isolla lekalla eroa taululle kolmen pisteen heitoillaan. Ottelun lopussa Helsingin Jäähallin yleisöä osoitti seisaaltaan suosiota, kun Suomi otti jättiharppauksen kohti Slovenian EM-kisoja 97–60 (37–32)-voitollaan.
Suomen Susijengi haki jälleen maailmanluokan vastustajan päänahan, ja tärkeimmässä mahdollisessa paikassa: NBA-jätti Marcin Gortatin johtama Puola nöyrtyi Suomelle kotonaan Koszalinissa myöhään tiistaina 79–81 (40–42). Läpi ottelun puolustustaan tiivistäneestä Suomesta kunnostautuivat huikeita otteitaan jatkanut Petteri Koponen sekä viime minuuttien ratkaisukoreista vastanneet Shawn Huff, Mikko Koivisto ja Gerald Lee jr.
Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.
Suomen koripallomaajoukkue jatkoi voittoputkeaan kukistamalla EM-karsintojen päätöspelissään Coimbrassa kotijoukkue Portugalin tuloksella 78-86 (45-30). Syvältä itsensä voittajaksi kaivanut Suomi vei EM-karsinnan nimiinsä puhtaalla pelillä. Viikon kuluttua Liettuassa käynnistyvässä EM-lopputurnauksessa Suomi pelaa karsintavoiton myötä ns. Balkanin lohkossa Alytuksessa yhdessä Bosnia-Hertsegovinan, Kreikan, Kroatian, Makedonian ja Montenegron kanssa.
Suomen koripallomaajoukkue halusi järjestää runsaslukuisen kotiyleisönsä edessä voitokkaat läksiäiset ja järjesti myös sellaiset. Susipaidat kyykyttivät EM-kisamahdollisuutensa menettänyttä Unkaria loppuluvuin 87-65 (44-39). Helsingin Jäähalliin pakkautunut 6278-päinen yleisö lähetti Suomen kohti viimeistä EM-karsintaottelua (Portugalissa 24.8.) ja EM-kisoja seisaallaan hurraten.
Suomen koripallomaajoukkue on kutkuttavan lähellä ensimmäistä EM-kisapaikkaansa 16 vuoteen. Suomi nitisti EM-karsintojen kotiavauksessaan Helsingin Jäähallissa reilun 6100 katsojan edessä Portugalin 68-56 (31-22). Suomelle riittää EM-kisapaikan lunastamiseen käytännössä voitto jäljellä olevasta kotiottelusta Unkaria vastaan, joka pelataan ensi sunnuntaina Jäähallissa.
Suomen koripallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat riemastuttavalla vierasvoitolla, kun Gerald Lee Junior nosti voittokorin Petteri Koposen upeasta syötöstä vajaat kolme sekuntia ennen loppusummeria. Kori hiljensi Szolnokissa kotijoukkuettaan huumaavalla huutomyrskyllä kannustaneen yleisön ja viimeisteli tulostaululle lukemat 73-75 (37-37). Maanantaina Suomi kohtaa Helsingin Jäähallissa Portugalin.
Suomen koripallomaajoukkue järjesti melkoisen jymypaukun ensi viikolla käynnistyvien EM-karsintojen kenraaliharjoituksessaan. Suomi voitti EM- ja MM-kisojen vakiokävijä Saksan sen kotikentällä Hagenissa tuloksella 74-79 (41-36).
EM-karsintoihin valmistautuva Suomen koripallomaajoukkue väänsi voiton Saksasta Hagenissa pelatussa harjoitusmaaottelussa. Suomi pelasi nousujohteisesti suljetuin ovin pelatun, neljästä kymmenen minuutin ”miniottelusta” koostuneen taiston vieden otteluiden yhteistuloksen nimiinsä 65-62.
Suomen koripallomaajoukkueen taival EM-karsinnassa päättyi tällä erää kitkerään kotitappioon Latvialle. Ilman neljää aloitusviisikon tähteään pelannut Suomi menetti kahdeksan pisteen johtonsa viimeisen viiden minuutin aikana ja hävisi lukemin 90-93 (50-42). Suomen EM-kisahaaveet lepäävät nyt kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) syyskuussa tekemien päätöksien varassa.
Suomen koripallomaajoukkue pysyi tavoitteessaan kolmen jakson verran EM-karsintaottelussaan Israelia vastaan. Nokia Areenalle pakkautuneiden 11 000 israelilaisfanin riemuksi kotijoukkue kuitenkin hyödynsi vieraidensa nukahduksen kolmannella jaksolla, karkasi ja vei voiton lukemin 85-71 (32-33).
Suomen koripallomaajoukkue osoitti jälleen taistelutahtonsa, kun susi-paidat kaivoivat itsensä kuopasta villisti pelissä eläneen kotiyleisön avittamana ja sai loppuhetkillä vielä mahdollisuuden voittoheittoon. Lopputuloksena oli kuitenkin sydäntä raastava tappio Italialle lukemin 83-85 (30-48).