Susijengi taipui Tshekin kovassa käsittelyssä – Nuutinen Suomen valopilkku

Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.

Susijengi joutui ahtaalle Tshekin isokokoisen ja aggressiivisen joukkueen kanssa. Kuva: Ville Vuorinen

Susijengi hyökkäsi kesän MM-karsintaikkunan ensimmäisessä ottelussa Pardubicessä isäntäjoukkue Tshekin kimppuun vahvan suomalaislauman siivittämänä, kun joukkuetta oli vieraskentällä tukemassa noin 500 kannattajaa.

Tshekki tiedettiin jo ennalta aggressiivisesti pelaavaksi joukkueeksi, mutta Susijengillä oli vaikeuksia päästä mukaan fyysiseen kamppailuun. Kotijoukkueen puolustus roikkui sinipaidoissa virheiden rajamailla ja Suomi joutui tekemään täyden työn saadakseen heiton ilmaan.

– Kova peli. Hävisimme levypallot, vaikka yritimme pelata aggressiivisesti kuten aina. Tshekki rankaisi meitä virheistämme ja vaikka tiesimme, että vastustaja pelaa kovaa, emme pystyneet vastaamaan siihen, Susijengin pistehai ja maaotteluiden piste-ennätyksensä 24 heittänyt Matti Nuutinen totesi.

Hikistä ja fyysistä vääntöä

Sairastuneen Petteri Koposen puuttuessa Susijengin kokoonpanosta Jamar Wilson jäi takakentällä vailla tukea, ja Lauri Markkasta (13/7) pidettiin korin alla pallotta liki puolirikollisesti. Samalla liikkuvana ja sinnikkäänä tunnetusta susipuolustuksesta löytyi luvattoman helposti aukkoja tshekkiläisten ajoille, ja Vojtech Hrubanin (30/5) johdolla kotijoukkue piti otetta itsellään.

Susijengi roikkui muutaman korin etäisyydellä kuudentena pelaajana kentälle vaihdetun Mikael Jantusen (3/2) sekä hurjaan vireeseen äityneen Matti Nuutisen (24/4) onnistumisilla. Askel kerrallaan myös puolustuspään tekeminen parani, Sasu Salinin (5/4) työ Hrubanin päällystakkina alkoi tuoda tulosta ja Susijengi kiri taukotilanteeksi 37-36.

Susijengiä kannusti Pardubicessä noin 500 suomalaista. Kuva: Ville Vuorinen

Tasainen ja fyysinen vääntö jatkui myös tauon jälkeen, eikä kumpikaan joukkue päässyt juhlimaan hyökkäyspäässä. Pallonliike loisti poissaolollaan Susijengin pelaamisessa, mutta Tshekki sai tärkeässä paikassa onnistumisia kokeneemmalta kaartiltaan Blake Shilbiltä (8/4) ja Pavel Pumprlalta (4/3).

Ennen ottelua suomalaisittain suurimmat odotukset kohdistuivat Lauri Markkaseen, joka sai kuitenkin tehdä Tshekin hurjassa puristuksessa täyden päivätyön saadakseen pallon itselleen. Susijengi sortui lukuisiin pallonmenetyksiin pakottaessaan palloa nuoren tähtensä käsiin, ja kotijoukkue piti läpi ottelun huolen, ettei Markkanen saanut hetkenkään hengähdystaukoa armottomasta painimisesta.

Kolmannen jakson loppu oli Tshekin etsikkoaikaa: Nuutinen ja Alexander Madsen (5/5) nostivat pisteet korin alta, mutta Tshekki dominoi pelin rytmiä. Hruban jatkoi tulikuumaa heittopeliään ja johdatti kotijoukkueen jo 61-53-johtoon.

Koiviston tulitus nosti toiveet

Susijengin 5-5-pelaaminen oli haparoivaa ja ero kasvoi suurimmillaan jo 12 pisteeseen, ennen kuin Mikko Koivisto astui kentälle neljännen jakson puolivälissä. Koivisto upotti peräjälkeen kaksi kolmosta puolittaen kotijoukkueen johdon 40 sekunnissa. Sen jälkeen susilauman nosti harteilleen rohkean kolmosen upottanut Salin sekä ilmiömäistä heittopeliä esittänyt Nuutinen, joka nosti Susijengin jo kahden pisteen päähän, kun kellossa oli jäljellä tasan kaksi minuuttia.

Puolustuspään kommunikointivirhe avasi kuitenkin ratkaisevilla hetkillä Tshekin ykköstykki Hrubanille paikan kasvattaa joukkueen johtoa, eikä Susijengiä auttanut enää edes Lauri Markkasen viimeisellä minuutilla upottama kolmonen. Jamar Wilson pääsi yrittämään tasoitusta, kun kellossa oli 17 sekuntia, mutta Pavel Pumprlan torjunta sinetöi Tshekille MM-karsintojen kolmannen voiton.

– Tshekki hyödynsi omaa osaamistaan ja he pelasivat paremmin joukkueena kuin me. Huomasi, että joukkueemme on elänyt karsintojen aikana ja valitettavasti silloin otteet ailahtelevat ja nähdään hyviä sekä huonoja hetkiä. Tulimme lopussa vielä hyvin mukaan peliin mutta, se ei vain kantanut riittävän pitkälle, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann kiteytti.

Lauri Markkanen joutui painimaan Tshekin puolustuksen kanssa todella hikisen illan. Kuva: Ville Vuorinen

Ratkaisut maanantaina Hartwall Arenalla

F-lohkon toisessa ottelussa Bulgaria otti MM-karsintojen toisen voittonsa, kun se kaatoi kotikentällään Islannin 88-86. Voitollaan Bulgaria kiharsi lohkon tilannetta ja lohkon lopullinen järjestys selviää vasta maanantain otteluiden jälkeen.

Susijengi varmistaa paikkansa MM-karsintojen toisessa vaiheessa voitolla Islannista. Hartwall Arenalla pelattava ottelu on loppuunmyyty, mutta peli nähdään suorana TV2:ssa sekä Yle Areenassa.

Lisätiedot: Ottelutilastot