Susijengiläiset tehokkaina eurokentillä

1.11.2018 09:37 Susijengin pelaajat osoittivat oivaa pelikuntoa tärkeiden MM-karsintaotteluiden lähestyessä, kun peräti kuusi pelaajaa ylsi kaksinumeroisiin pisteisiin keskiviikon otteluissa.

Sasu Salinin Malaga jatkoi vahvaa alkukauttaan Torinossa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Sasu Salinin Malaga jatkaa yhdessä Kazanin kanssa lohkokärjessä, kun Malaga haki EuroCupissa jännittävien vaiheiden jälkeen 105-104 (62-48)-voiton Torinosta. Malaga järjesteli ensimmäisellä puoliajalla melkoisen heittoshow'n upottamalla sukkaan 12 kolmen pisteen heittoa ja kakkoset tehokkaasti 11/15. Toinen puoliaika oli Malagalta tahmeampi ja Torino nousi loppuhetkillä johtoon, mutta Jaime Fernandezin floater neljä sekuntia ennen loppua löysi tiensä sukkaan ja Malaga pääsi juhlimaan pisteen voittoa. Salin upotti puolet pelitilanneheitoistaan ja kasasi 11 pistettä, kolme levypalloa, kaksi syöttöä ja torjunnan.
Ottelutilastot

Shawn Huffin ja Erik Murphyn vahva panos ei riittänyt Gordon ja Daniel Herbertin valmentamalle Frankfurtille sen kohdatessa vieraskentällä Kazanin. Frankfurt oli altavastaajana ottelun alusta saakka, mutta nousi Huffin riiston jälkeen tasoihin, kun Murphyä rikottiin kolmen vapaaheiton arvoisesti eikä hän erehtynyt. Viimeisellä sekunnilla Kazanin Jamar Smith upotti kuitenkin kolmen pisteen heiton sisään ja Kazan pääsi juhlimaan 83-80 (47-41) voittoa.

Murphy heitti ottelussa 15 pistettä, otti kaksi levypalloa ja torjui vastustajan heiton peräti neljästi. Huffin tilastoissa komeili ottelun jälkeen 14 pistettä, kolme levypalloa, syöttö, kolme riistoa ja torjunta.
Ottelutilastot

Wilson joukkueensa pistetykki Mestarien liigassa

Mestarien liigassa Jamar Wilsonin Lietkabelis pisti tiukasti hanttiin saksalaiselle Bambergille, mutta joutui lopulta taipumaan 77-82 (42-43). Wilson oli joukkueensa paras pistemies 15 pisteellä ja tilastot täyttyivät myös kahdesta levypallosta, neljästä syötöstä ja riistosta.
Ottelutilastot

Jamar Wilson oli jälleen joukkueensa tehomies. (Kuva: Ville Vuorinen)

Lassi Tuovin Strasbourg joutui tunnustamaan Mestarien liigassa Neptunus Klaipedan paremmakseen 83-92 (44-52). Tappio oli Strasbourgille ensimmäinen Mestarien liigassa tällä kaudella.
Ottelutilastot

Murphy ja Lindbom tehokkaina

FIBA Europe Cupissa Alex Murphyn Szolnoki Olaj otti toisen voittonsa kaadettuaan kotonaan Leicesterin 82-79 (37-36). Murphy iski Szolnokin voitolle naulan vapaaheittoviivalta loppuhetkillä. Yhteensä Murphy kasasi ottelussa 13 pistettä, kaksi levypalloa, syötön, riiston sekä torjunnan.
Ottelutilastot

Alex Murphy pääsi juhlimaan voittoa FIBA Europe Cupissa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Gerald Lee Juniorin Ironi Ness Ziona murjoi Pardubicen selvin 111-77 (53-44). Lee saalisti ottelussa seitsemän pistettä, neljä levypalloa, syötön ja riiston. Ironi Ness Ziona on voittanut FIBA Europe Cupissa kolmesta ottelustaan kaksi.
Ottelutilastot

Carl Lindbom pääsi juhlimaan ensimmäistä voittoaan Puolan liigassa, kun Rosa Radom kaatoi kotikentällään Sopotin 75-68 (38-35). Lindbom heilutti sukkaa 15 pisteen edestä, nappasi neljä levypalloa ja riiston sekä torjui vastustajan heiton kahdesti.
Ottelutilastot

 
5.2.2019 13:24 Susijengi

Korista VeikkausTVssä viikolla 6: Salin ja Murphy vastakkain Espanjassa, saako Katajan eurotaival jatkoa?

Tällä viikolla VeikkausTV:llä nähdään muun muassa Espanjan liigan suomalaiskohtaaminen, kolme Chicago Bullsin NBA-ottelua sekä Kataja Basketin kohtalonottelu FIBA Europe Cupin jatkolohkossa.

20.12.2018 09:56 Susijengi

Koponen ja Salin voittojen takuumiehinä eurokentillä

Petteri Koponen pääsi keskiviikkoiltana juhlimaan Bayern Münchenin kolmatta peräkkäistä voittoa Euroliigassa ja EuroCupissa Sasu Salin ja Malaga päättivät alkulohkon tyylikkäästi voittoon.

12.12.2018 23:10 Susijengi

Erik Murphy ja Shawn Huff johdattivat Frankfurtin voittoon EuroCupissa

Erik Murphy ja Shawn Huff olivat isossa roolissa, kun Frankfurt Skyliners otti voiton EuroCupissa. Murphy oli ottelun paras pistemies ja Huff sinetöi Frankfurtin voiton viime hetkillä.

22.11.2018 09:44 Susijengi

Sasu Salin kuumassa heittovireessä - Gerald Lee Junior hurjasteli tupla-tuplan

Sasu Salinin käsi kävi kuumana, kun hän nakutti 17 pistettä johdattaessaan Malagan voittoon EuroCupin ottelussa. Gerald Lee Junior oli huippuvireessä tilastoiden 17 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan Ironi Ness Zionan varmistaessaan jatkopaikan FIBA Europe Cupissa.

15.11.2018 10:10 Susijengi

Sasu Salinin Malaga varmisti jatkopaikan EuroCupissa

EuroCupissa nähtiin suomalaisten kohtaaminen, kun vahvan suomalaisedustuksen omaava Frankfurt Skyliners isännöi Sasu Salinin Malagaa. Malaga kävi hakemassa Saksasta tärkeän voiton ja varmisti jatkopaikkansa EuroCupissa. FIBA Europe Cupissa Alex Murphyn Szolnoki Olaj varmisti niin ikään paikkansa seuraavalla kierroksella.

7.11.2018 23:52 Susijengi

Erik Murphyn hirmuvire jatkuu – heitti 33 pistettä EuroCupissa

Erik Murphy on erinomaisessa iskussa tärkeiden MM-karsintaotteluiden alla, kun hän johdatti Frankfurt Skylinersin tärkeään voittoon EuroCupissa Torinoa vastaan. Murphy tuli penkiltä sisään ja heitti peräti 33 pistettä. Mukaviin pistelukuihin ylsivät myös Gerald Lee Junior sekä Jamar Wilson.

11.10.2018 07:47 Susijengi

Salinin Malaga vei EuroCupin suomalaiskohtaamisen

EuroCupissa nähtiin harvinaista herkkua, kun pelikentällä oli samanaikaisesti kolme suomalaispeluria Malagan ja Frankfurtin välisessä ottelussa.

24.11.2022 07:37 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni juhli FIBA Europe Cupin suomalaiskohtaamisessa – ”Iso voitto meille”

Edon Maxhuni pääsi makselemaan Topias Palmille ja Shawn Hopkinsille kalavelkoja, kun Merlins Crailsheim haki tärkeän voiton Craiovasta FIBA Europe Cupissa. Myös Mestarien liigassa nähtiin suomalaisten kohtaaminen.

3.11.2022 09:03 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin loisti taas Mestarien liigassa - Hopkinsin ja Palmin Craiova varmisti jatkopaikan

Suomalaispelaajat ja valmentajat pääsivät juhlimaan voittoja eurokentillä. Susijengin tuore kapteeni Sasu Salin jatkoi kuumaa virettään Mestarien liigassa, Shawn Hopkinsin sekä Topias Palmin Craiova jatkaa puhtaalla pelillä ja Edon Maxhunin Merlins Crailsheim otti tärkeän voiton FIBA Europe Cupissa.

27.10.2022 09:41 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset voittoisia FIBA Europe Cupissa

Viikolla pelattiin taas europelejä ja Elias Valtosen Manresa jatkaa puhtaalla pelillä Mestarien liigassa. Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin Craiovan tappiotili on koskematon FIBA Europe Cupissa ja Edon Maxhunin Merlins otti tärkeän avausvoiton.

20.10.2022 10:05 Suomalaiset ulkomailla

Palmi ja Hopkins juhlivat FIBA Europe Cupissa suomalaiskohtaamisen voittoa

FIBA Europe Cupissa nähtiin keskiviikkona susijengiläisten kohtaaminen, kun Edon Maxhunin Merlins Crailsheim isännöi Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin Craiovaa. Palmi ja Hopkins pääsivät kotimatkalla makean voiton kera.

13.10.2022 07:32 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen ja Elias Valtonen loistivat Mestarien liigassa

Mestarien liiga tarjosi voittoja niin suomalaispelaajille kuin valmentajille, kun Alexander Madsen ja Elias Valtonen pistivät parastaan. Myös FIBA Europe Cupin lohkovaihe saatiin vauhtiin.

11.11.2021 10:18 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosen Manresa varmisti jatkopaikan Mestarien liigassa

Elias Valtosen edustama Manresa jatkaa puhtaalla pelillä Mestarien liigassa. Eurokentillä tärkeitä voittoja pääsivät tuulettamaan myös Sasu Salin, Mikael Jantunen sekä Carl Lindbom.

3.11.2021 23:52 Suomalaiset ulkomailla

Madsen säväytti donkillaan – Seppälä ja Dolenc kovassa pistevireessä

Alexander Madsen auttoi vahvalla pelillään VEF Riian avausvoittoon Mestarien liigan lohkovaiheessa. Ilari Seppälä ja Daniel Dolenc esittivät myös parastaan, mutta Carl Lindbom sekä Edon Maxhuni kokivat viimeisen sekunnin tappiot FIBA Europe Cupissa.

14.10.2021 09:04 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen merkittävässä roolissa Manresan voitossa Mestarien liigassa

Elias Valtonen auttoi Manresan komeaan voittoon Mestarien liigan ottelussa Hapoel Jerusalemia vastaan. Edon Maxhuni oli sen sijaan liekeissä FIBA Europe Cupin debyytissään.

25.3.2021 09:06 Suomalaiset ulkomailla

Koposen Reggiana raivasi tiensä jatkoon FIBA Europe Cupissa – Valtoselle 30 pistettä Saksassa

FIBA Europe Cupissa pelataan tällä viikolla 16 parhaan joukkueen kesken pelattavat pudotuspelilohkot. Petteri Koposen Reggiana selvitti tieltään ensimmäisen esteen ennen kauden päättävää Final Four –turnausta voittamalla romanialaisen Sibiun. Elias Valtonen oli taas hurjana Saksassa ja Erik Murphy merkkautti tupla-tuplan Japanissa.

5.2.2021 22:18 Suomalaiset ulkomailla

Maxhuni ja Seppälä koville pisteille

Ilari Seppälä ja Edon Maxhuni olivat alkuviikon suomalaisonnistujia, mutta heidän tehopelinsä eivät riittäneet voittoon.

28.1.2021 08:14 Suomalaiset ulkomailla

Suomalaispelaajille voittoja eurokentillä – Petteri Koposen sihti kunnossa

Alexander Madsen pääsi syntymäpäivänsä lisäksi juhlimaan jatkopaikkaa Mestarien liigassa, kun VEF Riika puristi jatkoon. Petteri Koponen ja Carl Lindbom aloittivat lohkovaiheen pelit FIBA Europe Cupissa.

21.11.2019 07:42 Suomalaiset ulkomailla

Madsenin tupla-tupla ei riittänyt - Salin juhli suomalaiskohtaamisen voittoa

Mestarien liigassa nähtiin suomalaisten kohtaaminen, kun Alexander Madsenin VEF Riika isännöi Sasu Salinin Teneriffaa. Madsen oli joukkueensa ykköstähti tupla-tuplalla, mutta Teneriffa palasi kotimatkalle täyden pistepotin kera.

14.11.2019 09:40 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin naulasi voittoheiton sisään ja Teneriffan putkelle jatkoa

Sasu Salin oli Teneriffan sankari, kun hän heitti voittoheiton sisään muutama sekunti ennen loppua Mestarien liigan ottelussa Gaziantepiä vastaan.

Näytä lisää vastaavia