Susijengiläiset voittoisia FIBA Europe Cupissa

27.10.2022 09:41 Viikolla pelattiin taas europelejä ja Elias Valtosen Manresa jatkaa puhtaalla pelillä Mestarien liigassa. Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin Craiovan tappiotili on koskematon FIBA Europe Cupissa ja Edon Maxhunin Merlins otti tärkeän avausvoiton.

Edon Maxhuni auttoi Merlins Crailsheimin avausvoittoon FIBA Europe Cupissa. (Kuva: FIBA Europe)

Mestarien liigassa nähtiin suomalaisten kohtaaminen, kun Alexander Madsenin edustama AEK isännöi Tuomas Iisalon valmentamaa Bonnia. AEK johti ottelua toisella neljänneksellä parhaimmillaan 17 pisteellä, mutta Bonn tuli kopista terävänä vieden kolmannen neljänneksen 29-10 ja otti yliotteen ottelusta. Lopulta Bonn pääsi juhlimaan 73-66 (23-36)-voittoa. Madsen ajautui nopeasti virhevaikeuksiin, mutta ehti kerätä kolme pistettä ja kaksi levypalloa. Bonn johtaa lohkoa yhdessä Karsiyakan kanssa, kun molemmilla on kaksi voittoa ja yksi tappio. AEK:n saldo on voitto ja kaksi tappiota.
Ottelutilastot

Elias Valtosen Manresa otti tiukan otteen jatkopaikasta nappaamalla lohkovaiheen kolmannen voittonsa, kun Benfica kaatui vieraskentällä 97-78 (58-49). Valtonen jäi vajaassa seitsemässä minuutissa ilman tehomerkintöjä.
Ottelutilastot

Lassi Tuovin luotsaama Strasbourg koki niukan 78-80 (36-48)-tappion Murcian vieraana. Tappio oli Strasbourgille ensimmäinen.
Ottelutilastot

FIBA Europe Cupissa Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin Craiova jatkaa puhtaalla pelillä voitettuaan Norrköping Dolphinsin selvästi 77-63 (37-32). Ottelussa 32 minuuttia raatanut Hopkins kasasi 11 pistettä, kolme levypalloa, syötön ja kaksi riistoa. Palmille merkittiin kuusi pistettä, kaksi levypalloa, kaksi syöttöä, riisto ja torjunta.
Ottelutilastot

Edon Maxhuni oli joukkueensa parhaimmistoa, kun Merlins Crailsheim otti avausvoittonsa voitettuaan Voluntarin 76-61 (46-25). Maxhuni taituroi 12 pistettä, kaksi levypalloa, kolme syöttöä ja riiston.
Ottelutilastot

Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama Swans Gmunden taipui vieraskentällä Gaziantepille 71-84 (31-50). Swans on hävinnyt kaikki kolme peliään.
Ottelutilastot

Japanin B1-liigassa Alex Murphyn Hokkaido otti 93-80 (43-46)-voiton Ibaraki Robotsista. Murphy oli joukkueensa ykköshahmo tilastoidessaan 14 pisteen ja 14 levypallon tupla-tuplan. Hän kaunisteli tilastoja vielä kuudella syötöllä ja kahdella riistolla.
Ottelutilastot

Erik Murphy pääsi myös juhlimaan voittoa B2-liigassa Fukushima Firebondsin voittaessa Yamagata Wyvansin vieraskentällä selvästi 92-56 (52-23). Murphy oli jälleen joukkueensa kantavia voimia 14 pisteen, seitsemän levypallon, kahden syötön ja torjunnan tilastoilla. 
Ottelutilastot

 
1.12.2022 09:09 Suomalaiset ulkomailla

FIBA Europe Cupissa alkulohkovaihe päätökseen – Maxhunin, Palmin ja Hopkinsin joukkueet jatkoon

FIBA Europe Cupissa saatiin alkulohkovaiheet päätökseen ja suomalaispelaajista Shawn Hopkinsin, Topias Palmin ja Edon Maxhunin kamppailut jatkuvat jatkopeleissä. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa on lähellä lohkovoittoa.

24.11.2022 07:37 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni juhli FIBA Europe Cupin suomalaiskohtaamisessa – ”Iso voitto meille”

Edon Maxhuni pääsi makselemaan Topias Palmille ja Shawn Hopkinsille kalavelkoja, kun Merlins Crailsheim haki tärkeän voiton Craiovasta FIBA Europe Cupissa. Myös Mestarien liigassa nähtiin suomalaisten kohtaaminen.

3.11.2022 09:03 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin loisti taas Mestarien liigassa - Hopkinsin ja Palmin Craiova varmisti jatkopaikan

Suomalaispelaajat ja valmentajat pääsivät juhlimaan voittoja eurokentillä. Susijengin tuore kapteeni Sasu Salin jatkoi kuumaa virettään Mestarien liigassa, Shawn Hopkinsin sekä Topias Palmin Craiova jatkaa puhtaalla pelillä ja Edon Maxhunin Merlins Crailsheim otti tärkeän voiton FIBA Europe Cupissa.

20.10.2022 10:05 Suomalaiset ulkomailla

Palmi ja Hopkins juhlivat FIBA Europe Cupissa suomalaiskohtaamisen voittoa

FIBA Europe Cupissa nähtiin keskiviikkona susijengiläisten kohtaaminen, kun Edon Maxhunin Merlins Crailsheim isännöi Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin Craiovaa. Palmi ja Hopkins pääsivät kotimatkalla makean voiton kera.

13.10.2022 07:32 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen ja Elias Valtonen loistivat Mestarien liigassa

Mestarien liiga tarjosi voittoja niin suomalaispelaajille kuin valmentajille, kun Alexander Madsen ja Elias Valtonen pistivät parastaan. Myös FIBA Europe Cupin lohkovaihe saatiin vauhtiin.

11.11.2021 10:18 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosen Manresa varmisti jatkopaikan Mestarien liigassa

Elias Valtosen edustama Manresa jatkaa puhtaalla pelillä Mestarien liigassa. Eurokentillä tärkeitä voittoja pääsivät tuulettamaan myös Sasu Salin, Mikael Jantunen sekä Carl Lindbom.

3.11.2021 23:52 Suomalaiset ulkomailla

Madsen säväytti donkillaan – Seppälä ja Dolenc kovassa pistevireessä

Alexander Madsen auttoi vahvalla pelillään VEF Riian avausvoittoon Mestarien liigan lohkovaiheessa. Ilari Seppälä ja Daniel Dolenc esittivät myös parastaan, mutta Carl Lindbom sekä Edon Maxhuni kokivat viimeisen sekunnin tappiot FIBA Europe Cupissa.

14.10.2021 09:04 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen merkittävässä roolissa Manresan voitossa Mestarien liigassa

Elias Valtonen auttoi Manresan komeaan voittoon Mestarien liigan ottelussa Hapoel Jerusalemia vastaan. Edon Maxhuni oli sen sijaan liekeissä FIBA Europe Cupin debyytissään.

25.3.2021 09:06 Suomalaiset ulkomailla

Koposen Reggiana raivasi tiensä jatkoon FIBA Europe Cupissa – Valtoselle 30 pistettä Saksassa

FIBA Europe Cupissa pelataan tällä viikolla 16 parhaan joukkueen kesken pelattavat pudotuspelilohkot. Petteri Koposen Reggiana selvitti tieltään ensimmäisen esteen ennen kauden päättävää Final Four –turnausta voittamalla romanialaisen Sibiun. Elias Valtonen oli taas hurjana Saksassa ja Erik Murphy merkkautti tupla-tuplan Japanissa.

5.2.2021 22:18 Suomalaiset ulkomailla

Maxhuni ja Seppälä koville pisteille

Ilari Seppälä ja Edon Maxhuni olivat alkuviikon suomalaisonnistujia, mutta heidän tehopelinsä eivät riittäneet voittoon.

28.1.2021 08:14 Suomalaiset ulkomailla

Suomalaispelaajille voittoja eurokentillä – Petteri Koposen sihti kunnossa

Alexander Madsen pääsi syntymäpäivänsä lisäksi juhlimaan jatkopaikkaa Mestarien liigassa, kun VEF Riika puristi jatkoon. Petteri Koponen ja Carl Lindbom aloittivat lohkovaiheen pelit FIBA Europe Cupissa.

5.2.2019 13:24 Susijengi

Korista VeikkausTVssä viikolla 6: Salin ja Murphy vastakkain Espanjassa, saako Katajan eurotaival jatkoa?

Tällä viikolla VeikkausTV:llä nähdään muun muassa Espanjan liigan suomalaiskohtaaminen, kolme Chicago Bullsin NBA-ottelua sekä Kataja Basketin kohtalonottelu FIBA Europe Cupin jatkolohkossa.

28.1.2019 14:23 Susijengi

VeikkausTV:n korisviikko tarjoaa 12 suomalaispelaajien ottelua

Koriksen ystävät voivat viettää pakkaspäiviä viihtyisästi vastaanottimien äärellä, kun VeikkausTV välittää suomalaisten otteita kansainvälisiltä kentiltä peräti 12 ottelun verran tällä viikolla.

20.12.2018 09:56 Susijengi

Koponen ja Salin voittojen takuumiehinä eurokentillä

Petteri Koponen pääsi keskiviikkoiltana juhlimaan Bayern Münchenin kolmatta peräkkäistä voittoa Euroliigassa ja EuroCupissa Sasu Salin ja Malaga päättivät alkulohkon tyylikkäästi voittoon.

12.12.2018 23:10 Susijengi

Erik Murphy ja Shawn Huff johdattivat Frankfurtin voittoon EuroCupissa

Erik Murphy ja Shawn Huff olivat isossa roolissa, kun Frankfurt Skyliners otti voiton EuroCupissa. Murphy oli ottelun paras pistemies ja Huff sinetöi Frankfurtin voiton viime hetkillä.

22.11.2018 09:44 Susijengi

Sasu Salin kuumassa heittovireessä - Gerald Lee Junior hurjasteli tupla-tuplan

Sasu Salinin käsi kävi kuumana, kun hän nakutti 17 pistettä johdattaessaan Malagan voittoon EuroCupin ottelussa. Gerald Lee Junior oli huippuvireessä tilastoiden 17 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan Ironi Ness Zionan varmistaessaan jatkopaikan FIBA Europe Cupissa.

15.11.2018 10:10 Susijengi

Sasu Salinin Malaga varmisti jatkopaikan EuroCupissa

EuroCupissa nähtiin suomalaisten kohtaaminen, kun vahvan suomalaisedustuksen omaava Frankfurt Skyliners isännöi Sasu Salinin Malagaa. Malaga kävi hakemassa Saksasta tärkeän voiton ja varmisti jatkopaikkansa EuroCupissa. FIBA Europe Cupissa Alex Murphyn Szolnoki Olaj varmisti niin ikään paikkansa seuraavalla kierroksella.

7.11.2018 23:52 Susijengi

Erik Murphyn hirmuvire jatkuu – heitti 33 pistettä EuroCupissa

Erik Murphy on erinomaisessa iskussa tärkeiden MM-karsintaotteluiden alla, kun hän johdatti Frankfurt Skylinersin tärkeään voittoon EuroCupissa Torinoa vastaan. Murphy tuli penkiltä sisään ja heitti peräti 33 pistettä. Mukaviin pistelukuihin ylsivät myös Gerald Lee Junior sekä Jamar Wilson.

1.11.2018 09:37 Susijengi

Susijengiläiset tehokkaina eurokentillä

Susijengin pelaajat osoittivat oivaa pelikuntoa tärkeiden MM-karsintaotteluiden lähestyessä, kun peräti kuusi pelaajaa ylsi kaksinumeroisiin pisteisiin keskiviikon otteluissa.

11.10.2018 07:47 Susijengi

Salinin Malaga vei EuroCupin suomalaiskohtaamisen

EuroCupissa nähtiin harvinaista herkkua, kun pelikentällä oli samanaikaisesti kolme suomalaispeluria Malagan ja Frankfurtin välisessä ottelussa.

Näytä lisää vastaavia