4.10.2022 17:06 Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on tehnyt päätöksen siirtää MM-jatkokarsintalohkojen I ja J otteluita tulevassa karsintaikkunassa päivällä eteenpäin. Susijengi kohtaa uuden aikataulun mukaan Saksan vieraskentällä perjantaina 11.11. ja Viron kotikentällä Espoo Metro Areenalla maanantaina 14.11.

Susijengi ja Viro kohtasivat elokuussa Virossa MM-jatkokarsinnoissa - Susijengin voitto varmisti lopulta paikan MM-kisoihin. Kuva: Ville Vuorinen
FIBA:n päätöksen taustalla on kädenvääntö Euroliigan kanssa maajoukkuepelaajien mahdollisuudesta osallistua maajoukkuetoimintaan sarjakauden aikana. Ottelusiirrot ovat FIBA:n aloite, jonka myötä osalle Euroliiga-pelaajia tarjoutuu parempi mahdollisuus osallistua marraskuun MM-karsintapeleihin.
- Näin myöhäinen ottelusiirto aiheuttaa luonnollisesti ylimääräistä päänvaivaa kaikille. Toivottavasti kaikki on pitkässä juoksussa sen arvoista ja FIBA ja Euroliiga saavat kestävän sovun aikaiseksi, kommentoi Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara.
Päätös siirtää päivällä eteenpäin Susijengin tulevia MM-karsintaotteluita. Susijengi kohtaa Saksan vieraskentällä perjantaina 11.11. ja Viron kotikentällä Espoo Metro Areenalla maanantaina 14.11.
Faniyhdistyksen sekä 6. pelaaja -ennakkomyynnissä lipun ostaneet voivat käyttää jo hankitun lipun maanantaina pelattavaan Viro-otteluun sellaisenaan, eikä ottelun ajankohdan muutos aiheuta ylimääräisiä toimenpiteitä. Lippu.fi kontaktoi lähipäivinä kaikki lipunostaneet viestillä, joka sisältää ohjeet mahdollisia palautuksia varten.
Kesän 2025 EM-kisojen Rising Star -palkinnolla palkittu ja ammattilaisuransa Partizan Belgradissa käynnistänyt Susijengin nuori tähti ja järvenpääläisen Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Muurisen sai riveihinsä legendaarisen John Caliparin valmentama kestomenestyjä Arkansas.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.
Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.
Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.
Elias Valtonen teki paluun pelikentille loukkaantumisen jälkeen viikonloppuna. Edon Maxhuni oli jälleen kuumana Ranskassa ja Olivier Nkamhoua nosti Varesen pudotuspelipaikalle Italiassa.
Miikka Muurisesta tuli kolmas suomalaispelaaja kautta aikain maailman parhaiden lukioikäisten koripalloilijoiden vuosittaisessa Nike Hoop Summit -tähdistöottelussa. Susijengin suurlupaus Muurinen keräsi 10 pistettä ja nautiskeli neljä donkkia, kun hänen edustamansa muun maailman tähdistöjoukkue hävisi Yhdysvalloille jatkoajalla 100–102 (43–43, 89–89).
Touko Tainamo suuntasi neljän yliopistovuoden jälkeen täksi kaudeksi Euroopan ammattilaiskentille tehdessään sopimuksen tshekkiläisen USK Prahan kanssa. Tainamo on nauttinut suurta vastuuta kauden aikana.