Susijengin MM-karsintaottelu Venäjää vastaan loppuunmyyty – Ranska-ottelun liput myyntiin 5.11.

25.10.2018 15:32 Susijengin MM-karsintaotteluun on vielä reilut viisi viikkoa aikaa, mutta Espoo Metro Areenalla pelattava kamppailu Venäjää vastaan on jo myyty täyteen. MM-jatkokarsintojen viimeinen kotiottelu pelataan Ranskaa vastaan 21.2.2019 ja liput tulevat myyntiin 5.11.2018.

Susijengi pääsee marraskuussa pelaamaan elintärkeän MM-karsintaottelun täydessä Espoo Metro Areenassa. Kuva: Ville Vuorinen

MM-jatkokarsinnat syyskuussa voitolla ja tappiolla avannut Susijengi pääsee irti kotiyleisön edessä seuraavan kerran perjantaina 30. marraskuuta, kun Espoo Metro Areenalle saapuu vieraaksi Venäjä.

Ottelun pääsyliput liikkuivat vauhdilla ja jo reilu kuukausi ennen tapahtumaa viimeisetkin paikat areenalla on myyty.

– Ottelun loppuunmyyminen jo kuukautta ennen peliä kertoo siitä, että Susijengillä on oma sijansa suomalaisen urheiluväen sydämissä. Joukkueen on helppo lähteä valmistautumaan tuleviin peleihin, kun kannattajat osoittavat tukensa näin, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann kiittelee.

– Ottelulla on valtava merkitys tiellä Kiinan MM-kisoihin ja tarvitsemme kaiken mahdollisen tuen Venäjää vastaan. Tunnelma oli erinomainen syyskuun Bosnia-Hertsegovina-ottelussa, jossa 6. pelaaja antoi joukkueelle tärkeää energiaa voiton hakemiseksi.

Susijengin ja Venäjän väliseen MM-karsintaotteluun on myyty yli 6000 ennakkolippua. Espoo Metro Areenalla on lisäksi vajaat 1000 aitiopaikkaa, joita ei ole huomioitu myyntiluvuissa.

Mikäli otteluun vapautuu vielä yksittäisiä paikkoja, niistä tiedotetaan Susijengin sosiaalisen median kanavissa.

Ranska-kohtaaminen karsintojen viimeinen kotiottelu

Venäjä-ottelun jälkeen Susijengi matkaa Bosnia-Hertsegovinan vieraaksi 3. joulukuuta. MM-jatkokarsintojen viimeiset ottelut pelataan helmikuussa, kun Susijengi isännöi Ranskaa Espoo Metro Areenalla torstaina 21.2.2019 ja kohtaa Venäjän vieraskentällä 24.2.

Ranska-ottelun lipunmyynti alkaa maanantaina 5.11. klo 12. Ottelussa on isot panokset, sillä vaikka Tshekki on jo varmistanut paikkansa Kiinan MM-kisoissa 2019, lohkossa vähintään yhden MM-kisapaikan kohtalo jää helmikuun karsintaikkunaan.

Laita siis jo kalenteriin maanantai 5.11. ja valmistaudu nappaamaan lippusi Susijengin viimeiseen MM-karsintojen kotiotteluun!

Mikäli olet Susijengin virallisen kannattajayhdistyksen jäsen tai Koripalloliiton 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaaja, tarkkaile sähköpostiasi. Tulossa on tietoa lippujen ennakkomyynnistä.

Et vielä 6. pelaaja? Liity nyt. Luvassa on rahanarvoisia etuja sekä ennakko-osto-oikeuksia. Liittyminen on ilmaista eikä velvoita mihinkään.

 
28.2.2022 21:36 Susijengi

Susijengi teki suomalaista palloiluhistoriaa – Euroopan mestari Slovenia kaatui jo toisen perättäisen kerran

Susijengi otti jättimäisen harppauksen kohti vuosien 2022–23 MM-jatkokarsintaa kukistamalla hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian jo toisen kerran. Sasu Salin liekitti Susijengin 21 pisteen johtoon avauspuoliskolla, ja kun Slovenia kiri lopussa kantaan, varmistivat Ilari Seppälän ja Elias Valtosen onnistumiset Suomelle 79–83 (31–52) -vierasvoiton.

25.2.2022 21:24 Susijengi

”Tulevaisuuden Susijengi” saalisti Euroopan mestarin hampaisiinsa

Hallitseva Euroopan mestari ja olympianelonen Slovenia ei saanut moottoriaan kertaakaan kunnolla käyntiin perjantai-illan MM-karsintaottelussa Espoo Metro Areenalla. Sasu Salin osui kaaren takaa seitsemän kertaa, 17-vuotias Miro Little hurmasi yleisön energiallaan ja joka ikinen penkiltä tullut pelaaja toi lisää energiaa Susijengin 86–76 (32–31) -voitossa.

28.11.2021 21:46 Susijengi

Maxhuni ja Salin pommittivat Susijengin avausvoittoon MM-karsinnoissa

Yli 5000 susifania sai tuulettaa täysin palkein sunnuntai-iltana Espoo Metro Areenalla, kun Edon Maxhuni ja Sasu Salin takasivat viime hetkien kolmosillaan Susijengille elintärkeän MM-karsintavoiton Kroatiasta. Pieni viisikko, uhrautuva joukkuepuolustus ja erinomainen kaukoheittopeli olivat sinivalkean voiton elementit 77–71 (34–34) -voitossa.

25.11.2021 23:39 Susijengi

Håkansson tukahdutti Susijengin kiriyritykset Tukholman illassa

Susijengi oli jälleen lähellä kääntää piinallisen illan voitoksi, kuten aiemminkin viime vuosien arvokisakarsinnoissa. Jengi kiri Ruotsia vastaan pelatun MM-karsinta-avauksen päätösjaksolla 17 pisteen päästä kahden heiton tuntumaan, kunnes Ruotsin tähti Ludvig Håkansson otti kentän haltuunsa ja johdatti sinikeltapaidat arvokkaaseen 72–62 (31–19) -voittoon.

21.2.2019 22:10 Susijengi

Wilsonin kikkapussista löytyi 29 pistettä, Susijengin MM-unelma elää Ranska-voitolla

Susijengi iski kyntensä syvälle Ranskan lihaan 7009 katsojan edessä Espoo Metro Areenalla ja pääsi tuulettamaan rankasti elintärkeää 76-69 (31-33)-voittoa MM-karsintojen viimeisessä kotiottelussa. Susijengi sai tarvittavan vetoavun Bosnian voittaneelta Tshekiltä ja sai MM-kisapaikan kohtalon omiin tassuihinsa. Sunnuntaina Susijengi tarvitsee MM-kisoihin päästäkseen vähintään kolmen pisteen voiton Venäjästä Permissä.

30.11.2018 22:36 Susijengi

Susijengille sydäntäsärkevä tappio, Venäjä vei jatkoajalla

Susijengin päätösneljänneksen 13 pisteen johto ei riittänyt, kun Venäjä kipusi rinnalle ja jatkoajalla ohitse MM-karsintaottelussa Espoo Metro Areenalla. 6. pelaaja tuki Susijengiä antaumuksella ja sydämellä loppuun asti, mutta itänaapuri väänsi 75-77 (36-27, 68-68) -voiton.

13.9.2018 21:59 Pääjuttu

Salinin heittokäsi yli kiehumispisteen, Susijengi ravasi Bosnia-Hertsegovinan ohitse

Susijengin kolmen neljänneksen loistopelaaminen poiki 24 pisteen johdon, mutta MM-karsintaottelu Bosnia-Hertsegovinaa vastaan äityi jännitysnäytelmäksi. Susijengi piti päänsä mielettömän kotiyleisönsä edessä ja tuuletti 85-81 (43-34) –voittoa. Espoo Metro Areenan illan sankari oli 27 pistettä upottanut Sasu Salin.

2.7.2018 22:11 Susijengi

Susijengi ilotteli lohkokakkosena MM-jatkokarsintoihin täyden Hartwall Arenan todistaessa

Peräti 12 183 -päinen kotikatsomo loi heinäkuisena maanantaina Hartwall Arenalle viime syksyn EM-kotikisojen tunnelman, kun alkuvaikeuksista selvinnyt Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena. Tehotrio Koponen-Salin-Markkanen liekitti islantilaissukkaa 64 pisteen edestä.

25.5.2022 10:58 Pääjuttu

Susijengin III MM-karsintaikkunan kutsulistassa 21 nimeä, haastajamaajoukkueen pelaajilla näytön paikka kesäkuussa

Kaikkiaan 21 pelaajaehdokasta on saanut kutsun Susijengin kesä-heinäkuun MM-karsintaikkunaan. Vastaavasti 22 pelaajasta koostuva miesten haastajamaajoukkue saa näytön paikkansa kesäkuun leirityksen aikana.

23.5.2022 10:36 Susijengi

Susijengillä tiedossa superkesä – EM-kisat, MM-karsintaa ja valmistavia maaotteluita

Kaksi pandemiavuotta ovat enää muisto vain ja kansainvälinen huippukoripallokalenteri täyttyy tapahtumista alkavana kesänä 2022. Ennen syyskuun kauan odotettuja EM-kisoja Susijengi pelaa niin MM-karsintaa kuin valmistavia maaotteluita sekä ulkomailla että kotimaan kamaralla.

2.3.2022 14:11 Susijengi

Henrik Dettmann: ”Olemme erinomaisessa tilanteessa”

Vuosikymmenten taivaltaan Susijengin päävalmentajana päättävä Henrik Dettmann, 63, antoi leveän hymyn nousta kasvoilleen maanantai-iltana Koperissa hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian kaaduttua toisen perättäisen kerran. Jo vuosia Dettmann on puhunut Susijengin valoisasta tulevaisuudesta, ja nyt tehdyn työn sato alkaa näkyä myös muille.

1.3.2022 10:14 Susijengi

Kroatia haki avausvoittonsa, Susijengi yksin lohkokärjessä

Susijengi kohosi ylhäisenä yksinäisenä FIBA:n MM-karsintalohko C:n kärkeen kukistettuaan helmikuun karsintaikkunassa hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian kahdesti. Lohkon toisessa ottelussa toistaiseksi voitoton Kroatia haki tuplajatkoajalla vierasvoiton Ruotsista tehden lohkon tilanteesta vielä avoimen MM-jatkokarsintapaikkojen kannalta.

28.2.2022 14:18 Susijengi

”Koperin ihme” jäänyt ikiajoiksi Susijengin mieliin

Susijengi selviytyi ensimmäisiin EM-kisoihinsa kuuteentoista vuoteen vuonna 2011, jolloin kisat pelattiin Liettuassa. Kaksi vuotta myöhemmin joukkue suuntasi seuraaviin EM-kisoihinsa Slovenian rantakaupunki Koperin alkulohkoon. Susijengille ei ennakkokaavioissa povattu kummoista menestystä, mutta sen sijaan Koperissa nähtiin historiallinen koripalloviikko.

27.2.2022 12:26 Susijengi

Lassi Tuovi: ”Slovenia kiristää varmasti ruuvia”

Perjantai-iltana Espoo Metro Areenalla Susijengi vei ja olympianelonen Slovenia vikisi. MM-karsinnat jatkuvat maanantaina vuoden 2013 EM-kisojen suomalaisittain ikimuistoisella alkulohkonäyttämöllä Koperin Bonifika Arenalla. Susijengin valmennusjohtoon kuuluvan Lassi Tuovin mukaan maanantaina on varmasti vastassa terävä Slovenia.

26.2.2022 16:55 Pääjuttu

Toijala ja Viro nitrovoittoon Puolasta

Susijengin valmennusjohdossa pitkään työskennellyt Jukka Toijala kohensi voittosarakettaan Viron peräsimessä perjantai-iltana, kun Toijalan komentama Viro päihitti Tallinnassa pelatussa MM-karsintaottelussa Puolan 75–71 (47–36). Susijengin edustamassa C-lohkossa Ruotsi siirtyi kärkeen kukistamalla Kroatian vieraskentällä.

25.2.2022 10:27 Susijengi

Susijengi ja Slovenia kohdanneet neljään kertaan arvokisakentillä

Perjantain MM-karsintaottelu Susijengin ja Slovenian maajoukkueiden välillä tulee olemaan historian kymmenes miesten maaottelukohtaaminen kahden maan kesken. Pelatuista yhdeksästä ottelusta Slovenia on voittanut kahdeksan. Arvokisakentillä joukkueet ovat kohdanneet neljästi, ja näistä kohtaamisista Susijengi on vienyt voiton kerran.

24.2.2022 22:01 Susijengi

Susijengi ja Slovenia nimesivät tusinansa perjantain MM-karsintaotteluun

Isäntäjoukkue Susijengi ja hallitseva Euroopan mestari Slovenia ovat nimenneet kahdentoista pelaajan miehistönsä perjantai-illan MM-karsintaotteluun Espoo Metro Areenalle. Susijengin riveissä nähdään myös yksi maajoukkuedebytantti 17-vuotiaan Miro Littlen muodossa.

24.2.2022 10:28 Susijengi

Euroopan mestari Slovenia pelaa ”iloisessa hurmoksessa”

Helmikuun MM-karsintaikkunassa Susijengiä vastaan asettuva hallitseva Euroopan mestari ja olympianelonen Slovenia on kuulunut kansainväliseen koripalloeliittiin jo vuosien ajan. Susijengin apuvalmentaja Lassi Tuovin mukaan joukkue pelaa ”iloisessa hurmoksessa”, joka perustuu pitkään yhteiseen historiaan ja maailmanluokan taitoon jokaisella pelipaikalla.

23.2.2022 10:24 Susijengi

Erik ja Alex Murphy: ”Motivaatio on tosi korkealla”

Susijengi on saanut ensimmäistä kertaa vuoteen koripalloilevat Murphyn veljekset Erikin, 31, ja Alexin, 28, vahvuuteensa. Vahvaa kautta Fukushima Firebondsissa pelaava kaksikko lensi sunnuntaina Japanista Helsinkiin ja uhkuu itsevarmuutta ennen tuplakohtaamista Euroopan koripalloeliittiin lukeutuvaa Sloveniaa vastaan.

22.2.2022 10:44 Susijengi

Remu Raitanen: ”Tiedän ihan täsmälleen, mitä jengi multa vaatii”

Korisliigan ehdoton kotimainen tehokärki tällä kaudella on ollut Remu Raitanen. 206-senttinen ja 24-vuotias ToPo-kasvatti palasi vuosi sitten Suomeen San Franciscon yliopistovuosien jälkeen ja on tällä kaudella siivittänyt KTP-Basketin mitalijahtiin. Ulkomaiden ammattilaiskentille tähtäävä Raitanen kärkkyy myös paikkaa MM-karsintajoukkueessa.

Näytä lisää vastaavia