Susiladiesin EM-karsintalohkon kärjessä Ukraina – vastassa yhden voiton Ranska ja Liettua

21.11.2022 10:19 Israelin ja Slovenian emännöimien vuoden 2023 naisten EM-kisojen karsintojen toinen ikkuna pelataan tällä viikolla. Edellisestä EM-karsintaikkunasta on jo vuosi, joten on aika palauttaa mieleen, mitä viime marraskuussa tapahtui.

B-lohkon kärjessä jyllää Alina Iagupovan johdattama Ukraina. Kuva: FIBA Europe.

EM-karsinnoissa 36 maata kilpailee 16 pääsylipusta vuoden 2023 EM-kisoihin. Karsinnat läpikäydään kolmessa ikkunassa, joista ensimmäinen pelattiin marraskuussa 2021, toinen tällä viikolla ja kolmas helmikuussa 2023.

EM-kisat pelataan Sloveniassa ja Israelissa kesällä 2023. Kisaemännät ovat automaattisesti oikeutettuja kisapaikkaan, mikä tarkoittaa, että EM-karsintojen kautta on vain 14 kisapaikkaa jaossa.

Marine Johannes johdatti Ranskan voittoon Liettuasta. Kuva: FIBA Europe.

Kymmenen lohkon jokainen ensimmäiseksi sijoittunut etenee EM-kisoihin, minkä lisäksi neljä parasta toiseksi sijoittunutta saa kisapaikan. Mikäli Israel tai Slovenia sijoittuvat 16 parhaan maan joukkoon karsinnoissa, niin kisoihin etenee seuraavaksi parhaiten sijoittunut lohkokakkonen.

Susiladies karsii B-lohkossa, jossa ovat Suomen lisäksi Liettua, Ukraina ja Ranska.

Ukraina sai unelma-alun EM-karsintoihin, kun Alina Iagupovan tähdittämät ukrainalaiset nappasivat ensin selkeänumeroisen kotivoiton Ranskasta 90-71. Karsintaikkunan toisessa ottelussa Urhea-hallissa Susiladies pisti Ukrainalle hanttiin, mutta lopulta Ukraina oli parempi lukemin 71-77.

Juste Jocyte ja Liettua saapuvat Susiladiesin vieraaksi ensi sunnuntaina. Kuva: FIBA Europe.

Ranska ja Liettua ovat järjestyksessään karsintalohkon kakkonen ja kolmonen yhdellä voitolla ja tappiolla. Ranska sai Ukraina-tappion jälkeen pelinsä uomiin kotikentällään, kun ranskalaiset kaatoivat Liettuan 83-56. Liettua taas nappasi voittonsa karsintojen ensimmäisessä ottelussaan Susiladiesista 69-59.

Täten viimeisenä karsintalohkossa on Susiladies kahdella tappiolla.


EM-karsinnat, B-lohkon tilanne marraskuu 2022

# Joukkue Ottelut Voitot Tappiot Koriero Pisteet
1 Ukraina 2 2 0 25 4
2 Ranska 2 1 1 8 3
3 Liettua 2 1 1 -17 3
4 Suomi 2 0 2 -16 2

Susiladiesin otteluaikataulu, EM-karsintaikkuna, marraskuu 2022

  • To 24.11. klo 21:30 Ranska – Susiladies, Arena Saint-Etienne, Ranska
  • Su 27.11. klo 15:00 Susiladies – Liettua, Urhea-halli, Helsinki

Susiladies jatkaa EM-karsintoja marraskuussa! Joukkue esiintyy Awak Kuierin johdolla kotiyleisölle Urhea-hallissa sunnuntaina 27. marraskuuta, kun vastaan asettuu Liettua. Lippukauppa käy kuumana, varmista paikkasi katsomossa ja tule ulvomaan Susiladies voittoon. Liput >>

 
9.2.2025 22:00 Susiladies

Slovenia tyrmäsi Susiladiesin toisella puoliajalla – EM-karsinnat päätökseen

Susiladiesin EM-karsinnat päättyivät tappioon, kun Slovenia murskasi Suomen kotikentällään 96–47 ja varmisti paikkansa EM-kisoissa. Ensimmäisellä puoliajalla Susiladies pysyi vielä iskuetäisyydellä, mutta Slovenia vei kolmannen neljänneksen ylivoimaisesti 33–4.

8.2.2025 21:43 Pääjuttu

Susiladies haastaa EM-kisapaikasta pelaavan Slovenian

Susiladies kohtaa sunnuntaina EM-karsinnoissa Slovenian, joka taistelee kisapaikasta tiukassa lohkossa. Slovenian peli rakentuu muutaman huippupelaajan varaan, ja Susiladies on valmistautunut huolella niin heidän pysäyttämiseensä kuin Slovenian puolustuksen murtamiseen.

6.2.2025 22:19 Susiladies

Susiladies jäi Unkarin jalkoihin ja menetti mahdollisuutensa EM-kisapaikkaan

Susiladies joutui taipumaan Unkarille 80–50 EM-karsintaottelussa Miskolcissa ja menetti täten mahdollisuutensa EM-kisoihin 2025. Susiladies päättää karsintaurakkansa sunnuntaina, kun se kohtaa Slovenian vieraskentällä.

5.2.2025 17:52 Susiladies

Susiladies altavastaajana Unkaria vastaan – ”Paineet ovat heillä”

Susiladies haastaa Unkarissa perinteisen kestomenestyjän, joka on ajautunut tiukkaan paikkaan kahden peräkkäisen tappion jälkeen. Susiladies-valmentaja Jussi Laakso analysoi kohtaamisen asetelmat ennen torstain ylösheittoa.

4.2.2025 12:24 Susiladies

Susiladies saalistaa EM-paikkaa viimeisissä karsintaotteluissa

Susiladies päättää EM-karsintaurakkansa helmikuussa kahdella vierasottelulla. Ensin joukkue kohtaa Unkarin 6.2. Miskolcissa ja sen jälkeen Slovenian 9.2. Ljubljanassa. Molemmat ottelut ovat katsottavissa FIBA:n Youtube-kanavalta.

29.1.2025 11:57 Susiladies

Susiladies paketoi ensi viikolla EM-karsintansa Unkari- ja Slovenia-vierasotteluilla

Susiladiesilla on ensi viikolla edessä viimeinen EM-karsintaikkuna kohti vuoden 2025 EM-kisoja. B-karsintalohkossa on vielä miltei kaikki avoinna, kun Susiladies kohtaa torstaina 6.2. Unkarin ja sunnuntaina 9.2. Slovenian vieraissa.

9.11.2024 17:31 Susiladies

Susiladiesin valmentaja Jussi Laakso: ”Hristova keskipisteenä, tandemparina Hillsman”

Susiladiesin EM-karsintaikkunan toisessa ottelussa vastaan tulee Bulgaria, joka avasi voittotilinsä torstaina Unkaria vastaan. Susiladiesin valmentaja Jussi Laakso nostaa esille Bulgarian kohdalla tandempari Borislava Hristovan ja Khaalia Hillsmanin.

6.11.2024 15:06 Susiladies

Jussi Laakso Slovenia-pelin kynnyksellä: ”Mielenkiintoista, miten Lisecin ja Shepardin yhteispeli toimii”

Susiladiesin EM-karsintaurakan seuraava vastustaja on Slovenia, jonka Suomi kohtaa Urhea-hallissa, Helsingissä, torstaina 7.11. klo 18:30. Suomen valmentaja Jussi Laakso perkaa Slovenian vahvuudet ja avainpelaajat.

6.11.2024 11:19 Susiladies

Elina Koskimies: ”Kaksi voittoa, niin meillä on hyvät mahdollisuudet EM-kisoihin”

Susiladies ja Elina Koskimies saavat vastaansa EM-karsintojen kahden kotipelin ikkunassa torstaina Slovenian ja sunnuntaina Bulgarian. Susiladiesin mediaharjoituksissa eilen tavoitettu Koskimies lähtee karsintaikkunan peleihin toiveikkaana: kaksi voittoa toisi hyvät mahdollisuudet kohti 2025 EM-kisoja.

5.11.2024 09:43 Susiladies

Shepardilla vahvistunut Slovenia jakoi Susiladiesin tapaan voitot ensimmäisellä EM-karsintakierroksella

Susiladiesin torstainen tanssikumppani, viidettä peräkkäistä EM-kisapaikkaansa metsästävä, Slovenia korjasi ensimmäisessä EM-karsintaikkunassa yhden voiton ja tappion. Slovenia on vahvistunut merkittävästi viime ikkunasta, kun Jessica Shepard sai kesällä Slovenian kansalaisuuden.

Näytä lisää vastaavia