Susitulokas Jacob Grandison: ”Voittaminen on tärkeintä!”

30.6.2021 09:38 Susijengi on saanut kesäkuussa riveihinsä tukun mielenkiintoisia uusia vahvistuksia, joista kalifornialaislähtöistä, Illinoisin yliopistoa NCAA-liigassa edustavaa Jacob Grandisonia, 23, on syytä pitää tarkalla silmällä. 198-senttinen Grandison kuvailee itseään ennen kaikkea voitonhaluiseksi joukkuepelaajaksi.

Jacob Grandison murtautui ryminällä Illinoisin aloitusviisikkoon alkuvuonna 2021. Kuva: Illinois Athletics.

Jacob Grandisonin nimi tuli tutuksi suomalaisyleisölle ensimmäisen kerran toukokuussa, jolloin hänen nimensä nousi esille Susijengin kesän 2021 pelaajaringissä. Suomen kansalainen Grandison on kuitenkin ollut koko ikänsä.

- Mun äitini (Carina) on kotoisin Helsingin Haagasta. Hän lähti nuorena vaihto-opiskelijana Yhdysvaltoihin, tapasi siellä mun isäni (James) ja loppu on historiaa, Jacob kuittaa elämäntarinansa.

- Olen käynyt Suomessa elämäni aikana viitisen kertaa. Äidillä oli tapana leipoa voipullia ja korvapuusteja mulle ja veljelleni (Lucas) vaaliakseen suomalaista kulttuuria perhepiirissämme, hän jatkaa viitaten pikkuveljeensä, joka edustaa tänä kesänä Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkuetta.

Jacob Grandison ui nuorena miehenä kilpaa, mutta valitsi lopulta lajikseen koripallon ja päätyi stipendillä Holy Crossin yliopistoon, missä hän urakoi toisella kaudellaan 13,9 pistettä, 5,0 levypalloa ja 2,9 syöttöä ottelua kohden.

Hänen otteensa herättivät huomiota myös suuremmissa yliopistoissa ja niinpä Grandisonin tie vei välivuoden kautta Illinoisin yliopistoon, missä hän debytoi viime syksynä. Grandison raivasi alkuvuoden aikana tiensä Illinoisin aloitusviisikkoon ja urakoi joukkueelleen kevään 2021 aikana 6,2 pistettä ja 4,2 levypalloa ottelua kohden (kolmoset 40%). Illinois voitti Big Ten -konferenssin mestaruuden sekä selvisi NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa 32 parhaan joukkoon.

- Olen ollut koripallourani ajan enemmän tai vähemmän altavastaaja ja yrittänyt osoittaa ihmisten epäilykset vääriksi. Vasta viime aikoina olen alkanut saada koripallo-osaamisestani sellaista tunnustusta, jota mielestäni ansaitsen, seniorikauttaan Illinoisissa odottava Jacob kertoo.

- Pidän voittamisesta, se on tärkein asia. Osaan mielestäni vähän kaikkea: heittää, syöttää, hakea levypalloja, kuljettaa. En niinkään ajattele tilastojani, kunhan yritän auttaa joukkuettani voittamaan.

Jos Grandison on vasta asettunut taloksi Illinoisin yliopistoon, uusi ympäristö on hänelle myös viime vuosina rutkasti nuorentunut Susijengi. Grandison on hakenut uusista joukkuetovereistaan tuntumaa runsaan viikon verran ja odotuksena on, että hän esiintyy Suomi-paidassa ensimmäisen kerran ensi viikolla Japanin isännöimässä neljän joukkueen turnauksessa Okinawan pääkaupungissa Nahassa.

- Treeneissä on ollut hauskaa. Olen oppinut paljon. Joukkuekaverit ovat hauskoja tyyppejä – tai ainakin luulevat olevansa, Jacob naurahtaa.

- Olen kiitollinen siitä, että minut on kutsuttu mukaan ja odotan innolla mahdollisuuttani edustaa Suomea maajoukkuetasolla.

 
20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

26.2.2024 11:38 Susijengi

Alexander Madsen: ”Me pelataan parhaimmillamme, kun ollaan ärsyttäviä”

Alexander Madsen, 29, on hyvässä paikassa koripalloilijana. Susijengin ison pään kouvolalaislähtöinen luottomies on saanut räjähtävän startin alkuvuoteen 2024 Espanjan liigassa CB Andorran paidassa. Samaan aikaan Susijengissä Madsenin rooli on vanha tuttu ja hän uskoo, että paras tulos tulee, kun pidetään kiinni perusasioista.

24.2.2024 12:34 Susijengi

Remu Raitanen: ”Varmasti ikimuistoisimpia kokemuksia omalla uralla”

Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 26, esiintyi ennakkoluulottomasti ja kellotti tehokkaat peliminuutit myöhään perjantai-iltana, kun Susijengi haastoi MM-hopeamitalisti Serbian sen kotihallissa Belgradissa. Raitasen mukaan Susijengi pystyi Belgradin kuurouttavassa metelissä haastamaan Serbian niin kauan kuin pysyi pelisuunnitelmassaan.

23.2.2024 10:50 Susijengi

Topias Palmi: ”Vastassa on yksi maailman parhaista joukkuepuolustuksista”

Jos Susijengi haluaa pelata voitosta Serbiaa vastaan myöhään tänä iltana Belgradissa, on sen onnistuttava puolustuspäässä täydellisesti ja käytettävä vapaat heittopaikkansa tuloksellisesti, kun niitä tarjoutuu. Haasteen ottaa innolla vastaan Tampereen Pyrinnön kasvatti Topias Palmi, 29, joka pelaa ammattilaisuransa parasta kautta Karhu Basketissa.

21.2.2024 11:03 Susijengi

Sasu Salin: ”Haetaan jengin kanssa uutta, liikkuvampaa ilmettä”

Kohta jo vuosikymmenen ajan isoja minuutteja Espanjan ACB-liigassa kellottanut Sasu Salin on tällä kaudella joutunut totuttelemaan uuteen rooliin, kun minuutit Lenovo Teneriffan seurajoukkueen kanssa ovat jääneet odotettua vähemmälle. Susijengissä Sasu on kuitenkin jälleen paljon vartijana, kun joukkue hakee EM-karsinnoissa Tanskan ja Serbian päänahkaa.

20.2.2024 10:34 Susijengi

Elias Valtonen: ”Susijengin paidassa on aina ekstralatausta”

Euran Veivin kasvatille Elias Valtoselle, 24, kuuluu hyvää. Haastavan viime kauden jälkeen ”Euran Jordani” löysi rytminsä Okinawan MM-kisakesänä ja kuluvalla kaudella hän on paaluttanut paikkansa Espanjan liigan pudotuspelipaikkaa jahtaavan Manresan rotaatiossa. Susijengi-ikkunaan Valtonen palaa ilon kautta ja hakemaan onnistumisia.

19.2.2024 11:43 Susijengi

Edon Maxhuni: ”Oon ottanut stepin ylöspäin pelaajana”

Historian valossa Susijengillä kulkee aina, kun sen pelinrakentajalla kulkee. Helmikuun EM-karsintaikkunaan lähdettäessä onkin hyvä merkki, että Ranskan liigan Le Portelin putoajan paikalta pudotuspeliviivalle johdattanut Edon Maxhuni, 25, on elämänsä vireessä.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

Näytä lisää vastaavia