Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueella liikkui yhteensä 4250 koululaista

16.9.2019 13:36 Syksyn 2019 Pirkka Street Basket -kiertue kiersi elo-syyskuun vaihteessa ympäri Suomen ja vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin kaikkiaan 14 pelipaikalla. Yhteensä mukana tapahtumissa liikkumassa oli 4250 koululaista.

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueella järjestettiin 14 tapahtumaa. Kuvat: Veera Sääski / Koripalloliitto

Syksyn 2019 Pirkka Street Basket -kiertue on tullut päätökseen. Kiertueella järjestettiin yhteensä 14 tapahtumaa, joissa vuoden hauskinta koulupäivää pääsi viettämään yhteensä 4250 koululaista. Luku ei jää kauaksi viime syksyn 4500 osallistujasta.

Kiertuerekka matkasi eri puolilla Suomea kolmen viikon ajan, 27.8.-13.9. Tapahtumat järjestettiin jälleen yhteistyössä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa. Mukana oli pääasiassa tuttuja seuroja aikaisemmilta kiertueilta, mutta uutena pelipaikkana oli Mikkeli.

Koripalloliitto sekä kiertuerekan väki kiittävät yhteistyöstä seuroja, talkoolaisia, K-kauppiaita ja Keskoa. Yhdessä järjestimme koululaisille varmasti ikimuistoisia tapahtumia ja vuoden hauskimman koulupäivän, josta riittää virtaa kouluun ja toivottavasti intoa pelailla korista myös jatkossa.

Pikkusudet-toiminta jatkuu

Innostuiko lapsesi tai oppilaasi koriksesta Pirkka Street Basket -tapahtumassa? Koristoiminta jatkuu kaikissa Pirkka Street Basket -tapahtumia keväällä ja syksyllä järjestäneissä seuroissa mm. Pikkusudet-koriskouluissa. Olkaa siis rohkeasti yhteydessä paikalliseen seuraanne ja kannustakaa koululaiset kokeilemaan korisharrastusta!

Pikkusudet-toiminta jatkuu syksyllä myös riehojen muodossa. Syksyllä on luvassa ainakin 15 Pikkusudet-riehaa eri puolilla Suomea. Lisätietoja riehoista ja niiden aikatauluista löydät täältä. Ilmoittautumiset riehoihin tapahtuu seurojen kautta.

Myös Pirkka Street Basket -kiertue saa jatkoa jälleen ensi vuonna, kun kiertuerekka kiertää ympäri Suomen sekä keväällä että syksyllä. Ilmoittautuminen järjestäjäksi käynnistyy loppuvuodesta ja siitä tiedotetaan Koripalloliiton kanavissa.

Kysy lisätietoja:

Susanna Strömberg
susanna@basket.fi
040-415 4232

Pirkka Street Basket -kiertue - syksy 2019

 
15.10.2019 11:00 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket saa jatkoa - järjestäjien haku vuoden 2020 kevään ja syksyn kiertueille käynnissä 13.11. asti

Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan yhteistyö jatkuu vahvana myös ensi vuonna, kun Pirkka Street Basket -kiertue kiertää jälleen ympäri Suomen keväällä ja syksyllä. Hae mukaan järjestämään vuoden hauskinta koulupäivää kevään tai syksyn kiertueelle!

13.9.2019 13:12 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueen päätöstapahtuma järjestettiin Lahdessa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

12.9.2019 14:56 Pirkka Street Basket

Katukorista ja tanssimuuveja – Pirkka Street Basket Äänekoskella

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

11.9.2019 14:09 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket ensimmäistä kertaa Mikkelissä

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

10.9.2019 13:46 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket liikutti lapsia Kouvolassa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

9.9.2019 15:49 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket -kiertue kannusti lapsia liikkeelle Loviisassa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

6.9.2019 14:54 Pirkka Street Basket

Yli 500 alakoululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää Nokialla

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

5.9.2019 15:23 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket Tampereen Tesomalla – mukana 450 alakoululaista

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

4.9.2019 15:05 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket innosti lapsia liikkeelle Vimpelissä

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

3.9.2019 13:40 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket -tapahtumassa vauhdikas meininki Loimaalla

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

2.9.2019 15:12 Pirkka Street Basket

Katukorista ja kannustushuutoja – Pirkka Street Basket Espoonlahden urheilupuistossa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

30.8.2019 15:36 Pirkka Street Basket

Liikunnan riemua perjantaina Pirkka Street Basketissa Tampereen Ratinassa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

28.8.2019 14:54 Pirkka Street Basket

Vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin keskiviikkona Uudenkaupungin torilla

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

27.8.2019 15:30 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertue sai riemukkaan alun Salossa – mukana yli 500 alakoululaista

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

20.8.2019 10:36 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertue starttaa viikon päästä

Vuoden hauskinta koulupäivää päästään viettämään syksyllä jälleen 14 pelipaikalla, kun Pirkka Street Basket -kiertueen matka alkaa ensi viikon tiistaina. Tapahtumat järjestetään yhteistyössä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

12.6.2019 15:00 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueen reitti on selvillä

Pirkka Street Basket -kiertue starttaa jälleen syksyllä koulujen alettua. Vuoden hauskinta koulupäivää päästää viettämään 14 pelipaikalla.

31.5.2019 12:00 Pirkka Street Basket

Kevään Pirkka Street Basket -kiertueella rikottiin ennätyksiä

Kevään 2019 Pirkka Street Basket -kiertue kiersi toukokuun aikana ympäri Suomen ja vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin kaikkiaan 19 pelipaikalla. Yhteensä mukana tapahtumissa liikkumassa oli ennätykselliset 7550 koululaista.

28.5.2019 13:00 Pirkka Street Basket

Rovaniemellä vietettiin vuoden hauskinta koulupäivää aurinkoisessa säässä

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Kevään 2019 kiertueella järjestetään 19 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

27.5.2019 14:05 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket -tapahtumassa aurinkoinen meininki Oulussa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Kevään 2019 kiertueella järjestetään 19 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

24.5.2019 13:30 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket liikutti koululaisia Karkkilassa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Kevään 2019 kiertueella järjestetään 19 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

Näytä lisää vastaavia