Tahvanainen, Murphy ja Granlund kaksinumeroisille pistelukemille NCAA:ssa

16.2.2021 08:35 Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa viikonlopun suomalaisonnistujiin kuuluivat Ville Tahvanainen, Tomas Murphy ja Jesper Granlund, joista kukin pussitti kaksinumeroiset pistelukemat.

Ville Tahvanainen pussitti 13 pistettä 29 minuutissa Bradleylle. Kuva: Ville Vuorinen.

Ville Tahvanainen ja Bradley kärsi kaksi tappiota Missouri Valley -konferenssin otteluissa viikonloppuna Missouri Statelle. Joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa Missouri State oli selkeästi parempi lukemin 58-80 (24-44).

Aloitusviisikossa pelannut Tahvanainen oli Bradleyn paras pistemies 13 pisteellä 29 minuutissa. Pelitilanneheittonsa 5/8 heittänyt Tahvanainen haki myös yhden levypallon ja jakoi yhden syötön.

> Ottelutilastot

Toinen kohtaaminen päätyi myös Missouri Staten nimiin, kun Missouri State päihitti Bradleyn sunnuntaina 57-72 (29-39). Tahvanainen pelasi muhkeat 36 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi yhdeksän pistettä, kaksi levypalloa ja yhden riiston.

> Ottelutilastot

Southeastern-konferenssissa Olivier Nkamhoua ja Tennessee hävisi LSU:lle 78-65 (26-31). Nkamhoua pelasi penkiltä seitsemän minuuttia tilastoiden kaksi pistettä ja kaksi levypalloa.

> Ottelutilastot

Vermont palasi kentille kuukauden tauon jälkeen, Murphy 17 pistettä

Tomas Murphy ja Vermont palasivat peliparketeille ensimmäisen kerran miltei kuukauteen, kun Vermont voitti kahdesti Stony Brookin America East -konferenssissa. Lauantain ottelussa Vermont taisteli 78-86 (29-35) -voiton. Murphy heitti neljä pistettä viidessä minuutissa.

> Ottelutilastot

Joukkueiden toisessa kohtaamisessa Vermont veti pidemmän korren niukasti 57-61 (26-28). Murphy päästettiin irti 15 minuutiksi, joiden aikana hän nousi joukkueensa parhaaksi pistemieheksi 17 pisteellä. Kolmosensa 5/7 heittänyt Murphy keräsi pisteidensä kylkeen viisi levypalloa, syötön ja torjunnan.

> Ottelutilastot

Andre Gustavson ja Richmond tekivät myös paluun peleille yli kahden viikon tauon jälkeen, kun Richmond voitti harjoitusottelussa NCAA:n kolmostasolla pelaavan St. Mary’s of Marylandin 49-90 (28-48). Gustavson tilastoi yhdeksän pistettä, kolme levypalloa ja kolme riistoa 17 minuutissa.

> Ottelutilastot

Granlund sivuutti piste-ennätystään

Jesper Granlundin edustama Longwood pelasi perjantaina ja maanantaina kaksi ottelua Big South -konferenssissa, joista Longwood voitti molemmat. Perjantaina Longwood selätti Gardner-Webbin 71-78 (19-35). Granlund kirjasi kaksi levypalloa ja yhden syötön 23 minuutissa, mutta jäi pisteittä.

> Ottelutilastot

Maanantaina Longwood venytti voittoputkensa kolmeen, kun Longwood voitti Hamptonin 73-83 (25-43). Tulokaskauttaan pelaava Granlund sivuutti piste-ennätystään säkittämällä 12 pistettä, repimällä kaksi levypalloa ja antamalla yhden syötön 23 minuutissa.

> Ottelutilastot

Ohio Valley -konferenssissa Hannes Pöllä ja UT Martin hävisivät Murray Statelle 55-84 (23-46). Pöllä pelasi aloitusviisikossa 16 minuuttia, joiden aikana syntyi kaksi pistettä, kaksi levypalloa ja yksi torjunta.

> Ottelutilastot

 
30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

25.4.2026 10:05 Susijengi

Viljami Vartiainen seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.

24.4.2026 13:19 Susijengi

Eemeli Yalaho North Carolina Staten riveihin

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.

24.4.2026 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Okku Federiko Northwesternin yliopistoon

Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

21.4.2026 10:41 Susijengi

Samu Adler Butlerin yliopistoon, Olavi Suutela vaihtaa joukkuetta NCAA:ssa

Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.

13.4.2026 09:28 NCAA

Elina Aarnisalo nähdään ensi kaudella jälleen UCLA:n paidassa

Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.

23.3.2026 09:17 NCAA

Elina Aarnisalo ja North Carolina etenivät Sweet Sixteen -vaiheeseen – Elsa Lemmilä ja Ohio State vielä leikissä mukana

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja North Carolina pääsivät 16 parhaan joukkoon. Elsa Lemmilä ja Ohio State kamppailevat samasta saavutuksesta tänään. Albina Syla ja Rhode Island taas putosivat leikistä ensimmäisellä kierroksella.

16.3.2026 10:39 NCAA

Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State valittiin NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).

9.3.2026 10:09 NCAA

Albina Syla loisti, kun Rhode Island voitti konferenssimestaruuden – Elina Aarnisalon ja Elsa Lemmilän yliopistot jäivät välieriin

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Albina Syla tuikki yhtenä tähdistä, kun Rhode Island voitti Atlantic 10 -konferenssin lopputurnauksen ja eteni täten NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State putosivat välierissä.

9.3.2026 09:32 NCAA

Emil Skyttä juhli konferenssimestaruutta – Viljami Vartiainen sai Big Sky -konferenssin kunniamaininnan

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Emil Skyttä ja North Dakota State juhlivat Summit League -konferenssin mestaruutta ja joukkue nähdään täten NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa. Viljami Vartiainen taas ansaitsi Big Sky -konferenssin kunniamaininnan (all-conference honorable mention).

Näytä lisää vastaavia