Tahvanainen vedossa tuplaotteluissa, Amzil ja Dayton venyttivät voittoputkeaan

19.1.2021 09:00 Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Ville Tahvanainen heitti 13 ja 12 pistettä, kun Bradley voitti viikonloppuna Evansvillen kahdesti. Mustapha Amzilin edustama Dayton taas venytti voittoputkensa kolmeen Atlantic 10 -konferenssissa.

Ville Tahvanainen heitti erinomaisesti kolmosensa viikonloppuna. Kuva: Ville Vuorinen.

Missouri Valley -konferenssissa Bradley palasi kotikentälleen ensimmäisen kerran sitten 28 päivän ja voitti viikonloppuna Evansvillen kahdesti. Lauantain ottelussa Evansville kaatui numeroin 60-69 (27-34).

Läpi kauden Bradleyn aloitusviisikossa pelannut Tahvanainen oli yksi kolmesta joukkueen pelaajista, jotka ylsivät kaksinumeroisille pistelukemille. Tahvanaisen illan saldo oli 13 pistettä, kaksi levypalloa, kolme syöttöä ja yksi riisto 29 minuutissa.

> Ottelutilastot

Sunnuntaina Bradley oli dominoiva, kun Evansville kaatui lukemin 55-86 (21-49). Tahvanainen säkitti 12 pistettä, joiden kylkeen hän tilastoi kaksi levypalloa, kaksi syöttöä ja kaksi riistoa.

Tahvanaisen sihti oli viikonloppuna kohdillaan: ensimmäisessä pelissä hän heitti kolmosensa 3/4 ja toisessa 4/6.

Bradley on pelannut nyt neljä konferenssiottelua, joista joukkue hävisi ensimmäisen, mutta on nyt voittanut kolme putkeen.

> Ottelutilastot

Atlantic 10 -konferenssissa Mustapha Amzilin edustama Dayton voitti kolmannen peräkkäisen pelinsä, kun Dayton päihitti George Washingtonin 67-54 (35-22). Amzil sai vastuuta peräti 36 minuuttia, joiden aikana hän keräsi nimiinsä kymmenen pistettä, seitsemän levypalloa, yhden syötön ja riiston.

> Ottelutilastot

Jantunen ja Utah hävisivät Californialle

Mikael Jantunen ja Utah kärsi tappion Pac-12-konferenssissa, kun California jylläsi ohitse toisella puoliajalla 72-63 (22-34) -voittoon. Jantunen pelasi aloitusviisikossa 29 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi kuusi pistettä, kaksi levypalloa ja yhden syötön.

> Ottelutilastot

Southeastern-konferenssissa Olivier Nkamhouan edustama Tennessee venytti voittoputkensa kolmeen, kun Tennessee voitti Vanderbiltin 61-81 (24-34). Nkamhoua heitti kaksi pistettä neljässä peliminuutissa.

> Ottelutilastot

Tulokaskauttaan pelaava Teemu Suokas ja Ball State voittivat Mid-American-konferenssissa Northern Illinoisin 58-78 (19-34). Suokas pelasi vaihdosta kymmenen minuuttia heittäen kolme pistettä ja napsien kaksi levypalloa.

> Ottelutilastot

Murphy jälleen tehokkaana pienillä minuuteilla

Tomas Murphyn edustama Vermont haki kaksi voittoa America East -konferenssin otteluissa Mainea vastaan. Lauantaina Vermont päihitti Mainen ylivoimaisesti 30-65 (12-31). Murphy pelasi 16 minuuttia, joiden aikana hän saalisti seitsemän pistettä, kolme levypalloa ja yhden syötön.

> Ottelutilastot

Sunnuntaina Maine pisti paremmin kampoihin, mutta Vermont voitti silti numeroin 60-88 (28-47). Murphy pelasi seitsemän minuuttia keräten yhdeksän pistettä, kaksi levypalloa ja yhden syötön.

> Ottelutilastot

Big West -konferenssissa Tuukka Jaakkola ja Cal Poly hävisivät viikonloppuna kahdesti UC Riversidelle. Perjantaina vahvan toisen puoliajan pelannut UC Riverside oli parempi loppunumeroin 86-51 (36-37). Jaakkola keräsi kaksi pistettä ja yhden levypallon kahdeksassa minuutissa.

> Ottelutilastot

Lauantaina UC Riverside oli toistamiseen parempi; tällä kertaa numeroin 70-53 (30-26). Jaakkola sai peliaikaa 17 minuuttia, joiden aikana hän upotti kahdeksan pistettä, noukki kaksi levypalloa ja riisti kerran.

> Ottelutilastot

Perjantaina Jesper Granlund ja Longwood hävisivät Winthropille 50-70 (22-36). Granlund pelasi viisikossa 28 minuuttia tilastoiden viisi pistettä, kolme levypalloa ja kaksi syöttöä.

> Ottelutilastot

Asiat

 
16.12.2025 09:44 NCAA

Pinja Paananen ensimmäistä kertaa aloituksessa NCAA:ssa – Kanerva 12 pistettä Xavierille

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Pinja Paananen nähtiin ensimmäistä kertaa aloitusviisikossa Sacramento Statessa. Meri Kanerva taas heitti 12 pistettä Xavierin voitossa.

16.12.2025 09:20 NCAA

Okku Federiko ja Eemeli Yalaho kaksinumeroisille pistelukemille NCAA:ssa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa menneen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat Okku Federiko, joka säkitti 18 pistettä Drakelle, sekä Eemeli Yalaho, joka upotti 10 pistettä Washington Statelle.

10.12.2025 11:47 NCAA

Meri Kanerva vauhdissa Xavierin kolmen voittoputkessa – Venla Ulander läväytti 21 pistettä, 10 levypalloa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon onnistujiin lukeutuvat Elina Aarnisalo, Meri Kanerva sekä Venla Ulander, joka keräsi yliopistouransa ennätyspisteet ja ensimmäisen tupla-tuplan.

10.12.2025 11:11 NCAA

Olavi Suutela murtautunut Oregon Staten viisikkoon – Eemeli Yalaholle tupla-tupla NCAA:ssa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat muun muassa Olavi Suutela, Eemeli Yalaho ja Okku Federiko.

2.12.2025 13:25 NCAA

Elina Aarnisalon ja Elsa Lemmilän yliopistot edelleen vain yhdessä tappiossa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkoivat voittokulkuaan. Valtakunnallisessa rankingissa North Carolina on nyt 11. ja Ohio State 23.

2.12.2025 12:57 NCAA

Miro Little ja Okku Federiko säkittivät 20 pistettä NCAA:ssa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat muun muassa 20 pistettä heittäneet Miro Little ja Okku Federiko sekä 17 pistettä nakuttanut Viljami Vartiainen.

25.11.2025 11:09 NCAA

Okku Federiko monipuolisena Draken voitossa – Eemeli Yalaho keräsi tupla-tuplan

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat muun muassa monipuolisen tilastorivin kerännyt Okku Federiko, tupla-tuplan kahminut Eemeli Yalaho ja 19 pistettä nakuttanut Miro Little.

25.11.2025 10:29 NCAA

Albina Syla repi 11 levypalloa Rhode Islandille – Meri Kanerva urakoi kahdesti 39 minuuttia

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat muun muassa 11 levypalloa kahminut Albina Syla, miltei koko pelin kahdesti pelannut Meri Kanerva sekä kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat heittänyt Elina Aarnisalo.

17.11.2025 09:54 NCAA

Aarnisalon North Carolinalle ensimmäinen tappio – Kanerva 23 pistettä Xavierille

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo säkitti 13 pistettä entistä yliopistoaan UCLA:ta vastaan. Vauhdissa olivat myös mm. Meri Kanerva ja Albina Syla.

17.11.2025 09:16 NCAA

Elmeri Abbey hienot minuutit penkiltä, kun Utah jatkoi tappiotta NCAA:ssa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa tulokaskauttaan pelaava Elmeri Abbey tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa ja 3 syöttöä vaihdosta Utahin voitossa. Miro Little oli jälleen monipuolisella pelipäällä, kuten myös Okku Federiko.

Näytä lisää vastaavia