Tahvanaisen kolmoskäsi kuumana, Gustavson ja Richmond vauhdissa

17.1.2020 07:33 Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa Ville Tahvanainen oli osana Bradleyn kolmostykitystä, joka kaatoi Missouri Staten. Andre Gustavson taas nähtiin Richmondin aloitusviisikossa.

Ville Tahvanainen upotti kolme kolmostaan kovaan paikkaan. Kuva: Bradley

Ville Tahvanainen ja Bradley olivat tulessa kaaren takaa upottaen 17 kolmosta ja kaataen Missouri Staten 91-78 (51-41). Missouri Valley -konferenssissa Bradleyllä on nyt neljä voittoa ja yksi tappio.

Tahvanainen upotti yhdeksän pistettä kolmella kolmosella, joista jokainen tuli oikeassa paikassa Bradleyn loppujuoksun aikana. Tahvanainen sai peliaikaa 22 minuuttia ja yhdeksän pisteen lisäksi hänelle kertyi kaksi levypalloa ja kolme syöttöä.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Ottelutilastot

Andre Gustavson ja Richmond kellistivät Davidsonin 70-64 (35-27) ja paransivat rekordinsa kolmeen voittoon ja yhteen tappioon kivenkovassa Atlantic 10 -konferenssissa.

Gustavson teki tämän kauden ensimmäisen esiintymisensä aloitusviisikossa pelaten mukavat 35 minuuttia, joiden aikana syntyi kahdeksan pistettä, kaksi levypalloa ja yksi syöttö.

Ottelutilastot

Mikael Jantunen ja Utah hävisivät erinomaisesti heittäneelle Arizonalle 77-93 (28-52). Jantunen pelasi 19 minuuttia heittäen kuusi pistettä, repien neljä levypalloa ja jakaen yhden syötön.

Ottelutilastot

Georgian kaksi ensimmäisen puoliajan juoksua olivat liikaa Olivier Nkamhouan edustamalle Tennesseelle, joka hävisi 63-80 (28-47). Nkamhoua sai peliaikaa 13 minuuttia, joiden aikana hän keräsi tilastosarakkeeseensa neljä pistettä, kolme levypalloa ja yhden torjunnan.

Ottelutilastot

Hannes Pöllä ja UT Martin hävisi Murray Statelle 84-62 (43-24). Pöllä haki yhden levypallon pelaamassaan kolmessa minuutissa.

Ottelutilastot

 
16.3.2026 10:39 NCAA

Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State valittiin NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).

16.3.2026 10:19 NCAA

Federiko Federikon Texas A&M nähdään NCAA:n lopputurnauksessa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n konferenssiturnaukset ovat päättyneet ja tällä viikolla alkaa valtakunnallinen lopputurnaus, March Madness, jossa Suomea edustavat Federiko Federiko (Texas A&M), Emil Skyttä (North Dakota State) ja Jayme Kontuniemi (NC State).

9.3.2026 10:09 NCAA

Albina Syla loisti, kun Rhode Island voitti konferenssimestaruuden – Elina Aarnisalon ja Elsa Lemmilän yliopistot jäivät välieriin

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Albina Syla tuikki yhtenä tähdistä, kun Rhode Island voitti Atlantic 10 -konferenssin lopputurnauksen ja eteni täten NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State putosivat välierissä.

9.3.2026 09:32 NCAA

Emil Skyttä juhli konferenssimestaruutta – Viljami Vartiainen sai Big Sky -konferenssin kunniamaininnan

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Emil Skyttä ja North Dakota State juhlivat Summit League -konferenssin mestaruutta ja joukkue nähdään täten NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa. Viljami Vartiainen taas ansaitsi Big Sky -konferenssin kunniamaininnan (all-conference honorable mention).

4.3.2026 10:58 NCAA

Elina Aarnisalo 22 pistettä Dukea vastaan – Elsa Lemmilä valittiin Big Ten -konferenssin puolustusjoukkueeseen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo upotti yliopistouransa kärkilukeman 22 pistettä Dukea vastaan. Elsa Lemmilä taas valittiin Big Ten -konferenssin All-Defensive Teamiin.

4.3.2026 10:22 NCAA

NCAA:n March Madness lähestyy – Vartiainen, Yalaho ja Suutela kaksinumeroisille pistelukemille

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset ovat käynnistymässä jo tällä viikolla. Menneen viikon aikana Viljami Vartiainen, Eemeli Yalaho ja Olavi Suutela herkuttelivat kaksinumeroisilla pistelukemilla.

23.2.2026 11:34 NCAA

Elsa Lemmilä ja Albina Syla keräsivät tupla-tuplat NCAA:ssa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n suomalaisonnistujiin viimeisen viikon aikana lukeutuvat Elsa Lemmilä ja Albina Syla, jotka molemmat keräsivät tupla-tuplat. Sylan edustama Rhode Island hävisi ensimmäisen konferenssiottelunsa ja täten joukkueen huikea 17 ottelun mittainen voittoputki katkesi.

23.2.2026 11:05 NCAA

Viljami Vartiainen upotti 25 pistettä 7 kolmosella – Olavi Suutelalle NCAA-uran ensimmäinen tupla-tupla

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat Viljami Vartiainen, joka heitti 25 pistettä ja 7 kolmosta, sekä Olavi Suutela, joka kahmi 11 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan.

16.2.2026 11:00 NCAA

Henna Sandvik liekeissä 25 pisteellä – Albina Sylan ja Rhode Islandin voittoputki jatkuu

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaistähti oli Henna Sandvik, joka pussitti yliopistouransa uudeksi piste-ennätykseksi 25. Albina Syla ja Rhode Island ovat voittaneet taas jo 17 ottelua putkeen.

16.2.2026 09:36 NCAA

Viljami Vartiainen säkitti kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat Weber Statelle

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssiottelut ovat lähellä loppusuoraa ja March Madness lähestymässä. Viimeisen viikon aikana Viljami Vartiainen säkitti Weber Statelle 13 ja 15 pistettä.

Näytä lisää vastaavia