24.4.2020 12:47 Koripallo nousi sijalle kuusi, kun Taloustutkimus kysyi suomalaisilta eri urheilulajien arvostusta. Keskiviikkona Taloustutkimuksen julkaiseman tiedotteen mukaan koripallo lukeutuu kärkikolmikkoon lajikirjossa, joiden yleisen arvostuksen uskotaan edelleen nousevan.

Koripallon arvostuksen nähdään nousevan entisestään. Kuva: Ville Vuorinen.
Jääkiekko on arvostetuimpien urheilulajien perinteinen ykkönen Suomessa. Jalkapallo lensi Huuhkajien EM-kisapaikan siivittämänä listakakkoseksi. Tutkimuksen toinen vahva nousija oli koripallo, joka nousi kärkikymmenikön ulkopuolelta kuudenneksi.
Joukkuelajit ovat Taloustutkimuksen mukaan vahvassa nosteessa. Jopa 40 % suomalaisista uskoo mm. jalkapallon yleisen arvostuksen edelleen kasvavan. Seuraavaksi useimmin uskotaan jääkiekon ja koripallon arvostuksen kasvuun.
Tutkimus toteutettiin osana Suomi Tänään -internetpaneelitutkimusta, johon vastasi 2 516 15–79-vuotiasta suomalaista helmikuussa 2020. Edellinen vastaava tutkimus toteutettiin vuonna 2017.
Koripalloliiton kevätliittokokous järjestettiin 23.5. Kulttuurikasarmilla Helsingissä. Liittohallitukseen valittiin uusina jäseninä Mikko Granströmin, Olli Joensuun ja Janne Rauramon.
Koripalloliitto on nimittänyt Jamar Wilsonin vetämään 3x3-koripallon kehitystä Suomessa. Wilson aloittaa tehtävässään 18. toukokuuta.
Koriskausi 2025–2026 saa arvoisensa päätöksen, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingin ytimeen lauantaina 23. toukokuuta 2026. Superlauantai tuo saman katon alle pelaajat, seuratoimijat, fanit, alumnit ja kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.
Elokuussa innostetaan jälleen Suomen koululaisia yhteisiin korintekotalkoisiin. Seuroille Miljoona koria! tarjoaa valmiin konseptin lisätä niin yhteistyötä koulujen kanssa kuin seuran harrastajamäärää.
Seura voivat ehdottaa hallituksen jäseniä liittohallitukseen ehdollepanotoimikunnalle 26. huhtikuuta asti. Valinnat tehdään toukokuussa kevätliittokokouksessa, johon osallistuminen on seuroille paras tapa vaikuttaa liiton toimintaan.
Koriskausi 2025–2026 saa arvoisensa päätöksen, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingin ytimeen lauantaina 23. toukokuuta 2026. Superlauantai tuo saman katon alle pelaajat, seuratoimijat, fanit, alumnit ja kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.
Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!
Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!
Koripallon lisenssipelaajien kaikkien aikojen ennätys 22 682 rikkoutui perjantaina. Lisenssiennätys on tärkeä virstanpylväs suomalaiselle koripallolle ja vahva viesti siitä, että lajin kasvu jatkuu.
Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus on kestoltaan 1+2 -mallinen. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet -koriskoulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Koripalloliitto ja Pirkka jatkavat entistä isommassa roolissa K-ryhmän valtakunnallisessa Liike on lääke -hankkeessa.