Aapeli Alanen toi penkiltä tehoa Katajan voitossa – Seagulls jatkoi vottokulkuaan Lahden loppukiristä huolimatta

13.1.2021 20:20 Illan Korisliiga-kierroksella voittajiksi kruunattiin Kataja Basket, Helsinki Seagulls ja Kauhajoki.

Penkiltä peliin tullut Aapeli Alanen nakutti 16 pistettä voitossa. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

Korisliigan keskikastissa sijoitustaan hakevat Kataja Basket ja BC Nokia kohtasivat toisensa Joensuussa. Isännän roolista vastannut Kataja sai tällä kertaa pidettyä pisteet kotona 98–86-voitollaan ja jätti Nokian taakseen sarjataulukossa.

Katajan peliin reilusti energiaa toi penkiltä peliin lähtenyt Aapeli Alanen, joka lopulta pelasi kentällä joukkueensa isoimmat minuutit. Alanen sai aikaan 16 pistettä ja osui neljästä kaukoheitostaan kolme. Joukkueen korkeimmasta pistesaldosta vastasi kuitenkin 20 pistettä tehnyt Rashard Odomes.

Nokian puolella eniten pisteitä, myöskin 20, sai aikaan Wesley Washpun. Hyvässä vireessä oli myös Jeffrey Garrett Jr, jolle merkittiin 18 pistettä ja yhdeksän levypalloa.

Kovissa paikoissa edukseen esiintynyt pelinjohtaja Antero Lehto puolestaan joutui jättämään pelin ennenaikaisesti mukanaan kymmenen pistettä ja täydet viisi virhettä.

– Aloitimme ihan hyvin, mutta ensimmäisellä puolikkaalla tuli huolimattomuusvirheitä, joiden johdosta syntyi kymmenen pisteen ero. Toisella puolikkaalla oli välillä hyvää ja välillä huonoa eli aika aaltoilevaa, emmekä pystyneet pitämään omaa tasoamme. Kataja pelasi tänään tarpeeksi hyvin ja ansaitsi voittonsa, totesi Lehto.

Ottelutilastot

 

Jännityksen eri tasoja Lahdessa ja Uudessakaupungissa

Lahdessa jännitys tiivistyi viime metreille asti, mutta lopulta Lahti Basketball kaatui Helsinki Seagullsille 89–97. Isännät olivat jo katkaista loppukirillään Korisliiga-kärjen voittoputken, mutta sen sijaan vieraat venyttivätkin voittosaldonsa suhteeseen 12–0.

Voittajien kovimmista tilastosuorituksista vastasivat 24 pistettä latonut Kendale McCullum sekä 20 pisteellä ja kahdeksalla levypallolla säestänyt Shawn Huff. Lahtelaisten riveissä hyvää haastamista johtivat 28 pisteen edestä koreja tykittänyt Wayne McCullough sekä 12 pisteen ja kahdeksan levypallon arvoisesti pelannut Henri Ventoniemi.

Loppusuoralla joukkueensa pelastautumista johtanut McCullum kommentoi tunnelmia ottelun jälkeen:

– Tiesimme ennakkoon, että ottelusta tulee fyysinen ja Lahti tulee painostamaan meitä koko kentällä. Kestimme mielestäni paineen hyvin. Kuljemme joukkueena kohti tavoitettamme kauden lopussa.

Ottelutilastot

Uudessakaupungissa sen sijaan ottelun voimasuhteet olivat huomattavasti selkeämmät. Tällä hetkellä 1–13-voittosuhteessa oleva Korihait sai vieraakseen hallitsevan mestarin – parhaillaan 9–4-tilanteesta nauttivan – Kauhajoen, joka vei sarjapisteet ennakkosuosikin elkein. Isäntäjoukkue taipui luvuin 85–109.

Kauhajoen kovin pisteiden tekijä oli Osasumwen Osaghae Jr 27:llä, ja hänen rinnallaan vahvan jäljen jätti 14 pisteen ja kymmenen koriin johtavan syötön muodossa Bojan Sarcevic. Korihaiden paras pistesaldo, 16, puolestaan nähtiin Trevor Blondinilta.

Ottelutilastot

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia