13.3.2006 Viime viikonlopun naisten SM-nousukarsinnan ottelussa Tampereen Pyrintö kukisti nousua tavoitelleen Jyväskylän HoNsUn luvuin 72–65. Voitollaan Pyrintö varmisti noususarjan ykköspaikan ja pelaa myös kaudella 2006–2007 naisten SM-sarjassa.
HoNsUn lisäksi viime kaudella SM-sarjaan noussut ToPo tulee pelaamaan naisten I divisioonassa. SM-noususarjaa pelataan vielä ToPon kotisalissa tulevana viikonloppuna kahteen otteeseen. Ensin ToPo saa vieraaksi 18.3. HoNsUn ja noususarjan viimeisenä otteluna sunnuntaina 19.3. Kisahalliin astelee Pyrintö.
Tampereen Pyrinnön kapteeni Paula Penttilä näki joukkueensa kokemuksen ratkaisevana seikkana noususarjassa.
- Olimme joukkueena kokeneempia kuin ToPo ja HoNsU ja meillä oli vahvistuksemme, Jana Redigerin, ansiosta myös pituusylivoima korin alla, kertoi Penttilä.
- Pelasimme noususarjan ennakkosuosikin asemassa, joten kaikki pelit olivat meille ns. pakkovoittoja. Varsinkin otteluiden alkuvaiheissa se näkyi pienenä hermostuneisuutena, mutta oma pelimme aukeni aina siinä vaiheessa, kun tiivistimme puolustustamme ja pääsimme juoksemaan nopeita. Noususarjan otteluissa onnistumisia tuli koko joukkueelle ja on tietysti mukavaa päättää kausi voitokkaasti, Penttilä lisäsi.
Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.
Vimpelin Veto on tehnyt sopimuksen viime vuonna Kosovon Superliigaa pelanneen yhdysvaltalaispelaaja Jeanae Terryn kanssa.
Kouvottaret on solminut 1-vuotisen pelaajasopimuksen Kouvojen kasvatin Henriikka Vähäuskin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Henriikalle seitsemäs Naisten Korisliigassa Kouvottarien paidassa.
Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.
Kouvottaret on solminut 1-vuotisen pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Peli-Karhujen kasvatin Elli Heikkilän kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Heikkilälle 9. Naisten Korisliigassa.
Jessica Wisotzki ja ToPo ovat solmineet vuoden mittaisen sopimuksen. Kanadasta lähtöisin oleva 23-vuotias laitapelaaja aloittaa Suomesta ammattilaisuransa.
BC Nokia Naiset on solminut pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen Unique Draken kanssa kaudelle 2025–2026.
Vimpelin Veto on tehnyt sopimuksen yhdysvaltalaispelaaja Sara Puckettin kanssa.
Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.
19-vuotias, takakentällä viihtyvä Ella Sahuri siirtyy Tapiolan Honkaan kaudelle 2025-26. Heinolalaiskasvatti on pelannut viimeiset kolme kautta Lahti Basketballin Team Lemkemissä naisten 1. divisioonaa.