Tapiolan Hongalle ensimmäiset pelaajasopimukset, Kujansivu jatkaa päävalmentajana

14.8.2015 Naisten Korisliigassa pelaava Tapiolan Honka on solminut jatkosopimukset viime kaudella joukkueen runkopelaajiin kuuluneiden Sara Rokkasen, 19, sekä Saara Sandellin kanssa, 22. Joukkueen päävalmentajana jatkaa Kimmo Kujansivu.

Viime kauden päätteeksi Naisten Korisliigan vuoden tulokkaaksi valittu Rokkanen jatkaa uraansa Tapiolan Hongassa. Kuva: Oma Design.

Viime kaudella naisten pääsarjatasolla debytoinut Rokkanen valittiin Korisliigan vuoden tulokkaaksi. Pisteitä ottelua kohden syntyi 10,4 ja levypalloja käsiin tarttui 3,8. 177-senttinen laituri teki ensiesiintymisen kuluneena kesänä myös naisten maajoukkueen paidassa neljän ottelun edestä.

PuHu Junioreiden kasvatilla on tilillään A-nuorten maaotteluita 25 kappaletta, joissa pisteitä syntyi 4,9 ottelutahdilla. Viime kaudella Rokkanen oli koko Korisliigan toiseksi tarkin heittäjä bonuskaaren takaa (35,3%).

- Olen innoissani tulevasta kaudesta ja odotan mitä kaikkea se tuo tullessaan. Jokainen kausi on uusi, johon lähdetään täysillä, pelottomina, itsevarmoina mutta sopivalla nöyryydellä, Rokkanen kertoo seuran tiedotteessa.

Neljännen Korisliiga-kautensa päättänyt 175-senttinen Sandell heitti viime kaudella 7,5 pistettä ja keräsi 3,7 levypalloa ottelua kohden. Espoo Basket Teamin kasvatilta löytyy palkintokaapistaan A-tyttöjen SM-kulta Honka Akatemian paidasta kaudelta 2011-12 sekä Naisten Korisliiga -pronssi (2013).

Joukkueen peräsimessä jatkava Kujansuu on tyytyväinen työolosuhteisiinsa.

- Olen viihtynyt Hongan työympäristössä hyvin ja arvostan puitteita, jossa naisten kanssa työskennellään, Kujansivu kommentoi.

Lisätiedot: Sara Rokkanen
Lisätiedot: Saara Sandell
 
12.3.2025 15:41 Naisten Korisliiga

Re'Shawna Stone Naisten Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–2025 Naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun valinta on Kouvottarien Re'Shawna Stone.

8.3.2025 19:35 Naisten Korisliiga

Yli tuhatpäinen yleisö todisti ToPo:n voittoa Espoossa - alemmassa jatkosarjassa kärki menee menojaan

Naistenpäivää juhlistettiin Naisten Korisliigassa neljällä ottelulla. Ylemmässä jatkosarjassa voittoihin ylsivät PeKa ja ToPo. Alemman jatkosarjan puolella voitot kirjattiin EBT:lle ja HBA:lle.

7.3.2025 10:02 Koripalloliitto tiedottaa

Maila- ja pallopelien manifesti: Tytötkin pelaa – tehdään yhdessä tilaa pelikentille!

Tytötkin haluavat juosta, pelata ja kamppailla. Harhauttaa ja ohittaa. Kaatua ja tehdä comebackin – voittaa. Maailma on täynnä piileviä asenteita, jotka vaikuttavat siihen, kuka astelee pelikentälle ja kenestä kasvaa itsevarma yksilö. On aika tehdä pelikentille tilaa tytöille!

2.3.2025 18:21 Naisten Korisliiga

Päävalmentajaa vaihtanut Pyrintö kaatui Kouvolassa

Naisten Korisliigassa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu. Ylemmässä jatkosarjassa Kouvottaret paransi aseminaan, kun Pyrintö kaatui jännittävien vaiheiden jälkeen 83-79.

1.3.2025 19:03 Naisten Korisliiga

BC Nokia matkalla pudotuspeleihin - Peli-Karhuille kotivoitto

Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Päivän voittajia olivat BC Nokia ja PeKa.

28.2.2025 19:55 Naisten Korisliiga

Vimpelille tärkeät pisteet pudotuspelitaistelussa

Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Alemmassa jatkosarjassa Vimpelin Veto katkaisi tappioputkensa, kun se haki vieraspisteet HBA-Märskyltä 86-83.

22.2.2025 18:57 Naisten Korisliiga

Sarjakärjet voittoihin molemmissa jatkosarjoissa - BC Nokia vahvasti kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittoihin ylsivät ToPo, Kouvottaret, EBT ja BC Nokia.

19.2.2025 20:59 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vei Kymenlaakson derbyn - alemmassa jatkosarjassa kärkijoukkueet voittoihin

Naisten Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo, EBT ja HBA.

15.2.2025 20:46 Naisten Korisliiga

Pyrintö avasi voittotilinsä ylemmässä jatkosarjassa - FoA kavensi eroa Vetoon

Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua. Illan voittajia olivat Pyrintö ja Forssan Alku.

14.2.2025 20:02 Naisten Korisliiga

EBT jatkoi vahvaa menoaan alemmassa jatkosarjassa

Ystävänpäivän ainoassa ottelussa EBT vieraili Nokialla. Vierasjoukkue voitti ottelun 79-73.

Näytä lisää vastaavia