29.5.2015 Tapiolan Honka ry tiedotti perjantaina päättäneensä yhdessä Korishonka Oy:n kanssa, että seura ei jätä hakemusta miesten Korisliigan sarjalisenssiä varten kaudelle 2015-16. Päätöksen taustalla on Hongan Korisliiga-joukkueita operoineen Korishonka Oy:n huono taloudellinen tilanne.

Korishonka Oy:n hallitus on viime kuukaudet käynyt rahoitusneuvotteluja, jotka eivät Hongan tiedotteen mukaan johtaneet kuitenkaan riittävään lopputulokseen. Korishonka Oy lopettaa toimintansa.
Samalla Tapiolan Honka tiedotti päättäneensä hakea naisten Korisliigassa pelaamiseen oikeuttavaa sarjalisenssiä myös kaudelle 2015-16.
Tapiolan Honka ry:n hallitus painottaa tiedotteessaan, että nyt tehdyillä päätöksillä ei ole vaikutusta Tapiolan Hongan junioritoimintaan. Juniorit saavat jatkossakin nauttia Suomen laadukkaimmasta valmennuksesta ja 2013 vuoden liikuntapaikkana palkitun Summahallin tarjoamista Suomen parhaista harjoitusolosuhteista.
Koripalloliiton sarjalisenssiyksikkö käsittelee seuraavien viikkojen aikana aikuisten valtakunnallisten huippu- ja kilpakoripallosarjojen sarjalisenssihakemukset. Mahdollisista sarjojen täydentämisistä tekee päätöksen Koripalloliiton hallitus 15.6. pidettävässä iltakokouksessaan.
Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.
Vain yksi Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta on parhaillaan tasoissa. Lopuissa tilanne on 2–0, joskaan ei poikkeuksetta ennakkosuosikin hyväksi.
Tampereen Pyrinnön ja Salon Vilppaan toisesta puolivälieräkohtaamisesta tuli huomattavasti tiukempi trilleri kuin ensimmäisestä.
Kataja Basket nappasi vierasvoiton Kauhajoelta heti puolivälierien käynnistykseksi. KTP-Basket sen sijaan puolusti kotikenttäänsä onnistuneesti, vaikka haastajat pääsivät kahden pisteen päähän.
Samu Adler ja Mikael Aalto kuuluivat Korisliiga-illan hahmoihin, kun ensimmäiset puolivälieräpelit paketoitiin Salossa ja Uudessakaupungissa.
Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat tiistaina 24. maaliskuuta kovia kokenut Kauhajoki ja sijoitustaan parempi Kataja sekä jatkuvasti kehittyvä KTP ja merkittävällä kokemusedulla siunattu Seagulls.
Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat maanantaina 23. maaliskuuta jatkosarjavoittaja Salon Vilpas ja alemmassa jatkosarjassa huippumenestynyt Tampereen Pyrintö sekä varmaan joukkuepeliin luottava Korihait ja kenttää hurjasti juokseva Tapiolan Honka.
Pantteripatsaan jo häämöttäessä kahdeksan joukkueen ulottuvilla Korisliiga-kausi on tullut vuoden jännittävimpään vaiheeseen. Kevään pudotuspeleihin on valittu 18 erotuomaria jakamaan oikeutta kauden ratkaisuhetkissä.
Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.
Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.