11.3.2015 Keskiviikon ainoassa Korisliigan kamppailussa toisistaan mittaa ottivat Tapiolan Honka ja Tampereen Pyrintö. Viimeisestä pudotuspelipaikasta taistelevat joukkueet olivat ennen keskiviikkoa voiton päässä toisistaan, tamperelaisten pitäessä sarjataulukon kahdeksatta sijaa hallussaan. Tilanne kääntyi kuitenkin päälaelleen, kun Honka käänsi tiukan taiston nimiinsä lukemin 83-78 (36-36).

Elina Koskimies oli jälleen Hongan parhaimmistoa, kun espoolaiset voittivat kotihallissaan Tampereen PYrinnön. Kuva: Francois Perthuis
Tapiolan Hongan ja Tampereen Pyrinnön välisen ottelun panokset olivat kevään kuumimpien pelien mukaiset, kun voitolla tamperelaiset olisivat kasvattaneet eron Honkaan kahden voiton suuruiseksi ja varmistaneet paikan pudotuspeleissä, espoolaisten taas tarratessa kiinni kahdeksanteen sijaan ottelun päättyessä kotivoittoon. Tapiolan urheiluhallin yleisön iloksi tiukan väännön veivät lopulta nimiinsä espoolaiset.
Ottelu kulki likimain koko 40 minuuttia tasaisissa merkeissä, ja puoliajallekin asteltiin 36-36 –tasalukemissa. Isolta tauolta palatessa sävelet pysyivät muuttumattomina, ja tahtipuikkoa heilutti vuorotellen kumpikin joukkue. Kuvaavaa ottelulle on se, että johtoaseman muutoksia nähtiin 12, ja tasatilanteitakin 13.
Päätösminuutille 75-75 tasatilanteessa lähtenyt ottelu kääntyi kuitenkin Minna Malin lay-upilla, ja Iina Salmenkiven kolmen pisteen heitolla 80-76 –kotijohdoksi, eivätkä Jessica Schrollin ja Kaisa Lindin vapaaheitot onnistuneet enää tuomaan joukkuetta kolmea pistettä lähemmäksi. Malin vapaaheitoilla Honka sinetöi itselleen pudotuspelipaikkaan tällä hetkellä oikeuttavan 83-78 –voiton.
Kotijoukkueen riveistä kovinta jälkeä keskiviikkona tekivät tupla-tuplan urakoinut Tuuli Menna (23 pistetä/10 levypalloa/2 riistoa), sekä ottelun kotijoukkueelle ratkaisseet Minna Mali (10/6/7 syöttöä) ja Iina Salmenkivi (14/7).
Pyrinnön kokoonpanosta esille nousivat tutut nimet, kun tehokkaimpina tamperelaisten riveistä itsensä esille nostivat Kaisa Lind (22), Brittany Hedderson (20/6), sekä tupla-tuplan toimittanut Jessica Schroll (20/13).
Voitolla Honka nousi Pyrinnön ohi sarjataulukon kahdeksanneksi ennen viimeisiä otteluita.
Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.
Naisten Korisliigassa alkoivat välierät. Molemmat ottelusarjat käynnistyivät vierasvoitoilla, kun ToPo ja BC Nokia ottivat ensimmäiset kiinnitykset finaalipaikkoihin.
Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Kotkassa ja Helsingissä. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan puolivälierät saatiin päätökseen maanantaina, kun ToPo kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 61–52 ja vei ottelusarjan voitoin 3–2.
Naisten Korisliigan viimeisessä puolivälieräsarjassa nähdään ratkaiseva viides ottelu, kun ToPo kaatoi kotonaan Pyrinnön jatkoajan jälkeen lukemin 78–70.
Naisten Korisliigan kolmas välieräjoukkue on selvillä, kun BC Nokia kaatoi kotonaan Vimpelin Vedon 71–69 ja eteni jatkoon otteluvoitoin 3–1.
Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat kolmessa otteluparissa. HBA nappasi toisena joukkueena välieräpaikan. Pyrintö siirtyi ToPoa vastaan johtoon ja ViVe otti avausvoittonsa.
Naisten Korisliigan ensimmäinen välieräjoukkue on selvillä, kun PeKa kaatoi Hongan kolmannen kerran. Kotkassa pelattu ottelu päättyi 79–67.
Naisten Korisliigassa kolme puolivälieräsarjaa jatkui lauantaina. Voittoihin ylsivät toiset voittonsa ottaneet BC Nokia ja PeKa sekä sarjan tasoittanut Pyrintö.
HBA:n ja EBT:n välinen sarja jatkui Helsingissä. Märsky siirtyi ottelusarjassa 2–0-johtoon, kun EBT kaatui 76–68.