Sunnuntaina Forssa matkusti Tarmon kotisaliin vajaamiehisenä. Polvivaivainen Harri Jokinen ei pystynyt pelaamaan ja Marcus Smallwood ei ollut enää kokoonpanossa.
Forssalaiset haastoivat ennakkoluulottomasti Tarmon pelaajia ja nykäisi kolmannen jakson alussa johtoon 53–57. Tarmon kapteeni Mikael Holme otti isompaa roolia ja viimeisteli kahdeksan pistettä peräjälkeen nostaen Tarmon mukaan taisteluun tilanteeseen 61–61.
Viisi minuuttia ennen loppua Forssa johti viidellä pisteellä ja oli lähellä yllättää porvoolaiset. Tarmo nousi kuitenkin ahdingosta kahdella onnistuneella kolmosella. Viimeisellä kymmenellä sekunnilla Forssa sai vielä pari paikkaa yrittää siirtää ratkaisua jatkoajalle, mutta Porvoo pysyi edellä. Rashad Bell ja Tally Loyd kasvattivat Tarmon pistesaldon viimeisen puolen minuutin aikana vapaaheittoviivalta 93:een, joka riitti ottelun voittoon.
– Olen tyytyväinen, että sarjapaikka Korisliigassa varmistui. Toivon onnea ja menestystä uudelle valmentajalle Tarmon uuden joukkueen kanssa, hyvästeli Carl Woodard kamppailun jälkeen.
Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/