Lauantaisessa välieräottelussa 31 pisteellä kaatuneen Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen ilme sunnuntaisessa B-divisioonan EM-kisojen pronssipelissä oli järkkymätön ja keskittynyt.
Suomi osoitti aivan ottelun alusta alkaen halunsa näyttää osaamistaan ja hyvittää lauantain ”kauneusvirheensä”. Slovenialle jäikin pronssipelissä sivustakatsojan osuus, kun Suomi myllytti kenties turnauksen ehjimmän joukkuepelinsä ja murjoi tiensä kesän 2014 A-divisioonan EM-kisoihin 96–62 (51–37)-voitollaan.
– Voisivatko fiilikset koskaan muuttua näin paljon yhdessä vuorokaudessa, 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Jyri Lohikoski hymyili leveästi.
– Jälkikäteen ajatellen me ehkä tarvitsimme eilistä opetusta, että olisimme tänään valmiit pelaamaan. Puolustimme Slovenian pois korin alta ja pakotimme heidät kaukoheittoihin, ja kun heillä ei ollut heittopäivä, haimme levyt ja juoksimme. Hyökkäyspelimme oli aivan fantastista tänään ja kaikki dynaamisen koripallon perusasiat, joita olemme ajaneet sisään, onnistuivat täydellisesti.
Suomelle merkittiin pronssiottelussa peräti 18 koriin johtanutta syöttöä. Pistekuningas Lauri Markkanen (26/2) oli joukkueen koritykki, ja kaksinumeroisille ylsivät myös Matias Suvanto (17/4/4 riistoa), Edon Maxhuni (16/2) sekä Aatu Kivimäki (14/2/3 riistoa). Joukkueen taistelun ilmentymä Riku Laine (7/10/6 syöttöä) kuului myös näkyvimpien onnistujien kastiin.
Suomelle turnaus oli lähes täysosuma, sillä joukkue voitti yhdeksästä ottelustaan kahdeksan. Kesällä 2014 Suomen 16-vuotiaat pojat pääsevät mittamaan kykyjään Euroopan A-divisioonassa.
– Toivottavasti tämä saavutus laittaa kaikki 1998 ja 1999 syntyneet harjoittelemaan ensi kesän varalta kahta kovemmin, Lohikoski myhäili.
Suomen kisajoukkueen pelaajista 1998 syntyneet Robert Bärlund ja Edon Maxhuni ovat edustuskelpoisia 16-vuotiaiden poikien kisoissa myös ensi kesänä. Lisäksi vuoden 2013 aikana maaottelua pelanneista 16-vuotiaista pojista myös Vili Nyman ja Tommi Rasi kuuluvat ’98-ikäluokkaan.
Suomen lisäksi A-divisioonaan nousivat finalistit Bosnia & Hertsegovina sekä Tanska.
Suomi – Slovenia 96–62 (26–12, 51–37, 71–51), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, B-divisioonan EM-kisat, pronssiottelu, Sarajevo (Bosnia & Hertsegovina) 18.8.2013
Suomi: Lauri Markkanen 26/2, Matias Suvanto 17/4/4 riistoa, Edon Maxhuni 16/2, Aatu Kivimäki 14/2/3 riistoa, Riku Laine 7/10/6 syöttöä, Ville Leikas 6/1, Lassi Nikkarinen 4/4/3 syöttöä, Matias Oksa 4/4, Alexander De Miguel Lamminen 2/1, Jonathan Guzman Monet 0/4, Karri Kallio 0/0, Robert Bärlund 0/0.
Lisätietoja: Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue
