10.6.2014 Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen runko vahvistui, kun Honka ja Tero Laitinen, 27, solmivat kaksi seuraavaa pelikautta kattavan sopimuksen. 201-senttinen Laitinen aloittaa kahdeksannen kautensa Korisliigassa.

Tero Laitiselle kausi 2014/2015 on hänen neljäs kautensa Hongan riveissä. Kuva: Kai Kilappa.
ToPo Juniorit -kasvatti on kuulunut Hongan runkopelaajiin kolmen kauden ajan ja oli mukana nostamassa Honkaa takaisin Korisliigaan kauden 2012/2013 päätteeksi. Viime kaudella Laitinen viimeisteli 3,1 pistettä ja 2,0 levypalloa ottelua kohden.
- Tero on vuosien saatossa osoittanut olevansa yksi Korisliigan parhaita puolustuspään pelaajia. Hänen työtään joukkueen eteen on mahdotonta arvioida tilastoissa, koska hän laittaa aina joukkueen itsensä edelle, Hongan päävalmentaja Tuomas Iisalo kommentoi.
- Nuorelle joukkueellemme on äärimmäisen tärkeää, että kokeneemmat pelaajat ovat hyviä roolimalleja. Tero on erinomainen esimerkkiä tällaisesta pelaajasta ja olen todella tyytyväinen hänen jatkoonsa.
Hongalla on Laitisen lisäksi sopimukset ensi kaudeksi Joni Herralan, Okko Järven, Villematti Kopion, Henri Niemistön ja Anton Odabasin kanssa.
Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.
Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.
Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.
Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.
Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.
Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.
Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.
Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.
Vain yksi Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta on parhaillaan tasoissa. Lopuissa tilanne on 2–0, joskaan ei poikkeuksetta ennakkosuosikin hyväksi.