Theo John maineikkaasta Dukesta Kauhajoelle

16.8.2022 09:02 Korisliigaan ja Mestarien liigan karsintoihin valmistautuva Kauhajoki joutui vaihtamaan sentteriä, kun Simeon Carter loukkaantui harjoituksissa. Carterin paikan ottaa viime kaudella Dukessa pelannut Theo John, 23.

Theo John aloittaa ensimmäisen ammattilaiskautensa pelattuaan edellisen kauden maineikkaassa Duken yliopistossa. 206-senttinen John pelasi Dukessa viime kaudella 38 ottelussa. Peliaikaa tuli runsaat 11 minuuttia per ottelu. Tilastoihin kirjattiin 2,8 pistettä ja 2,5 levypalloa. Duke hävisi viime kaudella NCAA:n lopputurnauksen välierässä North Carolinalle pistein 77-81. Tappiollisessa ottelussa John pelasi 14 minuuttia, teki kuusi pistettä ja poimi neljä levypalloa. 

Ennen viime kautta Dukessa John pelasi neljä yliopistokautta Marquettessa. Hän kuului kolmen viimeisen kauden aikana joukkueen avausviisikon vakiokalustoon. Kaudella 2020-21 peliaikaa tuli runsaat 26 minuuttia per ottelua ja tilastoihin kirjattiin 8 pistettä ja 5 levypalloa. Marquetten aikana John tuli tunnetuksi erityisesti puolustuspään lukkona, josta kertoo mm Big East -konferenssin blokkikuninkuus kaudella 2018-2019 2,1 torjunnan keskiarvolla.

- Simeonin loukkaantuminen näin lähellä ennen pre-seasonin alkua oli tietysti shokki meille kaikille. Uuden, meille sopivan ison pelaajan löytäminen tällä aikataululla pisti valmennuksen kieltämättä aika mietteliääksi, päävalmentaja Janne Koskimies taustoittaa.

- Theo Johnin kohdalla meillä kävi sikäli tuuri, että hän joutui aiemmin kesällä jättämään NBA:n kesäliigan pienen loukkaantumisen takia väliin. Duken joukkueesta neljä pelaajaa varattiin nyt kesällä NBA draftin ensimmäisellä kierroksella, joten Theon kaltaiselle vaihtopelaajalle kesäliiga olisi ollut se iso näyttömahdollisuus. Nyt hänen piti valita, aloittaako ammattilaisuran Pohjois-Amerikassa G-liigassa vai Euroopassa ja meidän onneksemme hän päätyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

- Uskon tämän ”ylimääräisen” yliopistokauden Duken toimintaympäristössä toimineen hyvänä valmistautumisena ammattilaisuuteen. Energisenä ja atleettisena pelaajana Theon pitäisi olla kuin kotonaan meidän tyylisessä joukkueessa, jonka identiteetti rakentuu kovaa pelaamisen kulttuurin ympärille, Koskimies päättää.

Korisliiga-joukkueiden kokoonpanot kaudelle 2022-23 >

Asiat

 
28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

28.4.2026 15:04 Korisliiga

Michael Poundsista Bisons Loimaan uusi päävalmentaja

Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.

28.4.2026 15:01 Korisliiga

Lauri Kallio jatkosopimukseen Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

15.4.2026 12:13 Korisliiga

Greg Gibson on KTP-Basketin uusi päävalmentaja

KTP-Basket on tehnyt merkittävän valmentajakiinnityksen solmimalla 2+1-vuotisen sopimuksen kokeneen Greg Gibsonin kanssa.

15.4.2026 12:08 Korisliiga

Riku Laine palaa Vilppaaseen

Riku Laine palaa kahden vuoden tauon jälkeen takaisin Vilppaaseen. 28-vuotias Laine tulee antamaan vahvan panoksen myös seuran junioripuolelle, sillä hän aloittaa pelaamisen ohella työt Vilppaan junioritoiminnan koordinaattorina.

Näytä lisää vastaavia