Tiina Sten toimii Slovenian Summit -tyttökoristapahtuman pääorganisaattorina

10.7.2019 09:46 Slovenian Postojnassa järjestettävä FIBA Euroopan suurin tyttökoristapahtuma kerää Euroopasta tyttöpelaajien lisäksi naisvalmentajia ja -erotuomareita viisipäiväiselle leirille 11.7.-15.7. Entinen naisten maajoukkuepelaaja Tiina Sten toimii tapahtumassa isossa roolissa.

Tiina Sten valittiin Suomen Koripalloliiton hallitukseen toukokuussa. Kuva: OmaDesing

FIBA European Women’s Basketball Summit järjestetään nyt 13. kerran. Jokaisesta Euroopan maasta on kutsuttu leirille kaksi vuonna 2004-syntynyttä pelaajaa, jotka pelaavat ja leireilevät tiiviisti viiden päivän ajan. Myös naisvalmentajille ja -erotuomareille leiri tarjoaa mahdollisuuden päivittäiseen monipuoliseen valmennukseen. 

Suomalaisista pelaajista leirillä mukana ovat HNMKY:n Moona Rämö ja Lapuan KoriKobrien Laura Ruuhela. Suomalaisvalmentajista mukana on Reetta Hämeenoja ja erotuomareista Emmi Alm.

Tiina Stenin lisäksi tapahtuman henkilökuntaan kuuluu erotuomarikouluttajana Karolina Andersson. Vuoden alussa FIBA:n erotuomarikouluttajien koulutuksen käynyt Andersson saa ensimmäisen kansainvälisen komennuksen.

Leirin Camp directorina toimiva Sten lähtee intoa puhkuen kohti Sloveniaa.

- Kyseessä on suurin Euroopassa järjestettävä tyttökoristapahtuma. Olemme valmistelleet leiriä jo useita kuukausia, joten on hienoa päästä vihdoin aloittamaan itse tapahtuma ja olla ylipäätänsä mukana näin hienossa tapahtumassa.

- Meillä on yli kymmenhenkinen tiimi pyörittämässä leiriä. Viimeiset kuukaudet ovat tiukasti menneet aikatauluja ja harjoituksia suunnitellessa. Olen ollut vahvasti mukana myös leirin viestinässä ja itse leirillä pidän muutaman luennon. Kun pelaajia, valmentajia ja erotuomareita on paljon, paletin pitäminen kasassa on varmasti oma haasteensa, Sten avaa.

Upean ammattilaisuran pelannut Sten valittiin uran päättymisen jälkeen Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n Time Out –koulutusohjelmaan, joka tarjoaa peliuransa päättymistä lähestyville eurooppalaisille huippupelaajille mahdollisuuden opiskella urheilujohtamista kansainvälisessä ympäristössä.

- Tavoitteena on saada leiriltä lisää näkemyksiä eri maiden ihmisten kautta siihen, millaisia haasteita tyttöpelaajat sekä naiserotuomarit ja -valmentajat joutuvat kohtaamaan heidän kulttuurissaan ja mikä vaikutus kulttuureilla ylipäätänsä on tyttökoriksen asemaan. 

- Uskon, että tapahtumasta tarttuu rutkasti kontakteja tulevaisuutta ajatellen. On hienoa päästä hallinnoimaan näinkin suurta tapahtumaa, Sten päättää.

 
22.8.2018 09:14 Koripalloliitto tiedottaa

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin

Tähän juttuun on koottu FIBA:n sääntömuutoksen tärkeimmät kohdat. Muutokset astuvat Suomessa voimaan 1.9.2018.

Et ole yksin -palvelu vähentämään ja ehkäisemään epäasiallista käytöstä ja häirintää

Koripalloliitto on mukana Et ole yksin -palvelussa, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

16.3.2016 11:02 Pohjoinen alue

Tule vapaaehtoiseksi tekemään koripallon suurta kansainvälistä tapahtumaa – 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016 Helsingissä

20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisat pelataan Helsingissä, Helsingin jäähallissa ja Pasilan urheilutalolla 16.-24.7.2016. Kisaorganisaatio etsii n. 200 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Hakuaikaa on 8.4. saakka.

9.3.2016 20:23 Pohjoinen alue

Nuorten EM-kilpailuiden vapaaehtoisten haku alkaa 16.3.2016

Mitä Sinä teet heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa? Nyt sinulla on mahdollisuus kokea kansainvälinen ja korkeatasoinen koripallotapahtuma ja olla itse mukana järjestämässä sitä vapaaehtoisena.

25.1.2016 23:59 Pohjoinen alue

Koripallo uuteen lisenssiennätykseen

Suomalainen koripalloperhe on kasvanut lisenssimäärillä mitattuna isommaksi kuin koskaan aiemmin. Pelikaudella 2015-16 on lunastettu tähän mennessä 17 110 koripallolisenssiä, jonka myötä lähes 20 vuotta vanha ennätys siirtyi historiaan.

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä perjantaina 2.10.

Perjantaina 2.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan viikonloppuna käynnistyvään Korisliiga-kauteen, jonka kunniaksi lehdessä on kymmenen pelaajan haastattelukokonaisuus.

30.7.2015 07:39 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä torstaina 30.7.

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

1.7.2015 Pohjoinen alue

Koripallolisenssit pelikaudelle 2015-2016

Koripallokausi 2015-2016 käynnistyy 1.7.2015 ja samalla tulevat myyntiin uuden kauden koripallolisenssit. Seuraavassa pikaohjeet lisenssin lunastamiseen.

17.4.2015 Pohjoinen alue

Huhtikuun KORI-lehti luettavissa netissä

Torstaina 16.4. Ilta-Sanomien välissä ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Lehden teemana on lauantaina 18.4. käynnistyvät Korisliigan pudotuspelit ja katsaukset Pantteri-jahtiin osallistuviin joukkueisiin.

3.3.2015 Pohjoinen alue

Kausi 2014-15 päätetään korisperheen risteilyllä 27.5.

Loistava koripallokausi viimeistellään palkintogaalassa MS Baltic Queenillä 27.5. Koripalloperhe kokoontuu risteilylle palkitsemaan kauden parhaita ja juhlimaan yhdessä. Risteilyn järjestää Suomen Koripalloliitto yhteistyökumppaninsa Elämysmatkojen kanssa.

22.10.2014 Yhteistyökumppanit

Susijengin Petteri Koponen haastaa korisyhteisön Movemberiin

Suomen koripallomaajoukkueen eli Susijengin Petteri Koponen haluaa aktivoida koko suomalaisen koripalloyhteisön mukaan Movemberiin. Movember on kansainvälinen hyväntekeväisyyskampanja, joka kerää varoja eturauhas- ja kivessyövän tutkimukseen sekä miesten terveyden edistämiseen.

27.9.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto panostaa reiluun peliin alkavalla kaudella

NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.

5.5.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto jatkaa kohti määrän kasvattamista ja laadun parantamista

Hyvinkäällä kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto teki tukun päätöksiä, jotka edistävät liiton toimintaa ohjaavaa iskulausetta ”enemmän ja parempia pelaajia”. Valmentajien koulutustasovaatimusten hyväksymisen lisäksi liittovaltuusto teki päätöksen nuorten pelaajien entistä vapaammasta liikkumisesta.

Koripalloliitto yhteistyöhön Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n kanssa

Suomalaisen pyörätuolikoripallon sekä kehitysvammaisten Unified-koripallon kehittämistyö ja -toiminta siirtyvät vastaisuudessa Koripalloliiton alaisuuteen. Koripalloliitto hakee myös Suomen Paralympiakomitean jäsenyyttä ensimmäisenä maailmanlaajuisen joukkuepalloilulajin lajiliittona Suomessa.

3.2.2011 21:34 Pohjoinen alue

Basket.fi-otsikot upotettavissa widgetillä, seurattavissa RSS-syötteillä

Suomen Koripalloliitto on julkaissut nettipalvelussaan uutiswidgetin, jonka avulla Basket.fi-otsikot voi upottaa helposti omille nettisivuille. Otsikoiden seuraamista helpottamaan Basket.fi on avannut myös RSS-syötteiden tilaussivun, jolta voi tilata uutisia aihealueittain.

10.1.2011 Pohjoinen alue

Koripalloliiton toimisto on muuttanut

Suomen Koripalloliiton Helsingin toimisto on muuttanut uusiin toimitiloihin. Liiton uusi toimisto sijaitsee Käpylässä, Amer Sportsin talossa, osoitteessa Mäkelänkatu 91, 00610 Helsinki. Koripalloliitto on samalla avannut uuden asiakaspalvelun puhelinnumeron.

18.11.2010 08:22 Pohjoinen alue

Koripalloliiton koulutuskalenteri keväälle 2011 julkaistu

Suomen Koripalloliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen kalenteri kevään 2011 osalta on julkaistu. Liiton koulutuksessa sisällöt pysyvät entisellään ja tasojen suorittamismahdollisuuksia näyttökokeiden kautta jatketaan. Koripalloliitto haluaa tarjota valmentajille ja ohjaajille selkeän koulutuksenpolun.

27.10.2010 Pohjoinen alue

Koripalloliitto julkaisi Hae Harrastus –hakupalvelun

Suomen Koripalloliitto on julkaissut Basket.fi-verkkopalvelussaan Hae Harrastus –hakupalvelun. Nimensä mukaisesti palvelussa voi hakea harrastusmahdollisuuksia, joita Koripalloliiton jäsenseurat tarjoavat.

Näytä lisää vastaavia