Tikkurila-Seura järjesti menestyksekkäästi ensimmäisen Pirkka Street Basket -tapahtumansa

16.5.2018 15:48 Pirkka Street Basket 2018 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Kevään kiertueella järjestetään yhteensä 19 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

Tikkurilan Pirkka Street Basketissa oli keskiviikkona aurinkoisessa säässä loistava meininki. Musan pauhatessa nähtiin korispelien lisäksi tanssiesityksiä ja hurjaa kannustusta. Tsemppi peleissä oli välillä niin kovaa, että polvia ja kyynärpäitä aukesi. Onneksi paikalla oli ammattitaitoisia ensihoitajia, joilta laastareiden laitot sujuivat jo rutiinilla.

Tikkurila-Seura ja K-Supermarket Yliveto olivat ensimmäistä kertaa mukana järjestämässä Pirkka Street Basket -tapahtumaa. Ensikertaisuus ei kuitenkaan syönyt osallistumisaktiivisuutta, vaan Peltolan torilla Tikkurilassa oli mukana ainakin 500 koululaista, joiden joukossa 59 joukkuetta.

- Mahtavaa saada alueen lähikoulut liikkumaan ja tietysti vielä koriksen parissa, totesi Tea Koivu Tikkurila-Seurasta.

- Teemme lähikoulujen kanssa paljon muutenkin yhteistyötä ja sitä kautta meillä on hyvät kontaktit kouluille. Se edesauttoi saamaan paikalle näin ison joukon pelaajia.

Mukana tapahtuman järjestelyissä oli myös Rekolan Urheilijat, joka tekee paljon yhteistyötä Tikkurila-Seuran kanssa. Yhteistyössä seurat ovat järjestäneet aiemmin myös Pikkusudet riehoja, jotka ovat olleet pikkupelureiden kovassa suosiossa. Ehkä Pirkka Street Basket -tapahtumassa oli mukana keskiviikkona joku aiemmin riehoissa koristaitoja opetellut alakoululainen.

- Valmiit konseptit helpottavat meitä. Varmasti haluamme järjestää myös jatkossa Pirkka Street Basket ja Pikkusudet-tapahtumia, veisteli vielä Tea Koivu tyytyväisenä.

Seurafakta - Tikkurila-Seura

Tiesitkö, että Tikkurila-Seura, TikS, täytti viime vuonna 100-vuotta itsenäisen Suomen tapaan. Tikkurila-Seura on tyttö- ja naiskoripalloon erikoistunut seura, jossa yhteisöllisyyttä ja paikallisuutta vaalitaan.

 
27.3.2024 09:43 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket tulee taas – toukokuussa vietetään jälleen vuoden hauskimpia koulupäiviä

Tuhannet alakoululaiset pääsevät jälleen toukokuussa viettämään vuoden hauskinta koulupäivää. Pirkka Street Basket -kiertue ulottuu tänä keväänä Helsingistä aina Ouluun saakka 14 turnauksen voimin.

20.1.2023 14:30 Susijengi

Koripalloliiton ja K-ryhmän yhteistyö jatkuu - yhteistyön aikana on liikutettu jo yli 120 000 lasta

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus kestää vuoteen 2025 saakka. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet koris-koulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Susijengi ja Pirkka lähtevät mukaan myös K-Marketin kiusaamisvapaa vyöhyke -kampanjaan.

15.10.2019 11:00 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket saa jatkoa - järjestäjien haku vuoden 2020 kevään ja syksyn kiertueille käynnissä 13.11. asti

Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan yhteistyö jatkuu vahvana myös ensi vuonna, kun Pirkka Street Basket -kiertue kiertää jälleen ympäri Suomen keväällä ja syksyllä. Hae mukaan järjestämään vuoden hauskinta koulupäivää kevään tai syksyn kiertueelle!

16.9.2019 13:36 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueella liikkui yhteensä 4250 koululaista

Syksyn 2019 Pirkka Street Basket -kiertue kiersi elo-syyskuun vaihteessa ympäri Suomen ja vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin kaikkiaan 14 pelipaikalla. Yhteensä mukana tapahtumissa liikkumassa oli 4250 koululaista.

13.9.2019 13:12 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueen päätöstapahtuma järjestettiin Lahdessa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

12.9.2019 14:56 Pirkka Street Basket

Katukorista ja tanssimuuveja – Pirkka Street Basket Äänekoskella

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

11.9.2019 14:09 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket ensimmäistä kertaa Mikkelissä

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

10.9.2019 13:46 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket liikutti lapsia Kouvolassa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

9.9.2019 15:49 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket -kiertue kannusti lapsia liikkeelle Loviisassa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

6.9.2019 14:54 Pirkka Street Basket

Yli 500 alakoululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää Nokialla

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

Näytä lisää vastaavia