7.4.2005 Joukkuettaan vahvistava Espoon Honka on tehnyt kovan luokan hankinnan koripallon Sparliigan ensi kauden kentille. Siirtomarkkinoiden kenties kuumin nimi, I divisioonaan pudonnutta Salon Vilpasta edustanut amerikkalaistakamies Tim Kisner pukee jatkossa Hongan edustusasun ylleen.
26-vuotias, 182-senttinen ja 86-kiloinen Kisner pelasi vakuuttavan, jopa historiallisen kauden Sparliigassa. Michiganin Hopkinsista kotoisin oleva Kisner teki heti avauskaudellaan suomalaista koripallohistoriaa voittamalla ensimmäisenä pelaajana yhtäaikaisesti pääsarjan korintekijä- ja syöttötilaston.
Taitavan juonikkaana pelintekijänä ja tarkkana heittäjänä tunnettu Kisner teki 33 pelaamassaan ottelussa keskimäärin 28,3 pistettä tarjoten ohessa 5,52 koriinjohtanutta syöttöä. Levypalloja monipuolisen pelimiehen käsiin tarttui 4,5 ja riistojakin hienot 2,09 ottelua kohden.
- Yhteydenottoja tuli monelta suunnalta. Sain kuitenkin sovittua asiat Hongan kanssa nopeasti, kun muilla ei ollut vielä siinä vaiheessa esittää tarkempaa suunnitelmaa tulevaisuudesta. Haluan asua vaimoni kanssa lähellä Helsinkiä ja pelata voittavassa joukkueessa, joten siinä mielessä valinta oli helppo, sanoo Kisner.
- Vaikka Vilpas ei menestynytkään toivotulla tavalla, olen tyytyväinen omaan suoritukseeni. Odotukset ovat jo korkealla seuraavan kauden osalta.
Puolivälierissä Lappeenrannan NMKY:lle taipunut Honka kaipasi päättyneellä kaudella pelillistä johtajaa. Nyt joukkue saa sellaisen ja vieläpä isolla alkukirjaimella.
- Haluan olla jälleen huippukunnossa ja pelata samalla koko kauden mahdollisimman korkealla tasolla. Pidän yhtenä vahvuutenani juuri johtajuutta, jatkaa Kisner, jonka vapaaheitot upposivat ensimmäisellä Sparliigan kaudella 85,3, kahden pisteen heitot 51,0 ja kolmoset 42,4 prosentin tarkkuudella.
Hongan toimitusjohtaja Mika Sohlberg on mielissään uudesta vahvistuksesta.
- Tim on hyvin paljon Lonnie Cooperin tyyppinen ihminen. Vahva johtaja, joka pystyy sekä johtamaan peliä ja ratkaisemaan itse. Uuden joukkueen kokoaminen hänen ympärille, espoolaisuus vahvasti säilyttäen, on seuraava askel. Uskon, että meillä on koko joukkue kasassa toukokuun alkuun mennessä. Tosin toinen vahvistus käydään mahdollisesti katsastamassa paikan päällä vasta kesäkuun alussa, Sohlberg kertoo.
- Hongassa oli hyvä valmennus, mutta ehkä sittenkin liian monta nuorta pelaajaa, joilla ei ollut vielä riittävästi kokemusta kovien otteluiden voittamisesta, analysoi Kisner Hongan mennyttä kautta.
Ensi kaudeksi Kisner odottaa rinnalleen toista taitavaa amerikkalaispelaajaa ja muutaman kotimaisen vahvistuksen.
- Sen jälkeen Hongalla on jälleen mahdollisuus voittaa mestaruus, lupaa Kisner, joka aloittaa yhteisharjoitukset uuden joukkueensa kanssa elokuun alussa.
- Sitä ennen harjoittelen tapani mukaan lujaa kotimaassani. Olen kenties eräänlainen himoharjoittelija ja pidän sitä kunnia-asiana.
Kisnerillä on asenne kohdallaan ja sitä hän haluaa iskostaa myös tuleviin joukkuekavereihinsa.
- Haluan kehittyä kausi kaudelta paremmaksi ja kovemmaksi pelaajaksi. Tavoitteeni on pelata Hongan jälkeen jossain Euroopan huippumaassa, painottaa Tim Kisner.
Mika Sohlbergilla ei ole kuin yksi tavoite.
- Siirtyä operatiivisesta toiminnasta syrjään hallitsevana mestarina!
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.