27.4.2019 15:00 Espooseen lauantaina kokoontuneet Koripalloliiton jäsenseurat ovat valinneet yksimielisesti liiton uudeksi puheenjohtajaksi joensuulaisen Timo Elon, 56. Elo seuraa tehtävässä Antti Zittingiä, joka jättäytyy sivuun kesäkuun lopussa toimittuaan puheenjohtajana edelliset kuusi vuotta.
Joensuulainen Timo Elo tuli yksimielisesti valituksi Koripalloliiton uudeksi puheenjohtajaksi.
Timo Elo on koripalloyhteisölle tuttu hänen lukuisten eri rooliensa kautta. Katajasta lähtöisin oleva Elo on toiminut kasvattajaseurassaan divisioona- ja SM-sarjapelaajana, valmentajana, toimitsijana, varapuheenjohtajana ja kuuluttujana. Myös erotuomarin ja TV-selostajan tehtävät ovat tulleet sanavalmiille Elolle tutuiksi. Koripalloliiton toiminnoissa Elo on aiemmin nähty aluehallituksen jäsenenä, liittovaltuuston jäsenenä sekä puheenjohtajana sekä liittohallituksen varajäsenenä.
- Olen aina valmis korishommiin ja tästä valinnasta olen sekä kiitollinen että otettu, kommentoi Elo valintaansa tuoreeltaan.
- Suomalainen koripallo voi hyvin, on lähes kaikilla mittareilla kasvukäyrällä ja tästä meidän on hyvä jatkaa yhteistä matkaa. Vahva seuratoiminta, yhdessä tekeminen, liigatoiminnan kehittäminen, naiskoripallon erityissuunnitelman edistäminen, elämyksien tuottaminen unohtamatta kansainvälisyyttä ovat asioita, jotka nousevat liiton strategiasta ja ovat itsellekin lähellä sydäntä.
Siviilityössään Elo toimii Kokoomuksen hallintopäällikkönä sekä Kansalliskustannus Oy:n toimitusjohtajana. Hän päätyi aiemmin huhtikuussa järjestetyissä eduskuntavaaleissa Savo-Karjalan äänestyspiirissä varasijalle.
Kyseessä oli ensimmäinen, viime syksynä hyväksyttyjen, uusien toimintasääntöjen mukainen liittokokous. Toimintasääntöihin tehtyjen muutoksien tavoitteena on lisätä seurojen edustusta liiton päätöksenteossa, yksinkertaistaa ja lisätä läpinäkyvyyttä liiton päätöksenteossa. Liittovaltuusto sekä vanhanmallinen liittokokous korvattiin kaksi kertaa vuodessa kokoontuvalla seurojen kokouksella eli uudella liittokokouksella.
Osana uudistusprosessia liittokokous valitsi Koripalloliitolle uuden hallituksen ja kaikki sen yhdeksän jäsentä. Valituiksi tulleiden listaa – urheilutermejä käyttäen – tähdittivät entiset maajoukkuekoripalloilijat Ville Kaunisto Kouvolasta sekä Tiina Sten Turusta. Parhaillaan Korisliigan pudotuspelejä pelaava Kaunisto on päättämässä pelaajauransa tähän kevääseen ja tuli äskettäin valituksi eduskuntaan kansanedustajaksi. Sekä Kaunisto että Sten valmistuivat viime syksynä kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) urheilujohtamiseen keskittyvästä Time Out -koulutusohjelmasta.
Lisäksi hallitukseen seuloutuivat äänestyksen jälkeen espoolaiset Petri Peltoniemi, Timo Nieminen ja Kirsi Eräkangas, Elisa Hakanen ja Roope Tähkä Tampereelta, Kaisa Forsström Kaarinasta sekä Timo Virolainen Kokkolasta.
Uusien toimintasääntöjen mukaisesti valittujen hallituksen jäsenten kausien pituudet arvottiin. Jatkossa siirrytään malliin, jossa liittokokous valitsee joka kevät kolme hallituksen jäsentä erovuoroisten tilalle. Arvonnan perusteella tuoreista hallituksen jäsenistä kolmen vuoden kauden itselleen varmistivat Kaunisto, Virolainen ja Hakanen. Kaksi vuotta hallituksessa istuvat varmuudella Peltoniemi, Tähkä, Nieminen ja vuoden päästä erovuorossa ovat Eräkangas, Sten ja Forsström.
Hallituksen varajäseniksi valittiin Eero Neva ja Markku Larkio.
Lauantaista, historiallista liittokokousta luotsasi puheenjohtajaksi kutsuttu entinen oikeusministeri Tuija Brax.
Kokouksen päätteeksi Koripalloliitto sai historiansa 11. kunniajäsenen, kun naantalilainen Pekka Valpola kutsuttiin arvovaltaiseen joukkoon. Aiemmin Koripalloliiton kunniajäseneksi ovat tulleet kutsutuiksi Robert Petersen (kutsumisvuosi: 1983), Teuvo Tuominen (1989), Pentti Toivonen (1995), Hilkka Hakola (1995), Pentti Salmi (1995), Erkki Hiltunen (1997), Veikko Karén (2001), Juhani Salmenkylä (2003), Pekka Litmanen (2009) ja Esko Strandberg (2015).
- Olen toiminut Koripalloliiton eri luottamustehtävissä 41 vuotta ja moni läsnäolija tietää kuinka paljon tämä merkitsee. Vietävän paljon, kiitteli Valpola nieleskellen.
Jo eläkkeellä oleva Pekka Valpola on toiminut lähes kaikissa mahdollisissa rooleissa niin seura- kuin liittotasollakin; pelaajana, valmentajana, erotuomarina, liigapäällikkönä, liittovaltuustossa, liittohallituksessa jäsenenä ja varapuheenjohtajana sekä vielä työuransa jälkeenkin kurinpitäjänä sekä Koripalloliiton luotettuna sääntöspesialistina.
Nro |
Nimi |
Kutsumispvm |
1 |
Robert Petersen |
01.10.1983 |
2 |
Teuvo Tuominen |
01.10.1989 |
3 |
Pentti Toivonen |
03.12.1995 |
4 |
Hilkka Hakola |
03.12.1995 |
5 |
Pentti Salmi |
03.12.1995 |
6 |
Erkki Hiltunen |
18.10.1997 |
7 |
Veikko Karén |
10.11.2001 |
8 |
Juhani Salmenkylä |
25.10.2003 |
9 |
Pekka Litmanen |
24.10.2009 |
10 |
Esko Strandberg |
31.10.2015 |
11 |
Pekka Valpola |
27.04.2019 |
Koripalloliiton kevätliittokokous järjestettiin 22.4. lähikokouksena Scandic Espoossa. Liittohallituksen kolme erovuoroista jäsentä hyväksyttiin ehdollepanotoimikunnan esityksen mukaisesti seuraavalle kolmivuotiskaudelle, kun Marko Airamaa, Kaisa Forsström ja Tiina Sten jatkavat liittohallituksessa.
Suomalaisessa koripallossa on jälleen tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun lisenssimäärässä ylitettiin aiempi, viime vuonna tehty lisenssiennätys.
Sykkiikö sydämesi koripallolle ja olet kesätöitä vailla? Etsimme joukkoomme ensi kesäksi reipasta ja oma-aloitteista vahvistusta varmistamaan hauskojen koristapahtuminen onnistunut läpivienti.
Koripalloliiton laajassa lisenssiselvityksessä tutkittiin taustoja uuden lisenssiennätyksen takana. Junioripelaajien ennätysmäärä luo loistavat edellytykset pelaajamäärän kasvattamiselle tulevaisuudessa edellyttäen, että uudet harrastajat saadaan pidettyä kiinni hyvin lajin parissa.
Koripalloliiton liittohallitus sai kaksi uutta jäsentä, kun seurojen kevätliittokokous valitsi Jaakko Hietalan ja Kari Mattilan hallituksen uusiksi jäseniksi. Timo Elo puolestaan jatkaa Koripalloliiton puheenjohtajana seuraavalle kolmivuotiskaudelle, kuten myös Elisa Hakanen hallituksen jäsenenä. Tenho Ulmanen palkittiin Heikki Tuomala -palkinnolla.
Koripalloliiton liittokokous käsitteli lauantaina liiton edellistä tilikautta. Koripalloliitto sai historiansa 13. kunniajäsenen, kun Pentti Hilke valittiin kunniajäseneksi mittavasta ja monimuotoisesta päivätyöstään koripallon parissa.
Suomalainen tyttö- ja naiskoripallo on kovassa nosteessa. Tyttöjen maajoukkueet kilpailevat parhaillaan korkeimmalla A-tasolla Euroopassa. Naisten maajoukkue on samaan aikaan alkanut ottaa harppauksia kohti kärkeä ja naiskorikselle on syntymässä uusi supertähti. Entistä valoisamman tulevaisuuden selkänojana toimii Susiladies-strategia.
Koripalloliitto on tuottanut oman lisenssitilastointisivuston palvelemaan jäsenseurojaan. Tilastosivuilta seurat pystyvät hyödyntämään kerättyä ja suodatettua lisenssidataa oman kehityksensä arviointiin ja tulevaisuuden suunnitelmien laatimiseen.
Koripalloliitto on toteuttanut oman digitaalisen ottelupöytäkirjan, joka korvaa jatkossa paperiset pöytäkirjat. Nettiselaimessa toimiva eSCO on kaikkien Koripalloliiton jäsenseurojen käytössä veloituksetta. Kaikki sarjat siirtyvät digitaaliseen pöytäkirjaan ensi kauden aikana.
Koripalloliiton liittohallitus sai kaksi uutta jäsentä, kun seurojen kevätliittokokous valitsi Meri Löyttyniemen ja Siiri Sariaksen hallituksen uusiksi jäseniksi. Petri Peltoniemi valittiin kolmivuotiselle jatkokaudelle.
Maajoukkueiden päävalmentaja Henrik Dettmann otti puhevuorossaan kiinni tärkeisiin asioihin Suomen Koripalloliiton liittokokouksessa. Lisäksi kokous käsitteli ensimmäistä siirtymävaiheen jälkeistä kokonaista kilpailukautta vastaavaa tilikautta.
Koripalloliitto ja Fountain Park järjestivät verkkodialogin, jossa ihmiset pääsivät kertomaan omia ideoitaan sekä kehittämään koripallotoimintaa ja sitä kautta palvelemaan Koripalloliiton jäseniä entistä paremmin. Kaikki materiaalit ovat nyt kaikkien käytettävissä.
Koripalloliiton liittohallitus sai uuden jäsenen, kun liittokokous valitsi Marko Airamaan hallitukseen. Koripalloliitto sai historiansa 12. kunniajäsenen, kun Rauno Segersvärd valittiin kunniajäseneksi hienosta päivätyöstään koripallon eteen.
Suomen Koripalloliitto ry:n liittokokous järjestetään lauantaina 29.8. klo 12.30 alkaen Dipolissa, Espoon Otaniemessä (Otakaari 24, Espoo). Tuleva kokous on malliltaan hybridi, jossa jäsenseuralla saa kokouksessa olla yksi edustaja paikalla. Kokoukseen suositellaan osallistumista etäyhteyden avulla.
Koripallokausi 2020–2021 käynnistyi virallisesti 1.7.2020 ja samalla käynnistyi uuden kauden lisenssien myynti.
Vuoden viimeinen Parempaa korista -webinaari järjestetään 13.12, jolloin aiheen keskiössä ovat seuraviestintä ja työkalut sen kehittämiseen.
Koripalloliiton tilikausi kääntyi niukasti tappiolliseksi. Kokouksen avauspuheenvuorossaan puheenjohtaja Timo Elo jakoi kiitosta rohkeille seuroille.
Suomen Koripalloliiton uudeksi viestintä- ja markkinointipäälliköksi on nimitetty Heini Santos (os. Suokari). Santos aloittaa uudessa tehtävässään 16.10.2023.
Suomen Koripalloliitto hakee asiantuntevia osaajia kansainvälisiin työtehtäviin nuorten maajoukkuetoiminnassa. Haku koskee valmennus- sekä tukitehtäviä.
Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.