31.7.2020 11:11 ToPoLan uutena toiminnanjohtajana aloittaa elokuun ensimmäisenä päivänä Toni Taipale. Toni on toiminut koripallon parissa eri tehtävissä jo useita vuosia.

Toiminnanjohtaja Toni Taipaleen toimenkuvaan kuuluu jatkossa ToPoLan toiminnan- ja organisaation kehittäminen sekä operatiivinen johtaminen.
Avukseen Toni saa toukokuussa ToPoLassa uutena seurakoordinaattorina aloittaneen Anni Saiston. Anni jatkaa seurakoordinaattorin työn ohella valmentamista ToPoLan eri joukkueissa ja kerhoissa.
ToPoLa on Hellsingin Lauttasaaressa toimiva koripalloseura, jonka jäsenmäärä jatkaa vahvaa kasvua. Päättyneellä kaudella seuran jäsenmäärä ylitti 450! Tammikuussa 2020 Lauttasaaren yhteiskoulun yhteyteen avautunut liikuntahalli luo upeat puitteet harjoitteluun. Halli on helposti saavutettavissa eri kulkuvälineillä.
ToPoLan toimintaan mahtuu mukaan myös uusia pelaajia. Kiinnostuitko?
Lisätietoja ToPoLasta ja sen toiminnasta:
toni.taipale@topola.fi
www.topola.fi
LePy järjestää kesän hauskimman leirin 2012–2020 syntyneille tytöille ja pojille. Leirille ovat tervetulleita sekä aloittajat että jo korista harrastavat lapset ja nuoret.
Ilmoittaudu mukaan kevään Sima Basket turnaukseen viimeistään 3.4!
Tikkurila-Seura täydentää valmennustiimiään ja hakee päävalmentajaa tuleville kausille nuorten kilpajoukkueisiin.
Tikkurila-Seura järjesti yhteistyössä Rekolan urheilijoiden kanssa vauhdikkaan korispäivän lähialueen pienille koululaisille torstaina 22.tammikuuta.
Helsingin NMKY järjestää Talvilomaleirin 16.2. – 20.2.2026 Namika Areenalla 2013-2018 -syntyneille pelaajille.
Koripalloseura WB-Pantterit toimii Itä- Helsingin alueella. Seura tarjoaa yhteisöllisen ja kehittävän polun niin kilpailullista kuin harrastetoimintaa hakeville nuorille. Seuran kilpapolku mahdollistaa huipulle tähtäävän harjoittelun ammattivalmennuksessa ja pelaamisen aikuisten I divisioona -tasolla.
Aloita vuotesi kahden päivän tehoharjoittelulla WB-Panttereiden järjestämällä leirillä Laajasalossa. Leirin päävalmentajana toimii Justice Graham apunaan Mike Besselink, Aaron Ekwere ja Tom Arro.
Lahdessa tulevana pääsiäisenä 3.-5.4.2026 järjestettävän kansainvälisen koripalloturnauksen Kempower Easter Tournamentin ilmoittautuminen on avattu!
Lahdessa tulevana pääsiäisenä 3.-5.4.2026 järjestettävän Kempower Easter Tournament 2026 koristurnauksen ilmoittautuminen aukeaa maanantaina 13.10.2025 kello 9.00!
LePyn huippusuosittu koriskoulu järjestetään taas syksyllä heti koulujen alettua. Koriskoulu on maksuton ja mahtava tapa tutustua koripalloon. Tule mukaan!