Topias Palmi aloittanut lupaavasti Italiassa – ”Mielestäni olen pelannut minuuttini ihan hyvin”

1.1.2020 09:00 Topias Palmi, 25, otti tänä syksynä ensimmäiset askeleensa ulkomailla, kun hän kesällä solmi kolmen vuoden sopimuksen italialaisen Vanoli Cremonan kanssa. Palmin debyyttikausi ulkomailla on alkanut hyvin sekä kentällä että sen ulkopuolella.

Topias Palmi pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla. (Kuva: Ville Vuorinen)

Topias Palmi, 25, otti tänä syksynä ensimmäiset askeleensa ulkomailla, kun hän kesällä solmi kolmen vuoden sopimuksen italialaisen Vanoli Cremonan kanssa. Palmin debyyttikausi ulkomailla on alkanut hyvin sekä kentällä että sen ulkopuolella.

Palmi otti heti paikkansa pelaavassa rotaatiossa, mutta poissaolot avasivat tamperelaiselle mahdollisuuden näyttää kyntensä. Alkukaudesta peliaikaa tuli lähinnä 10 minuutin molemmin puolin, mutta viime aikoina Palmin minuutit ovat kasvaneet 20 minuutin tuntumaan ottelua kohden.

- Kaikki on mennyt ihan hyvin. Olen nauttinut olostani täällä, mutta joukkueen peli on ollut hieman aaltoilevaa. On saattanut tulla muutama tappio ja sen jälkeen sitten taas muutama voitto. Kuukausi takaperin oli rankka vaihe, kun meillä oli pienoinen loukkaantumissuma kolmen pelaajan ollessa poissa, mutta toisaalta se oli itselleni onni, että sain enemmän minuutteja ja pääsin myös aloitusviisikkoon. Alkukaudesta, kun oli täysi rotaatio, niin minuutteja tuli vähän vähemmän, Palmi analysoi alkukauttaan.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Koko kauden osalta hänen minuuttikeskiarvonsa on hieman alle 13 minuuttia.

- Sellaista minuuttimäärää vähän arvelin ennen kauden alkua. Alkukaudella minuutit olivat vähän pienempiä ja silloin piti henkisesti muuttaa ajattelua siihen suuntaan, että vedän se kaksi vaihtoa eli noin 10 minuuttia pelissä. Ennen kauden alkua asennoiduin sellaiseen 10-15 minuutin peliaikaan ja viime aikoina se on ollut lähellä siellä 20 minuuttiakin.

Omiin esityksiinsä Palmi on ollut suhteellisen tyytyväinen.

- Mielestäni olen pelannut minuuttini ihan hyvin. Ruuti on ollut vähän märkää eikä sellaista ilotulitusta ole vielä tullut, mutta olen pistänyt paljon palloa ilmaan ja tässä on odoteltu sitä ensimmäistä kunnon onnistumista. Se tulee varmasti jossain vaiheessa, mutta onhan se tietenkin helpompaa, jos saa pelata enemmän, 3,9 pisteen keskiarvolla tällä kaudella suorittanut Palmi miettii.  

Palmi on ottanut laittanut palloa ilmaan myös Italiassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Palmi tunnetaan pelkäämättömänä pelaajana, joka ei kaihda koviakaan ratkaisuja. Röyhkeät haastot ja ajot korille olivat hänen tavaramerkkejään Suomessa, mutta Italiassa hän on joutunut sopeutumaan hieman uudelleen.

- Olen vähän muuttanut pelitapaa ja kaukoheitot lähtevät herkemmin. Se ei ole ihan ominta peliäni, mutta valmentaja haluaa, että käytän helpot heittopaikat.

- Iso kehityskohde on se, että pitää päästä lähemmäs koria useammin. Suurin ongelma on ollut, että täällä on isompia kavereita vastassa kuin mihin on tottunut. Se on tuottanut vähän vaikeuksia ja kiirettä, mutta toisaalta avannut myös mahdollisuuksia. Isommat puolustajat eivät välttämättä ole yhtä nopeita. Isommat pelaajat merkitsevät myös sitä, ettei sinne korille ole niin helppo mennä. Täytyy tehdä itsestään vähän isompi. Pituutta on tässä iässä enää vaikea saada, mutta kroppaa sekä voimaa vähän lisää.

- Puolustuksessa on ollut vähän sama juttu kuin hyökkäyksessä. Kaarella olen pärjännyt hyvin, mutta jos vastassa on ollut kolmosen pelaaja, niin he ovat tykänneet viedä minua korin alle. Ei ole kiva, jos kolme vuotta joutuu olemaan korin alla työnnettävänä, vaan minun pitää pystyä olemaan vahvempi puolustaakseni myös kolmosen paikan pelaajia. Ihan kohtuullisesti olen kuitenkin mielestäni pärjännyt.

Sopeutuminen kentän ulkopuolelle sujunut hyvin

Kuten Palmi totesi, niin Cremonan kausi on ollut ailahteleva. Joukkue on hävinnyt muutaman ottelun ennalta heikompia vastustajia vastaan, mutta toisaalta mukaan mahtuvat myös makeat voitot Euroliigaa pelaavasta Olimpia Milanosta sekä Milos Teodosicin tähdittämästä Virtus Bolognasta. Vuoteen 2020 lähdettäessä Cremona on sarjassa kahdeksantena.

- Olemme hyvissä asetelmissa tällä hetkellä. Tarvitsemme voiton seuraavasta pelistä varmistaaksemme paikan Italian cupissa. Se olisi iso juttu. Muuten kausi on mennyt tavoitteiden mukaisesti ja taistelemme tiukasti pudotuspelipaikasta. Tässä on vielä paljon pelejä jäljellä, joten paljon voi vielä tapahtua. Muutama sellainen peli on osunut, joka meidän olisi pitänyt voittaa, mutta sitten olemme kompensoineet ne ottamalla pari muuta kovaa voittoa.

Palmi on viihtynyt hyvin Italiassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Cremona on pieni, noin 70 000 asukkaan, kaupunki Lombardian alueella Italian pohjoisosassa. Palmi on viihtynyt hyvin uudessa kotipaikassaan.

- Ensilumikin tippui hiljattain ja muuten pieni lämpö tuntuu ihan mukavalta vaihtelulta Suomen jälkeen. Kentän ulkopuolella ei ole ollut mitään valittamista. Italian kielellä pystyn jo hoitamaan joitain asioita esimerkiksi kaupassa. Tai en tiedä ovatko italialaiset sitten sen verran kohteliaita, etteivät huomauttele, Palmi naureskelee.

Palmi saa Italiaan suomalaisen joulun vähän myöhässä, mutta hän pääsi tutustumaan italialaisen joulun tarjontaan.

- Tyttöystävä pyörähti ennen joulua ja vanhemmat tulevat vuodenvaihteen jälkeen, niin joulu tulee vähän myöhemmin tällä kertaa. Valmentaja kutsui minut heille jouluksi, kun taisin olla ainoa Cremonaan jäänyt pelaaja. Siellä oli italialaista jouluruokaa tarjolla eli pitsaa ja pastaa. Ihan hyvää oli.

Helmikuun EM-karsintaottelut kutkuttavat

Palmi on kuulunut myös Susijengin vakiopelaajiin ja edessä siintävät myös pitkästä aikaa karsintaottelut, kun EM-karsinnat pyörähtävät käyntiin helmikuussa. Susijengi saa EM-karsinta-avauksessaan kotikentälleen Serbian ja muutamaa päivää myöhemmin susilauma matkustaa Sveitsin vieraaksi. 

- Innolla odotan, että pääsen leirille ja mahdollisesti mukaan kokoonpanoon. Tärkeitä pelejä on edessä ja minulla on isot halut olla matkassa mukana. Kiva tulla Suomeen viikoksi ja odotan tiukkoja ja hyviä matseja.

Maajoukkueen paidassa Palmi lupaa tarjota tuttua ennakkoluulotonta ja röyhkeää koripalloa, mutta ehkä hieman italialaisin maustein.

- Pääpiirteittäin nähdään samalla tyylillä pelaava Palmi kuin ennenkin ja yritän tuoda tuttuun ympäristöön vanhaa hyväksi todettua peliä. Sitten voidaan katsoa toimivatko Italian opit. Ainakin pikkaisen kokeneempi ja pelikovuudeltaan valmiimpi pelaaja pitäisi olla kentällä, vinkkaa Palmi.

Henkilöt

 
16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

16.6.2023 13:28 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkinsilla uran paras kausi takana – ”Sai paljon irti”

Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.

12.6.2023 11:10 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosen kauteen mahtui käänteitä – ”Paljon tuli oppia erilaisista tilanteista”

Elias Valtonen sai paljon kokemusta reppuun tällä kaudella, kun hän aloitti kautensa Espanjan ACB-liigassa Manresassa, mutta päätti sen Saksan Bundesliigassa Rostock Seawolvesissa. Kausi oli Valtoselle kokonaisuudessaan kasvattava.

Näytä lisää vastaavia