21.9.2019 11:49 Korisliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi viime kaudella valittu Topias Palmi, 25, tarttui kesällä Italian huippuseuroihin lukeutuvan Vanoli Cremonan sopimustarjoukseen ja teki seuran kanssa kolmen vuoden diilin. Palmi lähtee havittelemaan isoa roolia heti alusta lähtien.
Topias Palmi aloittaa ensimmäisen kautensa ulkomailla. (Kuva: Ville Vuorinen)
Viime kaudella lopullisen läpimurtonsa sekä Korisliigassa että Susijengissä tehnyt Palmi on sopeutunut uuteen ympäristöönsä hyvin.
- Kävin jo kesällä pyörähtämässä täällä viikon ajan tutustumassa kaupunkiin ja paikkoihin, niin oli nyt helpompi tulla tänne. Tämä on tällainen pieni kaupunki ja kaikki on sopivan lähellä. Halli on tuossa kämpän vieressä ja harjoitusolosuhteet ovat hyvät.
- Kaikki on hyvällä mallilla ja kivaa on ollut. Olen nauttinut kaikesta uudesta ja uusista mahdollisuuksista ja edelleen olen innoissani, Palmi kertoo ensireaktioistaan uudessa seurassa.
Cremona pelasi kesän aikana kahdeksan harjoitusottelua ja Palmi on jo ehtinyt huomata eroja paikallisen koripallon erot Suomeen verrattuna.
- Koris on erilaista kuin mihin tottui Suomessa tai mitä olemme pelanneet Susijengin kanssa. Täällä ei siedetä vapaita lay-upeja, vaan annetaan vastustajalle mieluummin vapaa kolkki kuin annetaan ajaa korille ja donkata. Sen huomasin heti alussa, kun lähdin ajamaan korille. Heti oli neljä äijää iholla kiinni, mutta olen hiljalleen tottunut siihen ja muuttanut vähän omaa pelitapaani.
Palmi tunnetaan erityisesti itseluottamuksestaan sekä pelkäämättömyydestään ja nuo ominaisuudet hän on ottanut mukaansa myös Italiaan. Vaikka kolmen vuoden sopimus antaa aikaa kehittymiselle, niin Palmi haluaa heti ottaa paikkansa joukkueessa.
- Joukkue vaikuttaa hyvältä ja tasaiselta. Meillä on joukkueessa 12 pelaajaa, joista kymmenen pelaa suhteellisen tasaisesti. Joka päivä mennään treeneissä kovaa ja pitää todistaa olevansa se ykkösvaihtoehto omalle pelipaikalle.
- Harjoituspeleissä olin muutaman kerran aloituksissa ja peliaikaa tuli vartista ylöspäin riippuen siitä aloitinko vai tulinko vaihdosta sisään. Kauden alkaessa tulee varmasti jonkin verran muutoksia, mutta mielestäni olen jo mennyt eteenpäin pelaajana tietyissä asioissa tässä harjoituskauden aikana. Tavoite on onnistua jo tällä kaudella vakiinnuttamaan vakiorooli joukkueessa ja päästä pelaamaan selkeät minuutit. Sopimus on kolmivuotinen ja yritän joka vuosi parantaa. Meillä on niin tasainen joukkue, että läpimurto on mahdollista jo tällä kaudella, mutten ota siitä mitään ylimääräistä stressiä, Palmi miettii.
Italian sarjakauden ensimmäinen pokaali on jaossa jo viikonloppuna, kun edessä on Super Cup. Cremona kohtaa lauantain välierässä Dimano Sassarin ja sunnuntaina edessä ovat sijoitusottelut.
- Super Cup on meidän ihan ensimmäinen tavoite ja olemme kesän aikana pelanneet paljon viikonlopputurnauksia juuri Super Cupia silmällä pitäen. Siinä on edessä kaksi peliä ja niissä voi käydä mitä vain. Lähdemme tietenkin hakemaan viikonlopusta kauden ensimmäistä palkintoa.
Cremona sijoittui viime kaudella Serie A:n runkosarjassa toiseksi, mutta putosi välierissä niukasti tulevalle mestarille Reyer Venetsialle otteluvoitoin 2-3. Tulevan kauden tavoitteista Palmi ei osaa vielä tarkemmin analysoida.
- Emme ole joukkueen kesken vielä tavoitteista puhuneet suuremmin. Pelasimme harjoituskaudella neljää eri Serie A –joukkuetta vastaan, joten minun on vielä vaikea lähteä arvioimaan mahdollisuuksiamme sarjassa. Sen verran uskallan sanoa, että kyllä me vähintään pudotuspelipaikkaa haemme ja siitä sitten taas eteenpäin.
Serie A pyörähtää Cremonan osalta käyntiin 29.9.
Pelaamisen lisäksi Olivier Nkamhoua on myös järjestämässä koripalloleiriä isänsä kotikylässä Kamerunissa. Toukokuussa järjestettävä leiri pidetään nyt toisen kerran.
Jukka Toijala vastasi myöntävästi Lassi Tuovin kutsuun liittyä hänen apuvalmentajakseen Japanin B-leaguessa pelaavaan Yokohama B-Corsairsiin. Toijala on nauttinut täysin siemauksin uudesta haasteesta ja kulttuurista.
Slovakian liigassa saatiin runkosarja päätökseen viime viikolla ja Aatu Kivimäen Patrioti Levice nappasi itselleen runkosarjan voiton. Kivimäki lähtee luottavaisin mielin mestaruusjahtiin.
Edon Maxhuni siirtyi helmikuun alussa italialaisjoukkue Scafatiin. Susijengin takamies haluaa auttaa joukkuetta säilyttämään paikkansa Serie A1:ssä.
Karkkilan koripallokaupungista ponnistavan Aatu Kivimäen, 27, edellisestä miesten maaottelusta on ehtinyt vierähtää vuosi, ja silloinkin vastassa oli Tanska. Kuluneen vuoden aikana Saksan Bundesliigan Tübingenista Slovakian mestari Patrioti Leviceen siirtynyt Kivimäki luottaa siihen, että samat reseptit, joilla Tanska peitottiin vuosi sitten Espoo Metro Areenalla, pätevät myös tänä iltana Kööpenhaminassa.
Elias Valtonen, 25, on viimeisen parin vuoden aikana vakiinnuttanut asemansa paitsi Susijengin puolustuspään liimana, myös Espanjan ACB-liigassa. Vaikka Valtosen ja Susijengin suuryllätys EM-rankingin kärkijoukkue Serbiaa vastaan kuivui perjantaina kasaan viime minuuteilla, Euran Veivin kasvatti uskoo eilisen toimineen erinomaisena valmistavana harjoituksena paitsi maanantain Tanska-otteluun, myös ensi kesään.
Susijengin kokeneeseen osastoon kuuluva Ilari Seppälä, 31, teki susidebyyttinsä verrattain myöhäisessä iässä, mutta on 2020-luvun edetessä vakiinnuttanut paikkansa joukkueessa pelinrakentajana ja ”isojen pelien miehenä”. Viidenkymmenen pelatun A-maaottelun haamurajan kynnykselle päässyt Seppälä keskittyy tällä hetkellä mahdollisuuteen pelata terveenä ja toivoo voivansa olla joukkueen käytettävissä pitkään.
Severi Kaukiainen, 26, pelaa ensimmäistä täyttä kauttaan virolaisen Kalev/Cramon joukkueessa. Kaukiaisella on edessään iso kevät, kun hänellä on mahdollisuus kolmeen pokaaliin.
Perttu Blomgren, 23, aloitti kautensa sarajevolaisessa KK Bosnassa, mutta vaihtoi vuodenvaihteessa latvialaisen Ventspilsin joukkueeseen. Maisemanvaihdos on ollut Blomgrenille toivottu piristysruiske.
Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.