12.4.2020 20:43 Topias Palmi, 25, siirtyi viime syksynä Italian kärkiseuroihin lukeutuvan Vanoli Cremonan riveihin. Palmin kauteen mahtui käänteitä sekä kentällä että sen ulkopuolella.
Topias Palmi pelasi ensimmäisen kautensa ulkomailla. (Kuva: Ville Vuorinen)
Palmin tulokaskautta Cremonassa ei voi pitää ainakaan tylsänä. Taistelu peliajasta oli kova ja pelikentän ulkopuolella koronapandemia varasti suurimmat otsikot.
- Oli kyllä kaikin puolin ikimuistoinen kausi. Sain heti kokea kuinka kovaa peli on ulkomailla. Mikään ei tule ilmaiseksi, Palmi kertoo.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Cremona sijaitsee Lombardian maakunnassa, johon koronapandemia iski ensimmäisenä ja vakavimmin.
- Kesti pitkään, että Cremonassa koronan vaikutukset alkoivat näkyä. Kun tulin takaisin maajoukkueleiriltä ajattelin Cremonan olevan jollain tavalla turvassa, mutta se olikin yksi pahimmista alueista. Jos en olisi seurannut uutisia, niin en olisi edes tiennyt koronan vaikuttavan sillä alueella. Kaikki meni tosi rauhallisissa merkeissä. Alkuun ei ollut mitään rajoitteita, mutta sitten kun sarja keskeytettiin, niin tuli heti kerralla kovat toimet ja rajoitukset alkoivat näkyä myös katukuvassa, Palmi avaa kokemuksiaan.
Palmin mukaan tilanne oli varsin epäselvä, kun tieto sarjan keskeytyksestä tuli.
- Alkuun se oli tosi raskasta eikä seuran puolelta tiedotus oikein toiminut. Kun ensimmäiset rajoitukset tulivat voimaan eikä saanut järjestää yleisiä kokoontumisia, niin meille ilmoitettiin vielä että on treenit, mutta niitä ei ollutkaan. Sitten meille sanottiin, että saamme käydä hallilla omatoimisesti treenaamassa, muttemme saaneet tehdä sitäkään.
Italiaan tuli voimaan ulkonaliikkumiskielto joten harjoittelu muuttui sisätiloihin. Ulkona sai käydä ainoastaan lenkillä, mutta muuten oli käytännössä pysyttävä neljän seinän sisällä.
- Saimme seuralta jumppaohjelman sekä hallilta sai hakea välineitä, että kuntopiiristä sai mahdollisimman monipuolisen. Lenkille sai sentään mennä ulos. Joskus tuli vedettyä lenkkarit jalkaan ja lenkkivarustus päälle ja mentyä vain ulos, ettei pää ihan hajonnut sisätiloissa.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Korona kosketti läheltä myös itse seuraa, kun seuran presidentti Aldo Vanoli joutui sairaalahoitoon.
- Hän oli sairaalassa, muttei käsittääkseni ollut missään kriittisessä tilassa. Hän meni sairaalaan pitkittyneen kuumeen takia, mutta toipui siitä.
Pelikentän puolella Palmin kauteen mahtui myös käänteitä. Peliaika vaihteli noin 20 minuutin peliajasta koko pelin istumiseen penkillä. Etenkin loppukaudesta Palmin vastuu pieneni, mutta lopulta peliaikaa tuli kauden aikana keskimäärin noin 13 minuuttia. Keskiarvoikseen Palmi tehtaili 3,9 pistettä ja 1,2 levypalloa.
- Kun lähdin alkusyksystä, niin minulla ei ollut hirveän korkeat odotukset peliajan suhteen. Italian liiga on kuitenkin pari askelta ylöspäin Korisliigasta. Itseluottamus kuitenkin kasvoi, kun huomasi pärjäävänsä ja sitä kautta kasvoivat myös odotukset. Harjoitusotteluissa tuli vastuuta ja onnistumisia ja fiilis peliajasta alkoi kasvaa. Vakituisen peliajan saaminen olisi kuitenkin vaatinut jatkuvia onnistumisia. Kauteni oli vähän aaltoileva ja sellainen läpimurtopeli jäi puuttumaan. Pelasin paljon ok pelejä, mutta etenkin hyökkäyspäässä jäi se hyvä peli tulematta.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Palmi allekirjoitti syksyllä Cremonan kanssa kolmen vuoden sopimuksen, joten läpimurron tekemiseen on vielä aikaa. Pitkä sopimus takaa Palmille kehittymisrauhan.
- Omalta kohdaltani se oli tärkeä ja siksi tein ilomielin heti pitkän sopimuksen. Siinä on aikaa kehittyä ja myös joukkue tiedostaa, että tämä on prosessi.
Kokonaisuudessaan Palmin kausi oli hyvin opettavainen.
- Aika paljon tarttui mukaan. Jos peilaa tulevaa ajatellen, niin nyt olen paljon valmiimpi ja astetta kokeneempi. Tiedän nyt tarkemmin mitä huipulle pääseminen vaatii. Koripalloilullisesti ei hirveästi tullut mitään uutta, mutta taitotasoa pitää tietenkin nostaa. Nyt minulla on se ymmärrys, että mitä pitää tehdä huipulle päästäkseen.
Pelaamisen lisäksi Olivier Nkamhoua on myös järjestämässä koripalloleiriä isänsä kotikylässä Kamerunissa. Toukokuussa järjestettävä leiri pidetään nyt toisen kerran.
Jukka Toijala vastasi myöntävästi Lassi Tuovin kutsuun liittyä hänen apuvalmentajakseen Japanin B-leaguessa pelaavaan Yokohama B-Corsairsiin. Toijala on nauttinut täysin siemauksin uudesta haasteesta ja kulttuurista.
Slovakian liigassa saatiin runkosarja päätökseen viime viikolla ja Aatu Kivimäen Patrioti Levice nappasi itselleen runkosarjan voiton. Kivimäki lähtee luottavaisin mielin mestaruusjahtiin.
Edon Maxhuni siirtyi helmikuun alussa italialaisjoukkue Scafatiin. Susijengin takamies haluaa auttaa joukkuetta säilyttämään paikkansa Serie A1:ssä.
Karkkilan koripallokaupungista ponnistavan Aatu Kivimäen, 27, edellisestä miesten maaottelusta on ehtinyt vierähtää vuosi, ja silloinkin vastassa oli Tanska. Kuluneen vuoden aikana Saksan Bundesliigan Tübingenista Slovakian mestari Patrioti Leviceen siirtynyt Kivimäki luottaa siihen, että samat reseptit, joilla Tanska peitottiin vuosi sitten Espoo Metro Areenalla, pätevät myös tänä iltana Kööpenhaminassa.
Elias Valtonen, 25, on viimeisen parin vuoden aikana vakiinnuttanut asemansa paitsi Susijengin puolustuspään liimana, myös Espanjan ACB-liigassa. Vaikka Valtosen ja Susijengin suuryllätys EM-rankingin kärkijoukkue Serbiaa vastaan kuivui perjantaina kasaan viime minuuteilla, Euran Veivin kasvatti uskoo eilisen toimineen erinomaisena valmistavana harjoituksena paitsi maanantain Tanska-otteluun, myös ensi kesään.
Susijengin kokeneeseen osastoon kuuluva Ilari Seppälä, 31, teki susidebyyttinsä verrattain myöhäisessä iässä, mutta on 2020-luvun edetessä vakiinnuttanut paikkansa joukkueessa pelinrakentajana ja ”isojen pelien miehenä”. Viidenkymmenen pelatun A-maaottelun haamurajan kynnykselle päässyt Seppälä keskittyy tällä hetkellä mahdollisuuteen pelata terveenä ja toivoo voivansa olla joukkueen käytettävissä pitkään.
Severi Kaukiainen, 26, pelaa ensimmäistä täyttä kauttaan virolaisen Kalev/Cramon joukkueessa. Kaukiaisella on edessään iso kevät, kun hänellä on mahdollisuus kolmeen pokaaliin.
Perttu Blomgren, 23, aloitti kautensa sarajevolaisessa KK Bosnassa, mutta vaihtoi vuodenvaihteessa latvialaisen Ventspilsin joukkueeseen. Maisemanvaihdos on ollut Blomgrenille toivottu piristysruiske.
Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.