
I divisioonan Kerava kykeni haastamaan ToPon tasaiseen kamppailuun 25 minuutin ajan. Keravan koko kentän paikkaprässi ja kaksikon Rudolf Tejha Mua-Arsene Towa korinaluspelote hidasti ennakkosuosikki ToPon peliä siten, että Kerava johti puolivälierää kolmannen jakson puolivälissä lukemissa 47-49.
Ottelun edetessä Keravan pelinrakentajat alkoivat kuitenkin väsyä ToPon takamiesten pallonpaineessa ja ToPo vei Frank Richardsin, Mikko Koiviston ja Eero Lehtisen koreilla viimeisen 15-minuuttisen peräti 44-23. ToPo lunasti välieräpaikkansa loppulukemin 91-72 (38-38).
ToPon kaikki kaikessa oli Frank Richards (26/4), jota tahdittivat Justice Graham (13/7), Mikko Koivisto (12/4/6 syöttöä), Elias Kajander (12/2) sekä Eero Lehtinen (11/3/4 riistoa). Keravan tehoista vastasi huikealla pelipäällä ollut Rudolf Tejha Mua (26/11/4 blokkia).
Honka karkasi toisella puoliajalla
Hallitseva Suomen cupin mestari Espoon Honka petasi tiensä cupin välieriin kurittamalla Namika Lahtea kotonaan 87-63 (34-29).
Tapiolassa pelattu ottelu noudatti samaa kaavaa kuin ToPon ja Keravan välinen puolivälierä. Lahti hallitsi derbyä runsaat 15 minuuttia Ryan Ayersin ja James Mathisin ratkaisujen ansiosta, mutta Honka piti tiiviillä joukkuepuolustuksellaan lahtelaishyökkäyksen tehottomana taukoa edeltäneillä minuuteilla.
Lahti sinnitteli toisen puoliajan alussa kahden pisteen päässä numeroissa 36-34, mutta Honka karkasi Anselmi Vanjoen kahdeksan perättäisen pisteen ansiosta kymmenen pisteen johtoon ja nautiskeli viimeisen jakson nimiinsä 25-13.
– Olen tyytyväinen joukkueeni puolustuspeliin varsinkin ottelun toisella puoliskolla. Sama pätee myös hyökkäykseen. Pallo liikkui ja pelasimme vapautuneesti, sanoi Hongan valmentaja Pekka Salminen.
Hongan piste- ja levypallorohmuna kunnioitui tuhojaan lahtelaiskorin alla tehnyt John Williamson (26/11). Hyvän iltapuhteen uurastivat myös Corey Belser (13/7/4 riistoa), Jamar Wilson (12/1/3 syöttöä) ja Tuomas Iisalo (9/10).
Ilman Roope Suoniota, Ilkka Vuorta ja uutta amerikkalaispelaajaansa Tyrone Nelsonia pelanneen Lahden paras oli James Mathis (22/6).
ToPon ja Hongan lisäksi Suomen cupiin välieriin selvittivät jo aiemmin paikkansa UU-Korihait sekä Joensuun Kataja.
Lisätiedot: Ottelutilastot
