ToPo kolmostykityksellä pronssille Pyynikillä

3.5.2012 Helsinkiläinen Torpan Pojat päätti kautensa voitokkaasti nappaamalla pronssimitalit Tampereen Pyrinnön nenän edestä Pyynikillä lukemin 90–97 (42–45). ToPon irtiottoa tahdittivat toisen puoliajan kolmosillaan Justin Hawkins, Carl Lindbom ja Tuomas Iisalo.

Carl Lindbom donkkaili ToPolle pronssimitalit.

Tomi Kaminen päätti pääsarjauransa pronssille. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Torstaisen pronssiottelun avauspuolisko edettiin tasatahdissa, kunnes ToPo vei kolmannen jakson alun 7-0 siirtyen kymmenen pisteen johtoon. ToPo johti ottelua Carl Lindbomin pistesuman jälkeen parhaimmillaan 15 pisteellä.

 

Päätösjaksolla Pyrintö sai kotikatsomon syttymään rynnistämällä Kenneth Lowen perättäisillä koreilla ottelun tasoihin (81-81), kun pelikellossa oli aikaa vajaat neljä minuuttia. Ottelun edetessä kohti loppuaan Justin Hawkins ja Tuomas Iisalo hautasivat kuitenkin Pyrinnön pronssihaaveet upottamalla kolme kolmosta tärkeissä paikoissa.

 

– Olen iloinen siitä, että meiltä löytyi viimeiseen otteluun taistelutahtoa ja halua voittaa. Pyynikillä kuitenkin on viime vuosina harvemmin voitettu, hymyili ToPon päävalmentaja Tomi Kaminen ottelun jälkeen.

 

Kentän ehdoton hahmo oli Justin Hawkins (34/8/9 syöttöä), joka lähenteli tripla-tuplaa ja upotti heittonsa vahvin tarkkuuksin (2p 7/11, 3p 4/6, 1p 8/12). Väkevällä pelipäällä olivat myös Carl Lindbom (21/7) sekä Hanno Möttölä (14/5).

 

Pyrintöä piti pronssimitalissa kiinni vahvimmin Antwine Williams (27/7/3 syöttöä). Kelpo ottelun pelasivat myös Damon Williams (17/9/3 syöttöä) sekä Antero Lehto (11/2/4 syöttöä).

 

Pronssiottelu päätti kaksikin aikakautta, sillä Tomi Kaminen astuu syrjään Torpan Poikien päävalmentajan tehtävistä ja vastaavasti Pyrinnön kahteen Suomen mestaruuteen vuosina 2008–12 luotsannut Pieti Poikola tekee tilaa Ville Tuomiselle tamperelaisjoukkueen penkin päädyssä.

 

– En voi kieltää, etteikö kolmas sija olisi ollut tuloksellisesti pettymys. Tavoitteissa oli paljon kirkkaampi mitali, mutta kauden aikana tuli monenlaisia vastoinkäymisiä eikä homma loksahtanut kunnolla kohdilleen. Pronssi on kuitenkin mitali ja siihen on hyvä päättää tämä kausi, Kaminen mietti.

 



Lisätietoja: Ottelutilastot


 
4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

29.3.2026 19:41 Korisliiga

Korihait palasi puolivälierissä voittojen tielle – sankareina jälleen Aalto ja Champion

Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.

28.3.2026 20:31 Korisliiga

Pyrinnölle kolmas kerta sanoi toden: kavensi puolivälierät sarjakärki Vilpasta vastaan 2–1:een

Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.

27.3.2026 20:53 Korisliiga

Honka tasoitti pisteen voitolla puolivälierät Korihaita vastaan – Kataja nappasi jo toisen voiton korkeammin sijoittunutta Kauhajokea vastaan

Vain yksi Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta on parhaillaan tasoissa. Lopuissa tilanne on 2–0, joskaan ei poikkeuksetta ennakkosuosikin hyväksi.

26.3.2026 20:38 Korisliiga

Korisliiga-puolivälierät: Pyrintö antoi kovan vastuksen, mutta Vilpas onnistui kaivamaan toisen otteluvoiton

Tampereen Pyrinnön ja Salon Vilppaan toisesta puolivälieräkohtaamisesta tuli huomattavasti tiukempi trilleri kuin ensimmäisestä.

Näytä lisää vastaavia